Arvio: Hansu ja Pirre – Mieleni minun tekevi
Hansu ja Pirre pääsevät juhlanäytelmässä suomalaisuuden ytimeen
Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiössä kuuluu kikatusta ja iloista puheensorinaa. Ihmiset tuntuvat olevan jonkinlaisessa hurmoksessa.
Kyseessä täytyy olla vähintäänkin maailmanluokan tähti, sillä joka toinen katsoja haluaa ottaa hänen kanssaan selfien tai vaihtaa muutaman sanan.
Tähti on tietenkin punaiseen tuulitakkiin pukeutunut Eija Vilpas tai oikeastaan roolihahmo Pirre. Hurmosta on vaikea ymmärtää, jos ei ole nähnyt 1980- ja 90-luvuilla esitettyä Fakta homma -televisiosarjaa.
Sarjan päätähdet olivat rouvat Hansu ja Pirre eli Riitta Havukainen ja Eija Vilpas. Kaksikko kiipeää jälleen teatterilavalle Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Aihe voi kuulostaa juhlavalta ja ylevältä, mutta kaksikon lähestymistapa on hyvin maanläheinen. Loimaan tikkakerho järjestää taideiltamat, joissa puidaan historian parhaita paloja.
Havukainen ja Vilpas jättävät viisaasti rauhaan politiikan ja maahanmuuton. Iltamat on pyhitetty ainoastaan naurulle.
Ylätasolta alapäähän
Näytelmä alkaa niinkin kaukaa kuin maailman synnystä. Havukaisen taideperformanssi maailman luoneena kanana on sopivan kotikutoinen. Tulee sellainen tunne kuin olisi teatterin sijaan ala-asteen itsenäisyyspäivän juhlissa.
Siihen Havukainen ja Vilpas pyrkivätkin. Näytelmä voidaan esittää periaatteessa missä tahansa auditoriossa. Helsingin Kaupunginteatterin sijaan voisimme olla yhtä hyvin Hansun ja Pirren mainostamassa Loimaan monitoimihallissa.
Näytelmä ei etene aikajärjestyksessä, vaan näytelmän mittaan pompitaan aikakaudelta ja paikkakunnalta toiselle. Välillä tanhutaan Marjatta ja Martti Pokelan Setä Hermannin valssin tahtiin ja välillä lausutaan runoja Kalevalasta.
Kun ylätason asiat on käsitelty, päästään alapäähän. Hansu ja Pirre saavat aikaan monet makeat naurut, kun he kertovat virtsankarkailusta, seksistä ja alapään karvojen leikkaamisesta.
Kaksikon jutuissa tuntuu olevan jotakin taikaa. Alkuun hihityksenä alkanut nauru muuttuu pian hohotukseksi. Parhaimpien sketsien jälkeen väliaplodit eivät tahdo millään loppua.
Kunnianosoitus suosikkieinekselle
Näytelmän parasta antia oli populääritanssiksi nimetty esitys. Havukainen ja Vilpas vetävät ylleen jumpin-haalarit ja Saarioisten lippikset.
Tanssiesitys on pyhitetty suomalaisten suosimalle einesmaksalaatikolle. Kuusikymppiset rouvat vetävät komean hiphop-esityksen ja vielä räppäävät samalla. Esityksessä on tyyliä, jota monet rap-artistit voivat vain kadehtia!
Kunnon taideiltamiin kuuluu myös yhteislaulu. Hansu ja Pirre innostavat yleisön laulamaan Jukka Kuoppamäen Sinisen ja valkoisen.
Laulu kuulostaa komealta, kun parisataa ihmistä kajauttaa laulun yhtä aikaa. Laulu herättää ajatuksen siitä, että erimielisyyksien keskellä löytyy vielä jotakin yhteistä. Sinisen ja valkoisen osaavat kaikki.