Arvio: Juoksuhaudantie
Rentoa meininkiä Juoksuhaudantiellä
Pari punaista nenää, vähän mustaa ja valkoista maalia naamassa ynnä aimo annos huumorintajua… Niillä eväillä syntyy kompati viihdepaketti yli 300-sivuisesta Finlandia-palkitusta romaanista.
RedNoseClubin klovnien Timo Ruuskasen ja Tuukka Vasaman Juoksuhaudantie tuntuu mahdottomalta projektilta – kunnes sen näkee.
Kari Hotakaisen romaanin lukeneelle ja siitä tehdyn elokuvan nähneelle tarina aukenee vaivattomasti, mutta Otso Kauton fiksu ohjaus imaisee mukaansa myös kirjasta tietämättömän katsojan.
Ruuskasen ja Vasaman klovneria on rentoa ja vaivatonta. He näyttelevät romaanin kaikki henkilöhahmot ja tekevät sen niin hienosti, että katsojan on helppo istua kärryillä. Kumpi tahansa kaveruksista voi olla maailman huolia harteillaan kantava päähenkilö Matti Virtanen, mutta yleisö kyllä tietää kumpi kulloinkin tavoittelee rintamamiestaloa.
Näytelmän herkuista yli muiden nousee hierontakohtaus. Virtanen saa “tuntuman lihaan bodarien salilla” ja ryhtyy hankkimaan verovapaita euroja talokauppaan. Klovnien pitkä, vaivalloinen ja lähes akrobaattinen ähellys vaatii kuntoa, mutta katsomon hillitön hohotus antaa kummasti potkua.
Hotakaisen hiljainen huumori sopii alakuloisiksi maalatuille kasvoille. Juoksuhaudantie-romaani jättää Matti Virtasen loppusijoituksen lukijan mielikuvituksen varaan. Klovnit ova näyttämöllä armollisempia kuin Veikko Aaltonen ohjaamassan elokuvassa.
Ei Virtanen pakkomielteisistä tempuistaan kuitenkaan rangaistuiksetta pääse. Ruuskanen ja Vasama jättävät tyylikkäästi esittämistään laluista viimeiseksi Johnny Cashin I Walk The Linen – tunnettu linnakundi, tämä vain vinkiksi.