Arvio: Kinky Boots
ARVIO: Kinky Boots – Täyden kympin musikaali
Joskus on kymppikin annettava. Kun kaikki on kuin oppikirjasta, mutta kostuvat silmänurkat samentavat analyysin. Kun ollaan perinnetietoisuuden ytimessä, mutta tuoreena ja raikkaana. Kun yksikään elementti kokonaisuudessa ei särähdä, mutta erottuu ammattitaitona. Kun sanomaa on, mutta ei naamaan hierottuna. Kun kyseessä on Teatteri, jolla on rampin ylittävän Lumon voima, niin että ennakkoluulojen voittamisesta kertova näytelmä saa Helsingin kaupunginteatterin katsomossa kaikki mukaan tanssiin.
Kinky Bootsin tarina kenkätehtaasta taantuvassa teollisuuskauppalassa, josta glamour ja urbaani postmoderni suvaitsevaisuuksineen on kaukana, perustuu elokuvaan, joka perustuu tv-dokumenttiin, joka perustuu tositapahtumiin.
Charlie Price (Petrus Kähkönen) perii konkurssin partaalla olevan tehtaan. Törmäys drag queen Lola/Simoniin (Lauri Mikkola) johtaa yritykseen pelastaa tehdas muuttamalla tuotantolinjasto miesten painon kestäviksi naisten saapikkaiksi. Salaisuus on vahvistettu rautatanko stilettikoron sisällä.
Sisäiset vahvuudet mies- ja naiskuvia tehtailevassa maailmassa ovatkin sitten kehitystarinoiden sisältö, mutta onneksi yllätyskäänteiden kautta. Eri kerrokset on ommeltu kauniiksi saumaksi ohjaaja Samuel Harjanteen pikilangalla ja pienet sivuroolitkin hengittävät siinä kuin pääosat. Eeva Konnun johtama orkesteri tuottaa Cindy Lauperin säveltämät laulut luotettavasti näyttämön lattian alta. Kinky Boots on myös erittäin tanssipitoinen jopa Broadway-musikaaliksi.
Musikaali on jatkanut riemukulkuaan nyt kuusi vuotta Chicagon kantaesityksen jälkeen, elokuva jo kolmetoista. Mutta W.J. Brooksin tosielämän kenkätehdas sai Divine-mallistollaan vain lyhyen jatkoajan. Aasialainen halpatuonti pakotti sen sulkemaan ovensa jo vuosi tv-dokumentin jälkeen.