Arvio: Mies, joka rakasti järjestystä
Taneli Mäkelä loistaa rakastettavana jörrikkänä – Tämä näytelmä saa kyyneleet silmiin
Olavi on pohjimmiltaan sydämellinen mies, mutta vaimon kuolema murtaa hänet. Kuva: Tuomo Manninen.
Suomalainen mies ei itke, mutta tässä näytelmässä kyllä itkin. Helsingin Kaupunginteatterin komedia Mies, joka rakasti järjestystä koskettaa kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Lavalla on vain Taneli Mäkelä, muutama tuoli ja piano. Tämän tarinan kertomiseen ei tarvita mieletöntä määrää rekvisiittaa tai lavasteita.
Suurimman osan rekvisiitasta Mäkelä luo omilla käsillään katsojan mielikuvitukseen. Katsoja voi nähdä omassa mielessään hirttoköyden, jota Mäkelän roolihahmo asettelee katon koukkuun, ja aseen, jonka piipun hän suuntaa omaan päähänsä.
Näytelmän tarina on synkkä, kuten mainitsemani hirttoköysi ja ase osoittavat. Samaan aikaan sen pohjavire on valtavan valoisa ja kuplivan iloinen.
Kohtauksesta toiseen selataan tunneskaalassa laidasta laitaan. Välillä katsoja nauraa ja välillä lähinnä järkyttyy. Lopuksi kyyneleet tulevat silmiin ja leuka alkaa väpättää.
Näytelmä on kuin elämä kaikessa järjettömyydessään. Se kertoo siitä hetkestä elämässä, jolloin kaikelta lähtee pohja, ja siitä, kuinka elämä jatkuu kaikesta huolimatta.
Mielensäpahoittaja ja Olavi
Kirjailijat Fredrik Backman ja Tuomas Kyrö on helppo rinnastaa. Molemmat ovat kirjoittaneet teoksensa vanhasta jörrikästä, joka ei purematta niele nykyajan hömpötyksiä.
Suomalaisten Mielensäpahoittaja on kuitenkin maaseudun köyhä duunari verrattuna ruotsalaisten kaupungissa asuvaan insinööriin Olaviin. Tosin Olavi on kyllä vähintäänkin yhtä sympaattinen hahmo kuin Mielensäpahoittaja.
Taneli Mäkelä tulkitsee loistavasti Olavin mielenmaisemaa ja yhtä aikaa kaikkia muitakin näytelmän rooleja. Olavi on luonteeltaan pilkuntarkka mies, kuten näytelmän nimikin kertoo. Hän rakastaa järjestystä ja rutiineja.
Tällaisia miehiä ja naisia löytyy Suomestakin runsaasti. Veikkaisin, että jokainen tunnistaa omasta lähipiiristään hahmon, jolla on tuskastuttavia luonteenpiirteitä. Siitä huolimatta tuota jörrikkää ei voi olla rakastamatta.
Olavin elämää varjostaa vaimon kuolema ja työttömyys. Mies ei tahdo löytää omaa paikkaansa, kun synkät ajatukset pyörivät päässä, eikä elämällä ole tarkoitusta.
Kodin seinien sisällä vaimon katse seuraa jokaisesta valokuvasta. Pianokin soittaa vain yhtä sävelmää, joka tuo Olavin mieleen vaimon.
Kymmenkunta eri roolia
Näytelmän huumori syntyy eri sukupolvien ja kulttuurien törmäyksestä. Olavin rivitaloyhtiöön muuttaa iranilainen nainen Parvaneh perheensä kanssa.
Olavi ei ole rasisti, mutta uusi tilanne vaatii sulattelua. Varsinkin kun Parvanehin ruotsalainen aviomies kolhii ensitöikseen Olavin postilaatikon.
Parvanehin värikäs persoona tarjoaa Taneli Mäkelälle mahdollisuuden oikein revitellä. Näytelmässä tuodaan esille erilaiset maahanmuuttajiin liittyvät ennakkoluulot, kuten erilaiset ruokailutottumukset ja temperamentti. Ne eivät ole kuitenkaan este ystävyydelle.
Myöskään sukupuolivähemmistöt eivät tuota ongelmaa. Olavi majoittaa kotiinsa Mirsadin, joka on tullut kaapista ulos. Mirsad ei voi mennä kotiinsa, sillä hänen isänsä on järkyttynyt pojan ilmoituksesta.
Ei voi kuin ihailla Taneli Mäkelän roolityötä. Hän esittää kymmenkunta roolia kolmevuotiaasta lapsesta eläkeikäiseen rouvaan asti. Mäkelä eläytyy dialogeissakin rooleihinsa niin vahvasti, että on helppo seurata, kuka hahmoista puhuu. Jokaisella hahmolla on oma äänensävynsä ja elekielensä.
Näytelmä onnistuu naurattamaan moneen otteeseen. Paras onnistumisen merkki on kuitenkin kyyneleet, jotka lähtevät valumaan poskille. Ne kertovat, että Taneli Mäkelä onnistui työssään.