Saavutettavuustyökalut

Perumme loppukevään 2020 esitykset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Olemme yhteydessä asiakkaisiin, joilla on lippuja peruttuihin esityksiin. Asiakkaat voivat myös itse käydä vaihtamassa lippunsa lahjakortteihin Lippupisteen järjestelmän kautta: https://hkt.fi/lippupisteen-ohjeistus/. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa toivomme, että asiakkaat vaihtaisivat peruttujen esitysten liput syksyn näytelmiin tai lahjakorttiin. Lahjakortti on voimassa vuoden vaihtopäivästä, ja käy kaikkiin esityksiimme kaikilla näyttämöillämme. Pieni merenneito palaa syksyllä, klikkaa tästä ja lue lisää.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Humiseva harju

Me Viisi – Me Viisi -blogi – 31.1.2020

Tällä rakkaustarinalla ei ole onnellista loppua – Emily Brontë kirjoitti traagisen kertomuksen, joka on täynnä vahvaa tunnetta

Englantilaisen Emily Brontën (1818–1848) ainoaksi romaaniksi jäi Humiseva harju. Romaani heijastaa hänen lapsuuttaan. Äiti menehtyi syöpään Emilyn ollessa vain 3-vuotias ja kaksi sisarusta kuolivat lavantautiin ja tuberkuloosiin.

Perhe eli eristäytyneenä pappilassa isän ja ankaran tädin kasvattamana. Haworthin nummet loivat puitteet neljän sisaruksen leikeille ja itsekeksityille kertomuksille.

Tältä pohjalta on muovautunut myös Emilyn kirja Humiseva harju, jonka pohjalta tehtyä Lauri Maijalan ohjaamaa näytelmää esitetään parhaillaan Helsingin Kaupunginteatterissa. Niin kirjassa kuin myös näytelmässä korostuvat luonto ja raastavat menetykset sekä väkivaltainen, rakkaudeton kasvuympäristö.

Näytelmässä Catherine ”Cathy” ja Hindley saavat taloon seuraa, kun heidän isänsä tuo kotiin kerjäläispojan. Pojan tulo taloon ei suju ilman kommelluksia: Hindley ivaa, pilkkaa ja sortaa poikaa aina kun isällä silmä välttää.

Remmi vaan viuhuaa, kun isä pieksee poikaansa, mutta poikien kesken ei tunnu syntyvän sopua. Isä lähettääkin Hindleyn sisäoppilaitokseen.

Cathy ja Heathcliffiksi nimetty kerjäläispoika viihtyvät keskenään ja rakastuvat toisiinsa. Nummilla on ihanaa juoksennella kahdestaan. Cathy ja Heathcliff ovat kuin villi-ihmisiä, villejä ja vapaita.

Isän kuoltua Hindley palaa kotiin ja tuo mukanaan vaimon. Hindley on nyt isäntä ja taloon tulee uudet säännöt. Isän remminiskut hän kostaa kerkeästi Heathcliffille, jota pidetään nyt renkinä ja lannanluojana. Jokaisesta rikkeestä seuraa iskuja.

Tilanne kärjistyy niin, että Cathy suostuu naapurin pojan kosintaan tarkoituksenaan auttaa samalla myös Heathcliffiä. Hän ajatteli voivansa viedä rakattettunsa mukanaan pois Humisevasta harjusta.

Heathcliff kuitenkin loukkaantuu syvästi Cathyn naimisiinmenosta ja alkaa kostamaan niin Hindleylle kuin naapurin sisaruksillekin. Muiden ihmisten kautta Heathcliff saa kostettua samalla myös Cathylle.

Hellyyttä on vaikea osoittaa

Näytelmä on hyvin traaginen, täynnä vahvaa tunnetta ja fyysisyyttä: nummilla juostaan, riehutaan ja tapellaan. Hellyyttä ja rakkautta on vaikea sanoa sanoilla ja näyttää teoilla. Paljon sujuvammin ruoska viuhuu ja kämmen lyö.

Hurjaa on seurata Hindleyn hakkaavan pientä lastaan. Jokainen henkilöhahmo tuntuu vuoron perään olevan mustelmilla ja verissään.

Lohduttomuuden tuntua kuvaa hyvin myös kylän lääkäri (Rauno Ahonen), joka tuntuu suorastaan olevan itse kuolema. Viinaan menevä mustissaan kulkeva mies kutsutaan paikalle ainoastaan silloin, kun ihminen on kuolemaisillaan. ”Lääkelaukkuna” lääkärillä on muovikassi, jossa on kuoleman risti.

Nummimainen kostea ilmasto vie perheiden naiset, karsea yskä tappaa, eikä sen aikaiset asumuksetkaan olleet kovinkaan lämpimiä.

Koko Rauno Ahosen roolityö on yksi illan valopilkuista. Se tuo vähän huumoria muuten niin rankkaan näytelmään.

Puvustuksen ”rääsyvaatteet” kuvastavat hyvin vähävaraisuutta, takkutukat välinpitämättömyyttäkin. Lavastuskin on oivallinen. Katsomon penkkiriveille menevä tie nummelle toimii hienosti ja lavalla seisova harju on yksinkertaisuudessaan loistavan monipuolisessa käytössä.

Vahvoja nuoria näyttelijöitä

Vahvoja roolisuorituksia on näytelmässä useita. Heathcliff (Markus Järvenpää), Cathy (Oona Airola) ja Hindley (Markku Haussila) ovat näytelmän henkeäsalpaavan vahva kolmikko.

Näytelmän tuskaisinta katsottavaa on Heathcliffin epätoivo ja suru, jotka riipaisevat sydäntä. Puhumattakaan Cathyn vahvasta persoonasta, joka alkaa murenemaan loppua kohden, sekä Hindleyn kovasta alaspäin menosta vaimon kuoltua. Heidän roolityönsä vaatii paljon: on tunnetta ja suorastaan akrobaattista liikehdintää.

Sonja Pajunojan rooli Isabellana on hurjan mainio. Kikatteleva ja ihastunut tyttö muuttuu prostituoidun tyylisestä goottitytöstä murjotuksi vaimoksi. Lisäksi Sonja laulaa todella kauniisti. Hänen huilumaisen heleä ääni koskettaa syvältä.

Muusikko Mikko Helenius käyttää monipuolisesti eri soittimia pienestä harmonikkaa muistuttavasta bandoneónista flyygeliin ja osallistuu vähän itsekin mukaan näytelmään. Minä sitten rakastan tällaista taiturimaista soittamista ja elävää musiikkia teatterissa.