Saavutettavuustyökalut

Perumme loppukevään 2020 esitykset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Olemme yhteydessä asiakkaisiin, joilla on lippuja peruttuihin esityksiin. Asiakkaat voivat myös itse käydä vaihtamassa lippunsa lahjakortteihin Lippupisteen järjestelmän kautta: https://hkt.fi/lippupisteen-ohjeistus/. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa toivomme, että asiakkaat vaihtaisivat peruttujen esitysten liput syksyn näytelmiin tai lahjakorttiin. Lahjakortti on voimassa vuoden vaihtopäivästä, ja käy kaikkiin esityksiimme kaikilla näyttämöillämme. Pieni merenneito palaa syksyllä, klikkaa tästä ja lue lisää.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Humiseva harju

Iida Rekonen – Miten ihanaa -blogi – 10.2.2020

Rakkaus on kuin pyörremyrsky

Odotin Helsingin Kaupunginteatterin Humisevan harjun ensi-iltaa siitä lähtien, kun kuulin Lauri Maijalan tulevasta ohjauksesta. Rakastuin nuorena Emily Brontën kirjaan ja luin sen riipivän ja synkän rakkaus- ja kostotarinan useita kertoja. Olen myös pitänyt monista Maijalan ohjauksista ja miehitys oli lupaava. Oli kutkuttavaa nähdä ja kokea miten tämä polveileva suuri tarina ja vielä suuremmat tunteet saataisiin sovitettua teatterinäyttämölle. Odotukseni oli todella korkealla!

Esitys alkoi kuin myrsky ja antoi lukuohjeen villistä energiasta. Katsomossa jätin suosiolla analyyttisen minäni paitsioon ja annoin esityksen viedä minua ja tunteitani haluamaansa suuntaan. Aikamoista kyytiä sainkin. Näyttämöllä nähdään nuorten Cathyn ja Heathcliffin rakkaustarina aina edellämainitun kuolemaan asti ja kirjan kostonhimoinen loppupuoli on jätetty suosiolla pois. Oona Airola Cathyna ja Markus Järvenpää Heathcliffina tekevät uskomattoman fyysiset, tarkat ja koskettavat roolityöt ja Markku Haussilan Hindleysta avautuu herkkä ja satutettu alkuperäisteoksen hahmoa paljon syvällisempi henkilö.

Rakkaus on kuin pyörremyrsky

Katsojaa riepotellaan kuin nummien petollisissa tuulissa. Kun teokselle uskaltaa antautua, yllättävätkin tyylien vaihtelut tuntuvat luontevilta. Rakkaus rinnastuu arvaamattomiin ja äkkivääriin luonnonvoimiin. Rakkaus on kuin pyörremyrsky. Se vie mukanaan, on arvaamaton, kiihkeä ja hajottaa kaiken tieltään. Humisevan harju karkeassa ympäristössä elävät henkilöt rakastavat karkeasti, mutta samassa yhteydessä niin sanottu sivistys, jota Rastaantien kartanon väki näytelmässä edustaa, näyttäytyy falskina näytelmänä ja tunteen kylmyytenä. Tuulta ei voi vangita eikä pyörremyrskyä kesyttää.

Orpopoika Heathcliff saa ympärillään aikaiseksi pyörremyrskyn. Lapsuudessaan rakkaudetta jäänyt lapsi takertuu ensimmäiseen ja ainoaan hellyyttä hänelle osoittaneeseen ihmiseen. Rakkaus lyö pojan yli ja muuttuu pakkomielteeksi. Toisessa näytöksessä nähtävä ryhtinsä suoristanut ja aikuistunut Heathcliff seisoo vakaasti pyörremyrskyn silmässä antaen sille vauhtia. Samalla katsojalle kuitenkin välittyy Heathcliffin sisällä tuhoaan tekevä, muilta piilotettu myrsky. Samalla tavalla kaipuu myrskyn pauhuun elää tukahdutetun Cathyn sisällä.

Myrsky sydämessäni

Esityksen jälkeen silmiäni kuumotti, sydän hakkasi rinnassani ja käteni tärisivät vielä pitkään. Seuraavana päivänä itkin kuin en oli koskaan ennen itkenyt. Rakastin, rakastin, rakastin tätä esitystä. Olen kuullut sekä yhtyviä, mutta myös vastakkaisia mielipiteitä siitä. Uskallan väittää, että kahtiajakoisuus vastaanotossa on merkki nimenomaan hyvästä ja vaikuttavasta taiteesta. Keskinkertainen esitys ei pystyisi aiheuttamaan katsojassa rakkautta eikä vihaa. Taiteen tehtävä on vaikuttaa. Joskus vaikutus tuntuu hyvältä, mutta se voi myös yhtälailla olla repivää. Jos tunnereaktiota ei synny on teos näkemykseni mukaan epäonnistunut.

Minulta meni useampi päivä toipua esityksestä ja vielä näin jälkikäteenkin sen ajatteleminen herättää vahvan tunnereaktion. Näin ei tapahdu usein, vaikka näen kymmeniä esityksiä vuosittain. Vaikutun mielelläni, mutta en pysty suggeroimaan itseäni vaikuttuneeksi. On tavallista, että jokin kohta esityksessä liikuttaa, mutta on erittäin harvinaista, että koko teos tuntuu tällaisena myrskynä sisälläni. Väitän, että Humiseva harju on teatteritapaus, jota ei kannata jättää välistä. En itse ole pitkään aikaan nähnyt mitään näin vaikuttavaa.