Saavutettavuustyökalut

Kaupunginteatterin lipunmyynti on suljettu 30.5. - 12.7. mutta jatkamme peruttujen esitysten lippujen siirtoa ja rahojen palautusta myös syyskaudella. Mikäli palautusprosessinne on kesken, joko Kaupunginteatterilla tai Lippupisteessä, voitte olla huoleti sillä liput säilyvät järjestelmässä kunnes siirto tai palautus on tehty. Hyvää kesää!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Humiseva harju

Pirjo Puukko – Hämeen Sanomat – 1.2.2020

Lauri Maijalan rehevä tulkinta etsii pahuuden syytä

Emily Brontën Humiseva harju -romaanin rakkaustarina on tuomittu jo alkuunsa luokkaerojen ja erilaisen syntyperän vuoksi. Tämä teema on ollut monien teoksesta tehtyjen sovitusten lähtökohta. Mitä muuta tarinasta voi löytää?

Jo Cliffordin näyttämösovitus muovautuu Lauri Maijalan ohjauksessa niin ihmisen mieltä kuin hänen tekemisiään tarkkailevaksi esitykseksi. Ennen näytelmän varsinaista alkua katsomon reunalla kulkee resuinen ihminen ja kerjää mukiaan herisyttäen. Näky lienee kaduilta tuttu. Vieras, muukalainen, erilainen, jolla ei olisi varaa ostaa teatterilippua. Hetkeä myöhemmin hän juoksee lavalle ja sieltä syvälle katsomoon rakennetulle rampille. Hän on Heathcliff, muukalainen joka saa nummimaiseman elämän sekaisin vain ilmestymällä sinne.

Maijalan Humiseva harju on ajaton, viattoman lapsen aikuiseksi kasvamisen eväitä ronkkiva psykologinen tutkielma. Se näyttää, mikä saa pahuuden itämään kenessä tahansa, millaisia tekoja valta teetättää ja miten pinnalliseksi elämä torjuntoineen voi jäädä. Tulkinta ei saarnaa vaan usuttaa poimimaan rehevästä näyttämötekstistä vinkkejä. Alkuun ollaan 1800-luvun miljöössä ja väliajan jälkeen kliinisen oloisessa salissa, jossa televisio syytää kuvaa tropiikin myrskytuhoista. Leena Rapolan palvelija Nelly on läsnä tai ainakin saatavilla kaiken aikaa. Hän auttaa ja ymmärtää, paikkaa ja siivoaa, on värittömän hyvä, välttämätön tasapainottaja.

Esityksen rehevyys syntyy Katariina Kirjavaisen lavastuksen mahdollistamasta liikkeestä, Mikko Heleniuksen läpi näytelmän läsnä olevasta musiikista, Eradj Nazimovin hurjasta äänimaisemasta ja William Ilesin valojen leikistä. Tässä maisemassa eletään, kuollaan, kuullaan ääniä, vaelletaan haamuina ja lauletaan koskettavasti Sari Suomisen oivaltavissa puvuissa, jotka läikyttävät traagiseen koomisia tahroja.

Koko esitys rytmittyy musiikillisesti, niin Oona Airolan Katherinen ja Markus Järvenpään Heathcliffin kiihkeän traagisessa rakkaudessa kuin Markku Haussilan Hindleyn ja vaimonsa Francesin (Vuokko Hovatta) porvarillisen ohuiden piirtojen avioliitossa. Sonja Pajunojan Isabella on naiivin pulppuava lähde Heathcliffin ja Katherinen rakkauden välikappaleena ja kuivuu suruunsa. Rauno Ahosen kalmantuoksuinen tohtori, Matti Olavi Raninin mystisen surun herra Earnshaw ja Matti Rasilan ammuskelua rakastava herra Linton ovat pohja uuden ajan sykkeelle.

Ennen kaikkea tämä Humiseva harju on ajattelemaan pakottava, mutta myös tiheätunnelmaisen liikuttava. Se naurattaa, ihmetyttää ja sen loppukohtaus panee nieleskelemään ja puremaan poskea.