Saavutettavuustyökalut

Arvio: Lumikuningatar/ Shed

Matti Saarela – Kielipuolen päiväkirja – 4.12.2023

Studio Pasilassa lastenteatteria tehdään suurella sydämellä – Shed-musiikkiteatterin lasten ja nuorten Lumikuningatar kertoi näiden teatteriharrastajien osaamisen tasosta – Esityksen upea estetiikka sai vanhan ukonkin silmäkulmat kostumaan  

Helsingin kaupunginteatterin ja Shed-musiikkiteatterin Lumikuningatar oli riemastuttava kokemus. Eikä vain lauantain ensi-illan katsomossa omiensa puolesta jännittäneille omaisille. Nuorten teatterin harrastajien energia ja esittämisen ilo veivät jopa tällaisen vanhan ukon jälleen teatterin taikapiiriin.

Shed-musiikkiteatterin lapset ja nuoret teatterin jälleen myös sen, että teatterin harrastajien esityksissä on parhaimmillaan jotakin hyvin ainutlaatuista ja ainutkertaista. Vilpittömyyttä, tuoreutta ja sitä jo edellä mainittua esittämisen iloa, olemassaolon riemua.

Teatterin harrastajista koostuvalla ensemblellä on myös yksi vahvuus, josta ammattiteatterit voivat yleensä vain haaveilla, joukkovoima. Tässä produktiossa on ollut mukana yli 70 lasta ja nuorta. Näistä 10-19 -vuotiaista lapsista ja nuorista oli lauantaina päivänäytöksessä näyttämöllä puolet. Kaksinkertaisella roolituksella on varmistettu lasten ja nuorten jaksaminen ja tietysti ennen kaikkea se, että kaikki ryhmän jäsenet pääsevät esittämään.

Näin oletan.

Ohjaaja Heikki Sankari sekä koreografit Pauliina Aladin ja Jyri Numminen ottivat työssään ilon irti tästä harvinaisesta resurssista. Joukkokohtaukset olivat toinen toistaan näyttävämpiä. Tanssien liikekielestä syntyi tässä joukossa todellisia kollektiivisia energian purkauksia. Myös lauluvoimaa oli vähintäänkin riittävästi.

Shed-ryhmässä teatteria harrastetaan ilmiselvästi hyvin tavoitteellisesti. Osaamisen korkea taso kuului näiden nuorten puhetekniikassa. Jokaisesta vuorosanasta sai selvää, samoin rap-henkisten biisien sanoista. Räppääminen suomeksi on todellinen taitolaji sekä sanoittajalle että biisin esittäjälle.

Helsingin kaupunginteatterissa lastenteatteria tehdään oikealla asenteella. Tarjotaan parasta, mitä värkeistä irti lähtee. Tämä tahtotila näkyy esityksen käsiohjelman tekijäluettelosta. Lumikuningattaren biisien sävellykset ja sovitukset on tehnyt Tuomas Kesälä, joka toimi myös viidestä muusikosta koostuneen orkesterin johtajana. Esityksen skenografian (lavastus ja videot) on suunnitellut William Iles, valaistuksen on suunnitellut Teppo Saarinen, äänet Jaakko Mäkinen, huikean puvustuksen Laura Dammert ja naamioinnit Henri Karjalainen. Lumikuningatarta näytteli monen näyttelijänurasta haaveilevan nuoren esikuva, näyttelijänä tuhat taitoinen Vappu Nalbantoglu.

Lumikuningatar perustuu H. C. Andersenin tuttuun satuun. Sovituksen on tehnyt Janne Puustinen. Puustisen sovituksessa ja Sankarin ohjauksessa korostuivat tarinan sadunomaisuus.

Vanhoissa kansansaduissa tarinan ytimessä on usein vanhempien auktoriteetti. Peikko vie, jos lähdet metsään ilman lupaa, tai hiisi nappaa järvenrantaa leikkimään eksyneen lapsen. Aikuinen voi lukea Andersenin satua myös tarinana rajattoman yksinvallan jäätävistä seurauksista. Kremlissä istuu vallan päällä juuri nyt yksi kaikkien aikojen kylmäävimmistä pakkasherroista.

Puustinen on nostanut tarinan temaattiseen kärkeen ystävyyden ja sen vastakohdan, yksinäisyyden, joka on tutkimusten mukaan lisääntynyt myös lasten ja nuorten keskuudessa. Tämän sadun ytimessä oli nyt ajatus toivosta ja uudesta alusta. Niin synkkää ja jäätävää talvea ei ole eikä tule, ettei kevät jälleen koittaisi.

Käsiohjelman mukaan Lumikuningatar sopii teemojensa ja niiden käsittelyn puolesta kuusi vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille lapsille. Katsoin esityksen yhdeksänvuotiaan Einon kanssa ja hän oivalsi hyvin esityksen vuorovaikutukseen ja ryhmädynamiikkaan liittyvät pointit. Omasta luokastaan Eino löysi myös esimerkin siitä, miten kiusaaminen voi olla myös kiusaajan hätähuuto siitä, ettei hän löydä aitoon ystävyyteen tarvittavaa tunnesidettä muiden ikäistensä kanssa.

Vähän aikaa sitten Helsingin kaupunginteatterin Pienen merenneidon nähnyt ja kokenut Eino piti myös Lumikuningattaresta. Eritystä kiitosta sai esityksen huikea loppufinaali.