Arvio: Juoksuhaudantie
Punaisten nenien Juoksuhaudantie
Red Nose Companyn hulvaton kahden miehen soitannollinen komedia ”Juoksuhaudantie” saa uuden tulemisensa Hakaniemen Arena-näyttämöllä.
Kolmisen vuotta sitten ensiesitetty klovneriaa, improvisaatiota, laulua, soittoa, teatteria ja kirjallisuutta mehevästi yhdistelevä ”Juoksuhaudantie” tuotettiin uusintaensi-iltaan Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämölle.
Katsomossa ennen esitystä ajatus terävästä ja tiheästä Finlandia-palkitusta romaanista kahden punanenäiseksi puetun näyttelijän tulkitsemana kutkutti: ”miten ihmeessä ne aikovat tästä suoriutua?”
Kari Hotakaisen ”Juoksuhaudantie” käynnistyy tilanteesta, jossa ”kotirintamamies” Matti Virtanen on yhden hätäisen huitaisun takia menettämässä perheensä. Ruoanlaiton, lastenhoidon ja muiden nykymiehelle määrättyjen vaatimuksien listaa täyttäessään tunnollinen mies hermostui yhden ainoan kerran, ja näyttää sen seurauksena putoavan tyhjän päälle. Esikaupunkialueen lenkkipolkuja harhaileva mies törmää sattumalta rintamamiestalojen idylliin, ja ratkaisu on silmien edessä. Saisiko vaimon pyörtämään eropäätöksen, jos hankkisi perheelle haaveiden puutalon, hinnalla – tai keinolla – millä hyvänsä? Enempää teatterikatsojan ei tarvitsekaan kirjan tarinasta tietää, kun voi heittäytyä esityksen vietäväksi.
Ennen Arenan uusintaensi-iltaa ”Juoksuhaudantie” on ehtinyt kiertää eri puolilla maata yli 70 esityksen verran. Kiertueteatteri Red Nose Companyn esityksen rekvisiitta kulkee tarvittaessa melkeinpä takakontissa.
Pelkistetty lavastus kiteytyy punaiseen samettiverhoon, jonka kätköissä hoidetaan vähäiset vaihdot. Yhtä niukka valoilmaisu perustuu vuosisadan takaisten varietee-aikojen edestä tykittävään kohde- ja ramppivaloon ilman tasoittavia sivu- ja takavaloja.
Paljon lähemmäs teatterin ydintä ei voisi päästä: näissä olosuhteissa näyttelijä ratkaisee pelin. Sekä tietysti ohjaaja, vaikka hänenkin on tarkasteltava teatterin konventioita uudesta kulmasta, jos on saanut ohjattavakseen kaksi klovnia: Zinin (Timo Ruuskanen) ja Miken (Tuukka Vasama).
Ohjaaja Otso Kautto on joutunut kysymään itseltään, miten improvisaatiota – luovaa hulluutta – ohjataan. Juju on siinä, kuinka oivallukset saadaan sysättyä eteenpäin, seuraaviin harjoituksiin ja siirtymään kohti julkista esitystä teräänsä menettämättä.
Hyvin näyttivät siirtyneen. Uusintaensi-ilta tarjoili herkullisia syöttöjä ja näppäriä koppeja, jotka tuntuivat rakentuvan rutiinille, mutta syntyvän hetkessä, esiintyjien ja yleisön vuorovaikutuksesta. Hotakaisen tekstin ja siitä kumpuavien assosiaatioiden limittyessä toisiinsa esiintyjien piti välillä kaivaa taskusta alkuteoksen pokkariversio ja tarkistaa millä sivulla mennään.
Ja eihän kaikkea yli 300-sivuisesta kirjasta voi parin miehen voimin ja parissa tunnissa kertoa, varsinkaan esityksessä joka tuntuu rönsyilevän raamiensa yli tuon tuostakin. Esimerkiksi kirjan keskeisiin henkilöihin kuuluvaa kiinteistönvälittäjää ei ole näytelmässä lainkaan. Eli karsintaa on tehty ja darlingeja listitty urakalla. Ja sitähän se on, dramaturgia.
Kahden miehen ”Juoksuhaudantiessä” vahvan otteen tarinan kuljettajana ja tunnelmien taustoittajana ottaakin livenä esitetty musiikki. Ruuskanen ja Vasama ovat päteviä kitaristeja ja hyviä laulajia: teräskielisten akustisten säestyksellä lauletaan välillä äänissä, välillä yhteen ääneen. Ruuskaselle lankeavat luontevimmin David Bowien ja Depeche Moden baritonimörinät, Vasama puolestaan vetäisee Policen esikoisalbumilta tutun ”So lonelyn”, jonka melodia kulkee nuorelle Stingille tyypillisessä kakkostenorin rekisterissä.
Esityksen livemusiikille on hyvät perusteet: muun muassa Johnny Cashin, Neil Youngin ja U2:n tuotannosta on suora linkki kirjaan, jonka keski-ikäistyvälle päähenkilölle tietyn aikakauden popmusiikki toimii suurena lohtuna ja henkireikänä.
Red Nose Companyn esitys demppaa Hotakaisen kirjan kujanjuoksun synkimpiä sävyjä ja jättää loppuratkaisussaan katsojalle kevyemmän mielen. Ja kun esitys kommentoi aiheenaan käyttämäänsä kirjaa, ei heitoilta säästy aina kirjailija itsekään: ”Kari Hotakainen sai kuusi prosenttia rahoistanne, vaikkei tehnyt täällä tänä iltana mitään!”
”Juoksuhaudantietä” esitetään Arenassa marraskuun aikana, ja vain muutaman kerran. Nopeat syövät hitaat.