Arvio: Le Coq – taistelu ravintolasta
Arena-näyttämöllä käydään herkullinen taistelu Michelin-tähdestä – Mukana legendaarisia Kummelin ja Fakta homman komediatähtiä
Helsingin Kaupunginteatterissa esitetään parhaillaan Kummeli-huumorisarjasta tuttujen Timo Kahilaisen ja Heikki Vihisen ravintolakomediaa Le Coq – taistelu ravintolasta. Kaksikko on urakoinut innolla, sillä käsikirjoitus, ohjaus, sävellykset ja osittain myös lavastus on heidän käsialaansa.
Näytelmän ytimessä on pieni, mutta hienostunut fine dining -tyyppinen ravintola Le Coq, jota vetää Maximilian von Salmi (Jouko Klemettilä) kera äitipuolensa Kerstinin (Eija Vilpas). Ravintola on ollut jo muutaman vuoden vaikeuksissa menetettyään Michelin-tähtensä virolaisen kriitikon Pirke Öökpalun (Riitta Havukainen) tekemän negatiivisen arvostelun vuoksi.
Laskut ovat menneet nyt jo perintätoimistolle, keittiö ammottaa tyhjyyttään raaka-aineista, eivätkä kokitkaan kauaa pysy tehtävässään. Joko he saavat potkut tai lähtevät itse, kun eivät saa palkkaansa.
Maximilian ”Max” tuo Kelasta löytämänsä kokkiehdokkaan, nuoren miehen nimeltä Esa Kynsi (Jarkko Niemi), ravintolaan haastateltavaksi ja palkkaa tämän välittömästi. Esa saa ravintolasta huoneenkin kylmiöstä, joka ei ole enää kylmä.
Pirke tulee vielä kerran antamaan ”viimeisen mahdollisuuden” ravintolalle. Ruokalistan raaka-aineita ei ole enää ravintolassa, eikä Pirkelle kelpaa pulusta tehty kyyhkysannos, joten Max menee läheiseen Lidliin ja tuo sieltä raaka-aineita, joita käyttäen Pirke saa sovelletun aterian.
Lautasella on muun muassa Knorrin pussista tehtyä sipulikeittoa, maksamakkarasta hanhenmaksaa ja alennetusta sika-nautajauhelihasta tehtyä tartarpihviä. Mitä Pirke niistä tuumaa?
Kummelin tekijät iskevät huumorin suoneen
Tämä näytelmä on sitten hullun hauska ja hyväntuulisuuden huippua. Tämä on varmasti kevätkauden hupaisin komedia!
Nautin näytelmästä sen alusta loppuun asti. Kummelin tekijät Kahilainen ja Vihinen ovat iskeneet huumorin suoneen. Näytelmässä on kaikki ainekset menestykseen ja vielä hurjan ammattitaitoisilla näyttelijöillä höystettynä.
Näytelmässä on tahatonta ja tahallista komiikkaa ja hupaisia käännöksiä. Näyttelijät mongertavat aivan ihanasti ranskaa, viroa ja venäjää. Tarjolla on myös musiikkia ja ripaus romantiikkaa lopussa.
Ai että pidin iloisen rempseistä laulu- ja soittokohtauksista. Kalinkan tahdissa olisin itsekin voinut vaikka tanssahdella, sillä niin mainiolta se kuulosti.
Näyttelijäkaarti on loistava. Jouko Klemettilä esittää maanmainiosti Maxia, onnetonta ravintoloitsijaa niin antaumuksellisesti, ettei voinut kuin nauraa hänelle. Mikä ranskan kielen hurmaava sorauttelu hänellä onkaan! Klemettilä on punaisia kenkiään myöten ehta fine dining -ravintoloitsija.
Miten ihanasti näytelmä loppuukaan: ravintolalle ja jopa Maxille itselleen näyttää avautuvan ruusuinen tulevaisuus.
Helat tuovat pirteän tuulahduksen
Riitta Havukainen tiukkana virolaisena kriitikkona Pirke Öökpaluna puhuu niin nautinnollista viroa, että sitä on ilo kuunnella, vaikka aina ei ihan ymmärtänyt joka sanaa. En tosin tiedä, onko se ihan ehtaa viroa, mutta aksentti on upea ja niin aidonoloinen, että minulle se meni täydestä.
Jarkko Niemi esittää hieman erilaista fine dining -kokki Esa Kynttä herkullisesti. Kylmiön oveen kiinnitetty nimikyltti ja ”ei mainoksia” -tarra huvittavat ja ukulele-biisit kuulostavat mahtavilta. Kaiken kaikkiaan Jarkon rooli kokkina on kuin tehty hänelle. Hän istuu siihen kuin valettu.
Pariskunta Heikki ja Kaisa Hela esittää Maxin venäläistä veljeä Mishaa ja tämän asianajajaa. He ovat kuin pirteä tuulahdus Venäjältä. Pariskunta posmottaa uskottavasti venäjää ja pyörii Kalinkan tahdissa. Heikki ja Kaisa tekevät molemmat hienot roolisuoritukset.
Illan kovimman biisin vetää kuitenkin rottamies Pertti Koivula. Volyymien vain noustessa ihan kylmät väreet menevät selkäpiitä myöten. Ihanaa, tällaista lisää! Rottamiehen roolityö on sinänsä pieni, mutta ratkaiseva monella tapaa.
Jos jotain näytelmää voi sanoa herkulliseksi, niin tätä voi!