Arvio: Le Coq – taistelu ravintolasta
Le Coq – sketsien kerroksia
Helsingin Kaupunginteatterissa elettiin näytelmän Le Coq – taistelu ravintolasta hupaisa ensi-ilta torstaina 6.2. Heikki Vihisen ja Timo Kahilaisen teatterisoppa hilppaa kevyesti aikaan kiinni, ovathan masterchefit ja kokkikisat tv-viihteen ykkösketjua.
Mitä näimme tai tarkemmin ajateltuna koimme? Ranskalaisen tähtikeittiön, joka on menettänyt mahtinsa ja asiakkaansa. Master chef oli Jouko Klemettilä alias Maxmilian von Salmi ja vanhemman ikäpolven tarjoilija Kerstin von Salmi alias lyömätön Eija Vilpas. Ravintolalla on velkaa ja paljon, asiakkaita ei ollenkaan ja suuret muistot. Vihinen ja Kahilainen tietävät, miten sketsit keitetään, ja mistä ne on keitetty.
Juonipuoli koostuu pilkkakirveisestä ilonpidosta kokkiviihteen kustannuksella. Ollaanhan tässä seurattu viime vuosina tosi-tv-taiteilua monella kauhalla. Michelin tähden ranskalainen keittiömestaruus on näytelmässä sidoksena todellisuudelle eli sille, miten monella tavalla ruokaa voi lähestyä. Le Coqissa ruoka kuin ruoka saa provenienssin ja sille ranskankielisen nimen. Pänikkäviini hienostuu, pussikeitto kehittyy ja niin edelleen.
Le Coqiin on koottu sanailua, hyvin nopeatempoista sellaista ja tapahtumia, joilla ei ole juuria. Vähän kuin ranskalainen letti; säikeitä vaan kerätään lettiin ja hups, yhtäkkiä se on valmis hiuspalmikko.
Jos ryhtyy haikailemaan perinteistä logiikkaa ja juonellista näytelmän etenemistä, Le Coq ei varmasti tyydytä.
Mutta jos haluaa nauttia estottomasta sanailusta ja hyvistä näyttämötyypeistä hyvin näyteltyinä, Le Coq on hyvää iltaseuraa. Tämä teatterinäytelmä lepää näyttelijöiden varassa. Viron kieltä mongertava ruokakriitikko Riitta Havukaisen hahmossa ampui tietysti yli, mutta oli sellaisenaan hauska. Onkohan kielivalinta noin 90-luvun alun peruja? Tosi juntti on Pertti Koivulan rotanhävittäjä, juureva, suomalainen äijä, jota aina rakastetaan. Muhkea rottasaalis kulki sujuvasti mukana (yök)! Ja sitten lähes ulkoavaruudesta pölähtävä venäläinen velipuoli, kuin suoraan 80-luvun hitistä. Heikki Hela heilui hyvin susiturkissaan. Kävi näytelmässä mestaroimassa vielä lakinainenkin eli Kaisa Hela.
Tämän spektaakkelin sokeri on kuitenkin kokkiharjoittelija, suoraan kortistosta ilmestyvä Esa Kynsi. Jarkko Niemen kokki on eleettömyydessään ihan parasta, kuten nuoriso sanoo. Hän on juuri ikäkautensa oikeanlainen karikatyyri, omiaan tekevä, silti tehokas. Hyvää ruokaa syntyi ns. omista tarpeista, viis ranskalaiskeittiön mongerruksista. Jarkko Niemen eleetön replikointi kielellisyyden keskellä oli tosi tehokasta.
Le Coq on mahdottomuudessaan vaatimaton, silti hupsutusta täynnä oleva hauskutus. Huolimatta tämän näytelmän ruokairvailuista, epäilen, että kansa katsoo edelleen vakavana tv-kokkausta. Mutta yleisöllä oli hauskaa, ihan viattomasti. Teatterissa saa nauraa…