Arvio: Huonosti vartioitu tyttö
Baletin klassikko tuotiin onnistuneesti huoltoaseman arkeen, joka vaihtuu hupsusti yksisarvisten maailmaan
HELSINKI Dance Companyn johtaja Jyrki Karttunen ei taaskaan petä. Uutuusteos Huonosti vartioitu tyttö naurattaa hillittömästi ja hämmentää hersyvästi. En liene ainoa, jolla suu loksahti auki. Mitä ihmettä oikein tapahtui?
Jos kuvitteli tulevansa katsomaan baletin peruskiveä, yllättyi varmasti. Huonosti vartioitu tyttö on baletin klassikoita jo 1700-luvulta. Yksi vanhimmista modernin ajan baleteista. Suomen kansallisbaletti esitti sitä viimeksi 1980-luvulla, todennäköisesti myöhäisempänä Petipan ja Ivanovin versiona. Näin sen vanhassa oopperassa, mutta en rehellisesti sanottuna muista siitä juuri mitään. Jyrki Karttusen version takuulla muistaa.
ALKUPERÄINEN teos oli koominen baletti, jossa musiikki oli pastissi lukuisista sen ajan suosituista ranskalaisista sävelmistä. Oikeastaan Karttusen käsittely on tässä valossa varsin oikeutettu ja jopa suositeltava heppoisen aiheen uudistamiseen. Keskiössä on ”lumottu nainen”, joka tarvitsee vartiointia.
Tässä tapauksessa vartijat ovat yksisarvisia ja tapahtumapaikka on huoltoasema.
Ei ensimmäinen teos, jonka olen nähnyt sijoitetun bensa-asemalle. Muun muassa Zürichin oopperan tulkinta Telemannin oopperasta Der Geduldige Socrates tapahtui kreikkalaisella huoltoasemalla. Ja brittiläisen koreografin Matthew Bournen Carmen-oopperaa varioivassa Car Manissa päähahmo on niin naisia kuin miehiäkin lumoava ja rassaava trasselijussi.
Jukka Huitilan lavastus huokuu bensa-asemien ja 1950–60-lukujen nostalgiaa tuttuine Gulf-logoineen, bensapumppuineen ja jenkkirautoineen. Muodikkaasti voisi sanoa, että ”nykyjonnet” eivät ehkä tunne tätä kuvastoa.
ESITYS kantaa täysin pääroolin tekevän loistavan Heidi Naakan karisman varassa. Hän on tyttö/nainen, joka hoitaa yksin 24 tuntia avoinna olevaa bensa-asemaansa. Hänen vartijoinaan ja samalla ystävinään ovat neljän miestanssijan esittämät yksisarviset.
Tästä voi jo päätellä, että eletään tytön fantasiamaailmassa. Hän pakenee tylsää arkeaan eskapistiseen kuvitelmaansa. Kaikki on kulahtaneella asemalla hänen mielessään sateenkaaren Technicolor-väreissä ihanaa.
Tarinan kevyt kehyskertomus antaa tilaisuuden irrotella ilman estoja ja tarjota tunnissa hupailun, jossa mikään ei ole mahdotonta. Sipsuttelevat yksisarviset parodioivat baletin liikekieltä, ja jo seuraavassa hetkessä he ovat tupakkatauolla huokailevia äijiä.
”Tankki täyteen” kohtaa ”My Little Ponyn”, ja lopputulos on suloinen sekametelisoppa, jossa ei ole realismista häivääkään. Ei tosin baletissa yleensäkään ole.
HULLUTTELU tuo pimenevään vuodenaikaan positiivista yksisarvisenergiaa. Ei ainoastaan bensa-aseman tyttö, vaan myös me katsojat tarvitsemme tällaista vahvistajaa jaksaaksemme arkea.
Paitsi että käsittelytapa päästää koreografin mielikuvituksen valloilleen, se antaa myös pukusuunnittelijalle unelmien mahdollisuuden toteuttaa ideoitaan. En edes ehtinyt laskea, kuinka monta asua Heidi Naakalla on esityksessä. Hän on kultaisessa kokohaalarissaan ”diivabitch” ja sateenkaaritylliunelmassaan Disney-prinsessa.
Teos on yltäkylläisyydessään toisaalta kuin Vekkula, toisaalta kuin kummitusjuna, jossa ei koskaan arvaa, mitä seuraavan mutkan takaa tulee.
Monen unelma on lähteä pois, jonnekin arjesta. Olisi ollut liian ikävää ja arvattavaa, että bensa-aseman tyttö jää ikuisesti asemansa vangiksi. Tässä tehdään lähtöä pitkin esitystä – ja lopulta myös onnellisesti toteutetaan se. Tyttö pakenee vartijoitaan ja katsoja saa katharsiksensa.