Saavutettavuustyökalut

Muutoksia suuren näyttämön syksyn 2020 esityskalenterissa: Pieni merenneito palaa ohjelmistoon, Päiväni murmelina- ja Tatu ja Patu Helsingissä -ensi-illat siirtyvät. Lue lisää muutoksista Ajankohtaista-osiosta.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kolmen kimppa

Jouni Hakkarainen – Amusa – 12.10.2019

HKT:n Kolmen kimppa on nokkela komedia rakkaudesta ja ystävyydestä

Studio Pasilassa pyörivä ranskalainen näytelmä kertoo kolmen hyvin erilaisen henkilöhahmon yhteiselosta. Rooleissa nähdään Elina Hietala, Jarkko Niemi ja Olli Rahkonen.

Nimi Kolmen kimppa herättää nykyihmisessä varmasti paljon mielikuvia. Oletuksena voi olla, että tarjolla on esimerkiksi roisia kerrontaa kolmen ihmisen seksikokeiluista – tai vaihtoehtoisesti tarina useamman kuin kahden ihmisen keskeisestä polyamoristisesta liitosta. Ranskalaisen näytelmäkirjailija Clément Michelin Kolmen kimppa on kuitenkin jotain aivan muuta – nimittäin kertomus parisuhteista ja siitä, kuinka joskus on vain parasta ottaa kaveri kotiin asumaan, jotta puoliso turhautuisi ja tajuaisi häipyä.

Hetkinen. Eihän se tämäkään kolmen kimppa aivan tavallisimmasta päästä ole!

Näytelmässä sarkastisia kommentteja laukova älykkö Pauli (Jarkko Niemi) on kyllästynyt parisuhteeseensa, mutta ei tahdo olla se egoistinen ääliö, joka jättää. Ystäväänsä vähemmän supliikki Martin (Olli Rahkonen) yrittääkin jätetyn kokemuksella ohjeistaa, miten homma hoidetaan mahdollisimman elegantisti. Ikävä kyllä harjoitellut eroamispuheet eivät kuitenkaan iske Pauliin, joka keksii jättötyöhönsä paremman idean.

Yhä rakastunut Sofia (Elina Hietala) ei tiedä Paulin suunnitelmista mitään, mutta joutuu pian asumaan kommuunissa kahden kaveruksen kanssa. Sellaistahan touhua ei kukaan nainen haluaisi kovin kauan katsella – eihän?

Kolmen kimppa teki minuun – ja avovaimooni – vaikutuksen. Lippispäisen Niemen esittämät ilkeät sutkautukset istuvat nykyaikaan oivallisesti, kun taas Rahkonen vetää erinomaisesti roolinsa hyväntuulisena hölmönä, josta tiukan paikan tullen kuoriutuu esiin uusia kerroksia. Hauskana anekdoottina mainittakoon, että Rahkosen hahmosta, maneereista ja jopa äänestä ja ulkonäöstä tuli minulle hetkittäin mieleen Aku Hirviniemi.

Poikaystäväänsä rasittava Hietalakaan ei jää missään nimessä neutraaliksi tuttavuudeksi. Hän hoitaa hyvin tonttinsa tyyppinä, jonka silkka seesteisyys ja empaattisuus herättävät juuri oikeanlaisia tuntemuksia. Sofia on niin ihana tyyppi, että vähän jopa ärsyttää.

Kolmen kimpassa riittää käänteitä ja oivalluksia. Katsojaa ei missään vaiheessa liiaksi vaivaa tällaisiin näytelmiin usein liittyvä “mä niin tiedän, miten tää loppuu” -tunne. Jännitettävää ja arvailtavaa riittää aina loppuhuipennukseen saakka.

Mikäli parisuhteet ja taidolla esitetty teatteriviihde kiinnostavat, tekevät liput Kolmen kimppaan varmasti kauppansa. Samalla tämän näytelmän tarjoamat naurut ovat mukava lääke syksyiseen synkkyyteen.