Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kinky Boots

Aino Haili – MTV – 13.10.2018

Drag-musikaali Kinky Boots on räjähtävä erilaisuuden ylistys, jota kenenkään ei tulisi jättää väliin

Drag-taide on tällä hetkellä erittäin in. Vahva esimerkki siitä on muun muassa yhdysvaltalainen RuPaul’s Drag Race -ohjelma, joka vuosi toisensa jälkeen kahmii arvostettuja televisioalan palkintoja. Ohjelmassa etsitään Yhdysvaltojen seuraavaa drag-tähteä ja se on kerännyt järisyttävän suosion ympäri maailmaa.

Suomalaisen pitkän linjan drag-taiteilijan Jarkko Valteen mukaan myös kotimainen drag-skene on tällä hetkellä erittäin runsas. Helsingin kaupunginteatterin versio maailmalla ylistetystä Kinky Boots -musikaalista on hyvä osoitus siitä.

Kinky Boots on iloinen, värikäs, koskettava, raastava kertomus erilaisuudesta, ystävyydestä, rajojen rikkomisesta sekä toisten hyväksymisestä. Jo esityksen alkaessa eräänä harmaana, sateisena tiistai-iltana oli selvää, että seuraavat pari tuntia tulevat olemaan täydellistä, tajunnanräjäyttävää laatua sekä ylistystä. Alusta loppuun asti.

Petrus Kähkönen esittää kenkätehtaan omistajan poikaa Charlieta, joka vastentahtoisesti joutuu jatkamaan isänsä elämäntyötä tämän kuollessa. Tehtaan kamppaillessa vakavien taloudellisten ongelmien kanssa Charlie on jo epätoivossaan aikeissa lopettaa toiminnan ja irtisanoa kaikki työntekijät, kunnes hän tapaa yllättäen säkenöivän drag queenin Lolan, jota esittää Lauri Mikkola.

Pelastaakseen tehtaansa Charlie keksii aloittaa upeiden saappaiden valmistuksen. Sellaisten saappaiden, joiden piikkikorko kestää aikuisen miehen painon.

Kähkösen ja Mikkolan välinen lavakemia toimii uskomattoman hyvin: katsoja tsemppaa ja sympatisoi epätavallisen kaksikon orastavaa ystävyyttä, josta muodostuu eräs musikaalin koskettavimmista elementeistä.

Yksi esityksen kauneimmista kohtauksista on, kun Lola, oikealta nimeltään Simon, saapuu tehtaaseen miesten puku päällä sopiakseen paremmin joukkoon. Aiemmin naisten vaatteissa esiintynyt mies saa jälleen osakseen vain pilkkaa ja hän pakenee vessaan piiloon arvostelijoitaan. Charlie saapuu lohduttamaan ystäväänsä, joka avautuu kipeästä menneisyydestään ja vaikeuksistaan erilaisuuden kanssa laulussa Kuin poikansa en ois.

Vaikka Kähkönen tekee vakuuttavan ja humoristisen roolin kenkätehtaanomistajan itseään etsivänä jälkeläisenä, Mikkola on esityksen kantava voima. Miehen lavakarisma on upeaa katsottavaa, jota olisi seurannut mielellään vaikka läpi yön.

Mikkola nousi julkisuuteen The Voice of Finland -ohjelman ensimmäisen kauden myötä. Artisti on kertonut haastatteluissa, ettei hänellä ollut ennen Kinky Bootsia mitään taustaa drag-maailmasta. Tämä tuntuu kerrassaan uskomattomalta, sillä lavalla ollessaan Mikkola näyttää siltä kuin hän olisi syntynyt korkokengät jalassaan ja paljetti-iltapuku päällään. Myös Mikkolan laulu lumoaa voimallaan ja puhtaudellaan.

Esimerkiksi kappaleen On korko seksikkäin olisi toivonut jatkuvan koko illan, sillä Lolana esiintynyt Mikkola ja hänen drag queen -joukkonsa Enkelit vangitsivat huomion täysin. Kylmät väreet vierivät, loputtomiin. Mikkolan ja Enkeli-ryhmän esiintyminen ei ole ainoastaan luontevaa, se on monella tavalla liikuttavaa.

Enkelien ryhmässä on mukana muun muassa näyttelijä Cristoffer Strandberg, joka tullaan näkemään myös televisiossa pian alkavassa Putouksessa. Hänen otteensa Enkelinä antavat aihetta odottaa paljon näyttävyyttä myös television puolella.

Kokonaisuudessaan Enkelit toimivat näyttävänä ryhmänä sekä fantastisina yksilöinä, vaikka heistä kukaan ei ole ammattimainen drag queen. Strandbergin lisäksi Tomi Lappi, Henri Sarajärvi, Anton Bergström, Paavo Kääriäinen sekä Jero Mäkeläinen näyttävät, että korot jalassa voi tehdä muutakin kuin vain näyttää kauniilta: esitellä itsevarmuuttaan, akrobaattisia taitojaan sekä ylistää erilaisuuden upeutta.

Myös tehdastyöntekijöiden ensemble tarjosi näyttävän, energisen ja laadukkaan lisän esitykseen, joka soljui sulavasti eteenpäin läpi illan.

Erityisen vaikutuksen musikaalissa teki myös sen lavastus. Olen nähnyt muutamia musikaaleja Lontoossa ja ihastellut aina niiden kekseliästä ja prameaa lavastusta. Kinky Bootsissa näin ensimmäistä kertaa Suomessa tuon tason lavasteet, jotka muuntautuivat helposti miljööstä toiseksi ja tarjosivat esiintyjilleen mahtavan alustan loistaa.

Esityksen loppuessa lähes koko yleisö osoitti suosiotaan seisaltaan ja olen kuullut, että sama on toistunut Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä illasta toiseen. Eikä tätä tarvitse yhtään ihmetellä.

Kinky Bootsin sanoma tässä maailmassa on tärkeä ja suuri: drag queenina, tai minään muunakaan oleminen ei tarkoita yhteen lokeroon asettumista ja siellä pysymistä. Tämän muistaminen ei tee pahaa eikä se ole millään tavalla pois keltään.

Minä itse olen ainakin ihan ok sen asian suhteen, etten tule olemaan koskaan niin mieletön ja upea, kuin nuo lavalla tajuntani räjäyttäneet, erilaisuutta ylistäneet miehet.