Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kaasua, komisario Palmu!

Kaarina Naski – Länsi-Uusimaa – 8.12.2018

Crimejazzissa marinoitu dekkari

Oli erinomainen idea ohjaaja Heikki Kujanpäältä rakentaa ”Palmunsa” niin paljolti musiikkikulissin varaan. Uusiin sävellyksiin ja laulavaan tiimiin luottaminen kannatti, sillä sen myötä ikoni sai pintaansa uuden maalikerroksen, läpikuultavan kylläkin. Waltari-Elstelä parivaljakon ja elokuvaohjaaja Matti Kassilan tekemät pohjat vaikuttavat nimittäin väistämättä katsojain kokemaan elämykseen, ja niin saman- kuin erilaisuus yllyttävät vertailuun. Päätyipä se plus- tai miinuspuolelle, se joka tapauksessa virkistää oivallusta.

Rikos-jazz, jonka kukoistuskaudeksi eritoten filmeissä ja televisiosarjoissa sanotaan viisikymmen- ja osin kuusikymmenlukuakin, innoitti Timo Hietalaa luomaan sen pohjalta dekkariin omaperäistä ”syntistä” musiikkia. Nuoret etevät jazzmuusikot yltyivät upeaan luovaan live-menoon. Ja solistisesta taidosta ja näyttävyydestä vastasi – vetävää avausnumeroa myöten – ennen muuta Vuokko Hovatta, kuin hänelle tehdyssä laulajattaren roolissa. Myös nuoren Miiko Toiviaisen musiikilliset taidot tulivat hyvin noteeratuiksi. Hän oli mysteerin keskiön roolihahmoja, taiteilija Kurt Kuurna ja nautti silminnähden estradi-irrottelusta.

Esityksen hykerryttävimpiin tulkintoihin kuuluivat myös Jouko Klemettilän saarnaaja Mustapää, joka lipevyydessään ja pelokkuudessaan oli omaa vetovoimaista luokkaansa, samoin kuin Eero Saarinen sanoja soljuvasti pudottelevana, koomisentärkeilevänä varatuomarina.

Toteutus siis nostaa selkeämmin etualalle muita tarinan henkilöitä kuin siihen itseoikeutetusti kuuluvat komisario Palmun – Kari Väänänen – ja etsivät Kokin – Petrus Kähönen – ja Virran – Heikki Ranta. Mutta kyllä mainitut kolme hyvin selviytyvät niin kaasumyrkytykseen kuolleen rouva Skrofin murhan selvittämisestä kuin aiempien kunnioitettujen elokuvaroolitulkintojen painolastista. Väänäs-Palmussa on omaa äreätä karismaa ja salaviisautta; assistenteilla kummallakin alkuteoksen luonnetyyppiä kartoittavat parhaat lavahetkensä. Silti kyse on pikemmin varman päälle -ratkaisuista kuin yllätyksellisyydestä.

Miiko Toiviainen ja Tuukka Leppänen ovat tarinan nuoria komistuksia omalle ajallemme tutussa avoimen röyhkeässä ja kyseenalaisilla stimulansseilla nostatetussa hengessä, ja 2000-luvun rohkeaan uhmaavuuteeen solahtaa myös Kirsti Skrofia esittävä Sara Paasikoski antaen vertailumahdollisuuden eilisen naisen kilttiin alistuvuuteen. Ja vihjeitä tuoreempaan tematiikkaan löytyy muitakin.

Tekijät puhuvat teatterileikistä ja Palmu-elokuvien arvostuksesta, ja siihen uskoo mielellään. Nostalgia on vahvasti läsnä videoiduissa Helsinki-näkymissä sekä puvustuksessa. Ja kun premiääriyleisölle oli järjestetty tilaisuus antaa aplodeja myös teatterisalissa istuneelle professori Matti Kassilalle, ilta tuntui oikeasti täydeltä.