Arvio: Humiseva harju
Teatteriarvio: Helsingin Kaupunginteatterin tulkinta Humisevasta harjusta niksauttaa jotain sisikunnassa pysyvästi väärälle paikalle
Esityksestä nauttiminen onnistuu, vaikka Emily Brontën romaania ei olisi tullut luettua.
Emily Brontën ainoaksi jäänyt romaani Humiseva harju on yksi parhaiten tunnetuista ja arvostetuista englantilaisista klassikkokirjoista. Helsingin Kaupunginteatterin suuri näyttämö muuttuu tänä keväänä Yorkshiren nummiseuduiksi ja myrskyisän tarinan tapahtumapaikaksi.
Cathyn (Oona Airola) lapsuus kääntyy uusille raiteille, kun isä tuo matkaltaan kotiin orvoksi jääneen Heathcliffin (Markus Järvenpää). Nuori poika on aluksi säikky, mutta Cathy voittaa hänen luottamuksensa nopeasti. Pian Heathcliff ja Cathy ovat erottamattomat, ja he kirmailevat nummilla vapaina ja onnellisina.
Elämä ei kuitenkaan johdata kaksikkoa kohti onnellista loppua ja auvoista aviota. Vaikka rakkaus on alkanut kyteä nuorten välillä, erilaiset taustat ohjaavat Cathyn lopulta valitsemaan itselleen toisen miehen.
Helsingin Kaupunginteatterin Humiseva harju on raaka, alkukantainen ja voimakas. Se raksauttaa sisikunnassa jotain pysyvästi väärälle paikalle. Sillä tavalla hienosti, mutta hivenen tuskaisesti. Kyyneliltäkään ei rajun esityksen ääressä vältytä. Itse asiassa aplodien jälkeenkin itku meinaa purskahtaa uudelleen yllätysvisiitille.
Lavalta on rakennettu keskelle katsomoa ramppi, jota pitkin näyttelijät juoksevat valtavan töminän saattelemina. Välillä sitä ihan pelkää, putoaako joku näyttelijöistä katsojien niskaan. Tunnelma on villi ja välitön, etenkin näytelmän alussa valtaa tunne, että mitä tahansa voi tapahtua.
Kolmituntiseen esitykseen mahtuu muutama hieman uuvuttavakin kohtaus. Toisaalta tuskin kukaan kestäisi Humisevan harjun valtavia tunnekuohuja ilman pieniä hengähdystaukoja.
Humiseva harju on näytelmä, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Äläkä huolestu, vaikka klassikkokirja olisi vielä lukematta, esitys nappaa varmasti kaikki imuunsa niin voimakkaasi, että välillä huomaa istuvansa aivan penkin etureunalla jännityksestä tutisten.