Saavutettavuustyökalut

Arvio: Minä valitsin sinut

Arja Korhonen – Kulttuuri kukoistaa – 17.11.2022

Laura Lehtola, Milja Sarkola: Minä valitsin sinut

Laura Lehtolan kirkkaita, fiksuja ja humoristisia kirjoja lukee ilokseen. Mutta myös laajentaakseen näköaloja. Kirjan Minä valitsin sinut luin pari vuotta sitten enemmän ihmissuhdetarinana kuin lesbokuvauksena, joka puolestaan on otettu kärjeksi Helsingin kaupunginteatterin näytelmässä. Olin hieman yllättynyt tästä, mutta kertoo vain, miten eri tavoin taideteoksen voi vastaanottaa ja käsitellä.

Näytelmä noudattaa kirjan juonta ja sisältöä tarkasti jopa yksittäisiä repliikkejä myöten. Jänteeksi tarinaan on otettu Antti, joka tutkii seksuaalivähemmistöjä: hänelle päähenkilöt kertovat tarinaansa alusta saakka, ja samalla meille katsojille. Lavalla esitystä siivittävät myös musiikki ja ryhmäkohtaukset, joissa voidaan vaikka pistää tanssiksi.

Elisasta ja Saarasta tulee kämppikset, kun Elisa muuttaa kaupunkiin opiskelemaan, ja Saara ihastuu pian. Elisalle suhde naisen kanssa on uutta, ja vie aikansa, ennen kuin hän toteaa itsessään saman. Ajankohta on 2000-luvun alku, jolloin seksuaalivähemmistöihin suhtautuminen ei ollut yhtä avointa kuin nykyään.

Näytelmä – kuten kirjakin – kuvaa hankaluuksia, joita tuolloinen suhde aiheuttaa; vähemmistön ongelmia valtaväestön paineessa. Samassa sängyssä nukkumista ei voi tunnustaa Elisan vanhemmille, jotka ovat tyytyväisiä tyttärensä mukavaan kämppäkaveriin. Häpeä ja salailu kuuluvat ajan henkeen. Ilma on sakeana ennakkoluuloista ja stereotypioista, joista etenkin Saara ottaa ilon irti irvailemalla. Näyttämöllä nähdään muun muassa hulvaton kohtaus, jossa humalaiset, lyhyttukkaiset lesbot punamustaruudullisissa paidoissaan pitävät keskinäistä kokoontumisiltaansa parin löytämisen toivossa. Kaikkia sisäpiirivitsejä entisistä ajoista en tajunnut, mutta yleisöllä oli hauskaa ja aplodeja annettiin spontaanisti useaan kertaan.

Näytelmän tapahtuma-aikana ei vielä ollut homoparien adoptio-oikeutta eikä tasa-arvoista avioliittolakia, eikä Päivi Räsästä kaihdeta sanomasta nimeltä. Kun naisten suhde vakiintuu, seuraa myös lapsen teon ajankohtaistuminen. Saara synnyttää Matiaksen, joka kasvaa kahden äidin kanssa.

Mutta sitä ennen kehittyy rakkaus ja parisuhde, mitä näytelmä kuvaa lämpimän kauniisti. Seksikohtaukset on tehty tyylikkäästi, intohimon rohkeasti näyttämällä. Keskinäinen luottamus lujittuu, huumori ja terävä äly yhdistävät paria. Mutta pitkän yhdessäolon jälkeen tulee ongelmia, eikä se liity kenenkään sukupuoleen. Saaran boheemius alkaa ärsyttää Elisaa, joka katsoo joutuvansa sekä elättämään perheen että vastaamaan kodinhoidosta.

Näyttelijät ovat erinomaisia, etenkin Misa Lommi naisellisena Elisana ja Wenla Reimaluoto jätkämäisenä Saarana ovat täydellisesti paikallaan juuri sellaisina kuin heidät kirjassakin saattoi kuvitella. Tiimin yhteistyö lavalla toimii hienosti, mitä on ilo katsella. Asut, lavastus ja musiikki noudattavat yhtenäistä, luontevaa linjaa: kokonaisuus on taitavaa työtä. Tuoretta, elävää ja kiinnostavaa elämää ja teatteria.