Arvio: Mörköooppera
Mörkö se lähti piiriin discomusiikin tahtiin
Helsingin Kaupunginteatterissa tiedetään, mistä naruista kannattaa vetää: vuonna 1980 valmistuneen Mörköoopperan sovittaminen näyttämölle on loistoidea. Useimmat pikkulasten vanhemmat muistavat musiikin omasta lapsuudestaan. Mörkö se lähti piiriin -laulun kaikki nyt ainakin tietävät.
Näytelmä iskee siis menneen kaipuuseen, mutta se on kaikin puolin erinomaista työtä.
Jo satukieltä puhuvien Tirriäisten ilmestyminen näyttämölle vetää yleisön hiljaiseksi. Kun heidän kanssaan elelevä pieni ja omasta mielestään pelottava Mörkö astuu lavalle ja näyttämörunoelma lähtee rullaamaan, yleisö on myyty. Mörköä näyttelevällä Sanna Majurilla on syvä ja kaunis lauluääni.
Mörköooppera kertoo Mörön retkestä ihmisten pariin, ensin Ouluun ja sitten Helsinkiin, ja lopulta paluusta takaisin Mökkyrän satumaahan.
Vaikka musiikki on entuudestaan tuttua, tekee hyvää kuulla kaikki laulut peräjälkeen. Musiikin säveltäneen ja sanoittaneen Marjatta Pokelan (1925–2002) nerokkaita sanoituksia tulee mietittyä ajatuksella vasta, kun näkee tapahtumat näyttämöllä: puistotäti kuuluu tosiaan aivan eri ammattiryhmään kuin puistosetä.
Harvakseltaan kulisseista kuuluu kertojan ääni, mutta enimmäkseen laulut vievät esitystä eteenpäin.
Musiikin sovitus ja esitys ovat Lauri Schreckin käsialaa, ja loistotyötä ovatkin. Yhden miehen orkesteri majailee näyttämön laidalla jättiläisomenassa Musiikkimadoksi pukeutuneena. Konemusiikkitausta päälle ja jokin seinällä roikkuvista soittimista käteen – ja kas, tunnelma nousee välittömästi kattoon ja meno on hulvatonta kuin opiskelijoiden kasaridiscossa.
Joskus olisi kuitenkin virkistävää nähdä lastennäytelmä kokonaan ilman pieruhuumoria. Olkoonkin, että Möröltä parlamentissa päässyt pieru on keskeinen osa juonta ja että se kirvoittaa yleisöltä, niin lapsilta kuin aikuisiltakin, valtavan naurunremakan.
Mörköooppera Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 29.9. asti. Esitystä suositellaan yli 4-vuotiaille.