Arvio: Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaa
Jos haluat nauraa, mene katsomaan Helsingin Kaupunginteatterin Ilmasta rahaa -farssia.
Näytelmässä Mikko Laine (Pekka Strang) on saanut pari vuotta aikaisemmin potkut sähköyhtiöstä. Hän ei ole kertonut asiaa vaimolleen (Raili Raitala), vaan on alkanut keplotella Kelan tukien kanssa ja saanut jos jonkinlaista avustusta ja tukea.
Ongelma syntyy, kun Kelan tarkastaja Jantunen (Emilia Sinisalo) tulee yllätystarkastukselle. Sortuuko Mikon tukien korttitalo? Miten hän selviää tilanteesta? Jotta kaikki ei romahda, Mikko pakottaa vuokralaisensa Otto Pellin (Janne Kataja) juoneensa.
Kuten kunnon farssissa tässäkin juonenkäänteet ovat aivan uskomattomat. Tottahan toki tässäkin juostaan ovista farssimaiseen tapaan.
Michael Cooneyn kirjoittama teksti toimii. Loistavasta suomennoksesta vastaa Reita Lounatvuori. Minua ilahdutti, että teksti ei ollut täynnä ala-arvoista kaksimielisyyttä.
Sari Siikanderin ohjauksessa kaikki pelitti, kuten farssissa pitääkin, sekunnin tarkkuudella, jotta rytmi pysyy napakkana.
Pekka Strang on tottunut näyttelemään myös farsseissa eikä hän pettänyt nytkään. Iloinen yllätys oli Janne Kataja, jota en ole ennen nähnyt näyttämöllä. Emilia Sinisalo oli aivan herkullinen tiukkana tarkastajana Jantusena. Farssien konkari Heidi Herala oli oikealla tavalla empaattinen ja puuhakas surutukihenkilö.
Mielestäni kaikki näyttelijät soljahtivat hienosti rooleihinsa.
Farssi on vaikea laji. Sen tehtävä on saada katsojat nauramaan. Ainakin toisessa illassa katsojat viihtyivät ja nauroivat. Tässä ajassa, jolloin kaikki uutiset ovat vain huonoja, tarvitsemme naurua – ja sen Ilmasta rahaa tekee: saa meidät nauramaan. Minäkin jouduin pyyhkimään silmiäni vähän väliä.