Saavutettavuustyökalut

Kaupunginteatterin lipunmyynti on suljettu 30.5. - 12.7. mutta jatkamme peruttujen esitysten lippujen siirtoa ja rahojen palautusta myös syyskaudella. Mikäli palautusprosessinne on kesken, joko Kaupunginteatterilla tai Lippupisteessä, voitte olla huoleti sillä liput säilyvät järjestelmässä kunnes siirto tai palautus on tehty. Hyvää kesää!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Mörköooppera

Annikki Alku – Demokraatti – 26.3.2018

Mainiosti nykyaikaan päivitetty Mörköooppera

Ei varmaan ole kovin montaa noin kolmekymppistä ja sitä nuorempaa sekä heidän vanhempiaan, joka ei tuntisi ainakin joitakin Marjatta Pokelan lastenlauluista. Niin paljon niitä on soitettu ja laulettu maamme päiväkodeissa ja kouluissa.

Mörkö se lähti piiriin -laulu herättää varmasti monen mielessä paljon muistoja, mutta harvempi ehkä tietää, että se on yksi Pokelan vuonna 1980 julkaistun Mörköooppera-levyn lauluista ja osa lapsille kirjoitettua ja sävellettyä satua, joka ensimmäisen kerran tehtiin näyttämölle maamme teattereissa jo 1980-luvulla.

Nyt Helsingin kaupunginteatteri on tarttunut tähän lasten klassikkoon ja päivittänyt sen nykylasten maailmaan. Toki laulujen teksteissä kuuluu oman aikansa opettavaisuus ja tarinan miljöötkin sekä yhteiskunta ovat muuttuneet, mutta tekijäkolmikko, ohjaaja Kimmo Virtanen, säveltäjä Lauri Schreck ja koreografi Jyrki Karttunen, ohittaa nämä pienet karikot sujuvasti.

Tuloksena on leikkisän karnevalistinen satu, jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Mökkyrän satumaailman metsässä asusteleva Mörkö haluaa lähteä tutustumaan ihmisten maailmaan ja päätyy Helsinkiin. Siellä hän huomaa nopeasti, ettei aikuisten maailma ole lapsille (ja satuolennoille) ollenkaan mukava. Erilaisia katsotaan pitkään ja ystäviäkin on vaikea saada, joten Mörkö päättää lopulta palata takaisin satumaahan.

Esityksessä on ennen kaikkea kaksi asiaa, joita ilman Mörköooppera ei olisi niin hurmaava kuin se nyt on. Ensimmäinen on Sanna Majurin tulkitsema Mörkö. Mörkö on aivan syötävän suloinen pikkupeikkohahmo, jossa on yhtä aikaa sekä pienen lapsen uhmakasta rohkeutta ja iloista rämäpäisyyttä että lohduttamaan ja auttamaan kutsuvaa herkkyyttä ja haavoittuvuutta. Sen lisäksi Majuri on myös erinomainen laulaja.

Yksi esityksen herkullisimpia kohtauksia onkin juuri Majurin tulkitsema Mörkö se lähti piiriin biisin rockkonserttiversio, johon yleisökin lähti innolla mukaan.

Musiikki on se toinen tekijä, joka tekee esityksestä ihan kunnon minimusikaalin. Schreckin erittäin monipuolisissa sovituksissa on laaja skaala nykytyylejä konepopista rappiin, eivätkä laulut päästä esittäjiä, eikä kuulijoitakaan, helpolla. Silti Pokelan alkuperäissävellykset ovat täysin tunnistettavia.

Schreck itse on kokonainen orkesteri eli Musiikkimato, joka monia instrumentteja sisältävässä Jättiomenassaan svengaa kuin tauti.

Visuaalisesti esitys on hauska ja täynnä vitsikkäitä karrikointeja. Olin oikein tyytyväinen, että lavastuksen ja pukujen suunnittelija Alisha Davidow ei ollut käyttänyt ideointinsa lähtökohtana nykyään niin kovasti muodissa olevaa 70-luvun retroa, vaikka toki mukana on viitteitä teoksen syntyajankohtaan. Nyt ollaan himpun verran tietoisen ylivärikkäitä, mutta ei ylimakeita tai ”lapsenomaisia”.

Karttusen koreografia sulautuu hienosti kokonaisuuteen. Se ei nouse esille itseisarvoksi, mikä ei ole tarkoituskaan, vaan on mukana tapahtumien ja kerronnan olennaisena osana. Tarina kulkee ja henkilöhahmot ilmenevät liikkeissä.

Mörköooppera on mainio esitys kaikille yli 4-vuotiaille riippumatta siitä, onko ikinä aikaisemmin kuullut yhtäkään Marjatta Pokelan lukuisista lastenlauluista. Ja niille, jotka ne tuntevat, esitys on hyvä muistutus siitä, että klassikko pysyy klassikkona, kun sen osaa oikein päivittää.