Saavutettavuustyökalut

Perumme loppukevään 2020 esitykset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Olemme yhteydessä asiakkaisiin, joilla on lippuja peruttuihin esityksiin. Asiakkaat voivat myös itse käydä vaihtamassa lippunsa lahjakortteihin Lippupisteen järjestelmän kautta: https://hkt.fi/lippupisteen-ohjeistus/. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa toivomme, että asiakkaat vaihtaisivat peruttujen esitysten liput syksyn näytelmiin tai lahjakorttiin. Lahjakortti on voimassa vuoden vaihtopäivästä, ja käy kaikkiin esityksiimme kaikilla näyttämöillämme. Pieni merenneito palaa syksyllä, klikkaa tästä ja lue lisää.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Humiseva harju

Liisa Talvitie – Liisan seikkailut – 31.1.2020

Harjulla humisee niin, että katsoja on pyörtyä vauhdista

Enpä muista teatteri-iltaa, jolloin olisin katsojana ollut yhtä hengästynyt ja tunnetilassa kuin eilen. Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä esitettävä Lauri Maijalan ohjaus Emily Brontën (1818–1848) klassikkoromaanista on intohimoinen, hurja ja väkevä tulkinta elämänmittaisesta vaikeasta, kaiken järjen ylittävästä rakkaudesta. Elämästä, joka ei koskaan kulje suunnitelmien mukaaan.

Se on tarina elämästä ja tunteista, jotka yllättävät. Ja nehän yllättävät, sillä elämä ja tosi rakkaus ovat kaikkea muuta kuin siirappista tarinaa.

Humisevan harjun myyttinen, suorastaan kauhuelokuvamainen maisema on myös sielunmaisema tarinan päähenkilöistä Cathysta ja Heathcliffista. Kartanontytär saa kasvinkumppanikseen orpopojan, johon rakastuu. Cathyn veli Hindley ei hyväksi tulokasta, joka johtaa elämänmittaiseen kaunaan.

Oona Airola Cathyna ja Markus Järvenpää Heathcliffina tekevät fyysisestikin sellaiset roolitulkinnat, ettei vastavaa ole vähään aikaan nähty. Markku Haussila on saanut hienon roolin Cathyn veljenä, ja upeasti hän sen myös tulkitsee.

“Rakkaus on kuin villi ruusupuu/ ja ystävyys kuin orjanlaakeri./ Ruusu on ihana keväällä/ ja kesällä sen kukat tuoksuvat./ Mutta talven tullen/ kukapa sanoo ruusua kauniiksi?” (sävellys ja suomennos Mikko Helenius)

Leena Rapola kartanon uskollisena palvelijattarena ja tarinan kertojana tekee yhden pitkän uransa vaikuttavimmasta rooleista. Ja pakko todeta, että hänen äänenkäyttönsä on esityksen parasta – katsoja saa selvän joka sanasta ja joka repliikistä, mikä ei ole nykyään ihan itsestään selvää.

Lauri Maijalaa ei voida lokeroida ohjaajana mihinkään tiettyyn genreen. Lahjakas Maijala kulkee aivan omia polkujaan. Hän näkee tarkasti elämän eri vivahteet, nauraa vakavuudelle ja ottaa vakavan samalla tosissaan. Hän tulkitsee meitä ihmisiä rajusti ja totuudenmukaisesti. Hyvinä työpareina hänellä ovat Humisevassa harjussa olleet dramaturgi Ari-Pekka Lahti, lavastaja Katariina Kirjavainen, pukusuunnittelija Sari Suominen ja säveltäjä Mikko Helenius.

Elämä ei ole todellisuudessakaan helppo matka, mutta se matka on kulkemisen arvoinen. Tosin Humisevan harjun pääparille ei käy hyvin, mutta ainakin he ovat rakastaneet. Sen esitys näyttää toteen.

Tämä on viimeinen blogini Apuun, jään eläkkeelle, mutta elämä jatkuu. Intohimoani, kirjoittamista ja teatteria en jätä. Uusi blogi löytyy jatkossa osoitteesta https://liisan-seikkailut.blogspot.com