Arvio: Kirsikkatarha
Nyt kolahti
LOISTAVAT MAIJALAT
Haaveillaan täydellisestä maailmasta ja jostain, mitä ei voi saavuttaa. Kaivataan menneeseen ja tanssitaan jousten soidessa, tapellaan ja janotaan elämää intohimoisesti,
sydän vereslihalla. Lauri Maijalan ohjaama Kirsikkatarha Helsingin kaupunginteatterissa on taattua Anton Tšehovia, vaikka visuaaliset puitteet ovat lähes abstraktit ja liikekieli lennokasta. Ison näyttämön kauneus lumoaa, ja musiikki lietsoo kiihkeään menoon.
Pääroolissa on ohjaajan äiti, upea Heidi Herala, ja äidin ja pojan yhteistyö toimii.
Kirsikkatarhan sanoma ei ole vanhentunut. Markkinavoimat jyräävät, uudet tuulet puhaltavat eikä menneeseen ole paluuta. Paikka elämässä on vaikea löytää, ja
uudet asiat pelottavat. Kuten ohjaajan isän Seppo Maijalan esittämä vanha palvelija
toteaa: ”Ennen tiesi, kuka on kuka, nyt ovat kaikkea sikin sokin, mistään ei saa selvää.”