Arvio: Hinta
Teatterissa: Hinta
Kuinka puoli vuosisataa sitten kantaesityksensä saanut näytelmä voi vieläkin olla ajankohtainen ja koskettava esitys? Tällaisia ajatuksia nousi mieleeni, kun perjantaisen, lähes kolmituntisen näytelmän jälkeen astelin kohti rautatieasemaa. Kävin katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin esittämän Hinnan, joka pohjautuu Arthur Millerin teokseen The Price (1968). Miller on totisesti ollut nero. Näytelmä on hieno.
Victorin (Santeri Kinnunen) on vihdoin tartuttava härkää sarvista ja myytävä edesmenneen isänsä jäämistö, koska asiaa ei voi enää yksinkertaisesti lykätä. Victorin vaimo Esther (Aino Seppo) tuskailee miehensä saamattomuutta ja sitä, ettei Victor edes voinut ottaa yhteyttä veljeensä Walteriin (Eero Aho). Victor on yrittänyt, mutta eihän menestyksekästä lääkäriveljeä niin vain saa puhelimen päähän. Sitä paitsi Victorhan isänsä kanssa asui ja huolehti hänen hyvinvoinnistaan, joten on oikeastaan hänen asiansa huolehtia myös jäämistöstä. Ja nyt on kuitenkin tulossa paikalle antiikkikauppias Solomon (Esko Salminen). Asiat saadaan päätökseen ja elämä voi jatkua ehkä hieman taloudellisesti turvatumpana.
Jestas, mikä näyttelijäjoukko näyttämöllä onkaan! Huh huh! Pieni ihminen ihan jo menee mykäksi nämä taiturit nähdessään. Ei voi muuta sanoa, kuin mahtavaa! Santeri Kinnunen Victorin poliisipuvussa on kärsimätön ja katkeroitunut mies. Hänen elämänsähän on mennyt pilalle huikentelevaisen Walterin takia. Estherinä Aino Seppo inhoaa miehensä säälittävän huonopalkkaista poliisiuraa, vaikka onkin valmis tukemaan miestään. Toisaalta aina silloin tällöin kannattaa ottaa drinkki tai kaksi, että tämän kaiken kestäisi. Esko Salminen puolestaan Solomonin vaatteissa on täynnä luonnetta. Salminen tulkitsee 89-vuotiasta Solomonia eleineen ja ilmeineen aivan käsittämättömän hienosti. Salminen kietoo katsojat mystiseen tunnetilaan. Muut näyttelijät puolestaan roolinsa puolesta ärsyyntyvät vahukseen hyvin herkästi. Ei kesken kaupantekojen voi alkaa syödä kananmunaa. Esko Salminen on todella taitava. Eero Ahon saapuessa paikalle alkaa tunnelma näyttämöllä tiivistyä entisestään. Ahon rooli on kuin tuhlaajaveljen paluu. Mies saapuu suurin elkein, mutta vähitellen mies alkaa paljastella yksityiskohtia sekä omasta että Victorin elämästä.
Hinta on intensiivinen näytelmä, joka vaatii näyttelijöiltä paljon, mutta myös katsojilta. Näytelmää ei voi missään tapauksessa mennä katsomaan väsyneenä, koska näytelmässä on jatkuvaa dialogia. On myös hienoja ja pitkiä monologeja, jotka näyttävät, kuinka taitavia tekijöitä näyttämöllä nähdään. Kuinka ihmeessä näyttelijät voivat muistaa tuollaisia puheenvuoroja, joita näytelmässä kuullaan? Pidin myös siitä, kuinka näyttelijät saivat aikaan jännitettä ilmaan. Victorin, Walterin ja Estherin muutaman minuutin hiljaisuus näyttämöllä oli mykistävää. Jos jännitettä voisi leikata, niin tässä olisi ollut kohtaus, josta olisi viipaleen voinut leikata.
Paavo Westerberg on tehnyt loistavaa työtä ohjaajan roolissa. Näytelmän palaset ovat kohdallaan. Mitään ei puutu, eikä mitään ole liikaa. Yksi, josta nautin näytelmässä todella paljon, olivat valot. Valosuunnittelusta on vastannut Kalle Ropponen. Näytelmässä on yksinkertainen valaistus, mutta se pelaa. Välillä hehkulamput himmenevät, varjot pitenevät ja terävöityvät. Toisinaan valokeila kohdistuu monologia pitävään näyttelijään, jolloin muut jäävät varjojen katveeseen. Mielettömän hienosti toteutettu valaistus, joka tukee näytelmän kulkua.
Hinta on kuvaus veljeydestä ja sukulaisuussuhteiden luomista paineista. Hinta on monimerkityksellinen nimi näytelmälle. Ei puhuta pelkästään rahasta, vaan myös arvoista ja valintojen merkityksistä. Tämä näytelmä ei vanhene vuosien saatossa. Näytelmä kuvaa elämää sellaisena kuin se on nyt, millainen se on ollut ja millainen se tulee olemaan. Helsingin Kaupunginteatterin Hinta on näytelmä, jota ei kannata jättää väliin, jos nauttii esityksestä, joka herättää ajatuksia.