Saavutettavuustyökalut

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätöksellä kaikki esitystoimintamme on peruttu ma 23.11.2020 – pe 18.12.2020. Olemme yhteydessä lipun varanneisiin ja ostaneisiin asiakkaisiin, joten odotathan kärsivällisesti ohjeistustamme, kiitos! Lipunmyynti palvelee puhelimitse ma-pe 9-17.30. Lippumyymälämme Ensi linjalla on suljettu toistaiseksi.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Humiseva harju

Virpi Yli-Villamo – Elämä on ihanaa – 31.1.2020

Rujoa ja hurjaa menoa Humisevassa harjussa

Jestas, että joskus voi päästä kunnon fiiliksiin ihan hetkessä. Näin Helsingin Kaupunginteatterin Humisevan harjun ensimmäisessä ennakkoesityksessä ja se oli menoa ensiminuutista lähtien. Kyllähän kaikki tietävät Emily Brontën romaanin Humisevan harjun tai ainakin jonkin elokuvan, joka kirjan perusteella on tehty. Romanttista hömppää vai onko se kuitenkaan niin? Todellakaan ei ole. Helsingin Kaupunginteatterin Humiseva harju räjäytti potin, joka kunnioittaa Brontën teosta.

Hindleyn (Markku Haussila) ja Cathyn (Oona Airola) isä Herra Earnshaw (Matti Olavi Ranin) tuo eräältä matkaltaan erikoisen tuliaisen. Tuliaisen, joka kauhistuttaa lapsia, etenkin Hindleytä. Tosin Cathyn uteliaisuus herää nopeasti. Hän haluaa selvittää, mikä tuliainen on poikiaan. Kyseessä nimittäin on tummahiuksinen, likainen ja outo poika, jonka Herra Earnshaw nimeää Heathcliffiksi (Markus Järvenpää). Tytön ja pojan välille syntyy riemua täynnä oleva suhde, joka syvenee vuosien edetessä rakkaudeksi. Kohtalolla on kuitenkin tapana puuttua asioihin. Cathyn loukatessa itsensä hänet otetaan hoivattavaksi Rastaslaaksoon, jossa hän oppii hienon naisen tavoille. Ainakin ulkoisesti. Rastaslaakson nuori mies Edgar (Martti Manninen) rakastuu Cathyyn ja nuoret avioituvat. Mitä Heathcliff tuumaa tästä kaikesta?

Humisevassa harjussa on mahdottoman hienoja roolisuorituksia. Oona Airolan ja Markus Järvenpään energisyys hengästyttää jo pelkästään katselemalla esitystä. Kunto täytyy olla huipussaan, jotta sellaisiin roolisuorituksiin kykenee. Leena Rapola tekee Nelly-palvelijattaren roolissa ison ja hienon roolityön. Nainen on oikeastaan lähes koko ajan näyttämöllä, mutta vähäeleinen palvelijatar pysyy varjossa, jos häntä ei tarvita. Tosin hänellä riittää myös paljon sanottavaa. Rauno Ahonen lääkärinä on kuin viikatemies mustine silmineen ja asuineen. Häntä ei ilmeisesti juuri muuhun ole tarvittu kuin kuolemantuomioita jakamaan, eikä saisi nauraa, mutta hahmo on koominen.

Välillä näyttämölle on ilmestynyt mies kuin tyhjästä tai toisinaan hän vain kävelee johonkin kohtaukseen. Hän on muusikko Mikko Helenius, joka musisoi eri instrumenteilla. Tästä voidaan siirtyä luontevasti myös siihen, että näytelmässä kuullaan myös mahtavia lauluesityksiä. Markku Hassilan blueskohtaus on ehdottomasti mainittava. Se on yksinkertaisesti huikea. Edgarin sisar Isabella eli Sonja Pajunoja pääsee myös esittämään upeaa ääntään. Musiikkikohtaukset sopivat koko näytelmän kokonaisuuteen loistavasti.

Ohjaaja Lauri Maijala on tehnyt taidokasta työtä. Pidän siitä, kuinka hän on pysyttäytynyt todellisissa kirjan tapahtumissa ja tunnelmissa, vaikka toki mukana oli hauskoja nykyaikaisia yksityiskohtia. Maijala on myös jättänyt jotakin pois, jos ajatellaan näytelmää kirjan kannalta. Itse pidin kyseisestä ratkaisusta hyvin paljon. Miksi ympätä kaikki yhteen näytelmään, kun pelkästään Cathyn ja Heathcliffin tarina on tarpeeksi kiehtova

Näytelmän lavarakenne on mielenkiintoinen. Lavarakenne jatkuu pitkälle katsomon puolelle vieden katsomon keskipaikkoja aina riville yhdeksän saakka. Pakko sanoa, että rivin kymmenen keskipaikat olivat parhaat ja me istuimme niillä penkeillä. Aika hurjaa, kun näyttelijät syöksyvät lisälavaa pitkin lähes syliin. Siinä, jos jossakin tuntee olevansa osa esitystä. Lavastuksesta on kiittäminen Katariina Kirjavaista.

Humiseva harju on vaikuttava teos. Esityksen jälkeen ihmettelin, kuinka intensiivisesti jaksoin katsoa kolmituntisen esityksen. Toki lyhyt väliaika oli välillä, mutta tuntui, että näytelmä imaisi minut mukaansa kokonaisvaltaisesti. Eläydyin esitykseen niin täysin, että haluaisin nähdä videomateriaalia ilmeistäni ja istuma-asennostani. Käsittämätöntä, kuinka jokin teos voi olla näin sykähdyttävä. Täytyy myöntää, että esityksen jälkeen kävin todella ylikierroksilla.

Humiseva harju ei hempeile, eikä luo romanttista kuvaa, vaan on rujo ja vihaa täynnä oleva rakkaustarina. Näytelmä on ehdottomasti katsomisen arvoinen, mutta jos odottaa perinteistä ja kaunista rakkaustarinaa, niin siinä tapauksessa tämä ei ehkä ole hyvä valinta.