Arvio: Mannerheim ja saksalainen suudelma
Mannerheimista on yhä moneksi
Kyllästyttääkö jo? Mannerheim-ooppera kesällä Ilmajoella, nyt Mannerheim-näytelmä Helsingin kaupunginteatterissa. Voin paljastaa, ettei kyllästytä.
Kuva Mannerheimista, hänen elämästään, työstään ja merkityksestään Suomessa saa jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Jos Mannerheim on mielikuvissasi valkoinen kenraali ja punaisten lahtaaja, niin molemmat teokset kannattaa nähdä. Ilmajoella Laila Hirvisaaren ja Eve Hietamiehen kirjoittama ooppera nähdään suurmenestyksen takia uudelleen ensi kesänä, ja nyt kannattaa suunnata askeleensa Helsingin kaupunginteatteriin.
Juha Vakkurin kirjoittama, Kari Heiskasen ohjaama ja dramatisoima näytelmä Mannerheim ja saksalainen suudelma ei kerro Ilmajoen oopperan tavoin Mannerheimista yksityishenkilönä, vaan miehenä, joka johti Suomea vaaran vuosina. Näytelmässä ne vuodet ovat ennen muuta vuosi 1918 ja jatkosodan vuodet. Asiaa on paljon, mutta se on tiivistetty runsaat kaksi tuntia kestävään esitykseen.
Näytelmää seuraa kuin jännitystarinaa, nopeatempoinen ohjaus ei jää junnaamaan yhteenkään kohtaukseen. Näytelmä käy myös historiantunnista – ei kuivasta sellaisesta, vaan monta ahaa-elämystä tarjoavasta. Suuren näyttämön takaseinälle heijastettavat aikalaiskuvat vuosilukuineen ja nimineen toimivat kerrankin niin, etteivät kuvat ole ylimääräinen ja rasittava lisä (kuten eri teattereiden monissa viime vuosien esityksissä).
Entä Mannerheimin esittäjä? Asko Sarkola ei tee näköispatsasta, mutta hän on roolissaan replikointia myöten määrätietoinen ja asiansa osaava sodanjohtaja. Romantiikkaa näytelmässä on vain hetken verran. Ne ovat muutamia kohtauksia Mannerheimin ja hänen suureksi rakkaudekseen tiedetyn Kitty Linderinvälillä. Kittyä näyttelevä Kirsi Karlenius luo roolissaan vahvan, itsenäisen naisen kuvan. Tämä nainen ei jää itkemään miehen perään.
Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander kirjoittaa näytelmän käsiohjelmassa: ”Mikä on tämän päivän historiantutkimuksen käsitys Mannerheimista? Useimmat tutkijat myöntävät varmaan hänellä olleen keskeinen merkitys ja vaikutus itsenäisen Suomen historiaan. Silti he eivät näe häntä minään virheettömänä toimijana kaikissa niissä dramaattisissa käänteissä, joita hän ehti kokea pitkän upseeri- ja valtiomiesuransa aikana.”
Katsojan pääteltäväksi jää se, kuinka paljon sodassa ja rakkaudessa on sallittua.