Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Mörköooppera

– Me viisi -blogi – 8.4.2018

Mörkö se lähti piiriin… – Marjatta Pokelan kappaleet ihastuttavat lasten oopperassa

”Harmin paikka, että tämä on lastennäytelmä”, täysi-ikäinen siskoni pohti Mörköoopperan jälkeen. Hän olisi mielellään kehunut näytelmää kavereilleen ja rallatellut näytelmän kappaleita.

Mörköoopperassa on kieltämättä jotakin vangitsevaa. On käsittämätöntä, miten tirriäisen ilmestyminen lavan takareunaan riittää hiljentämään lapsiyleisön. Lapset jopa komentavat vanhempiaan olemaan hiljaa, kun esitys alkaa.

Kohta lavalla on lauma tirriäisiä. Ne ovat siis ampiaista muistuttavia satuolentoja, joiden takapuoliin kiinnitetyt värikkäät pistimet ovat melkoisen veikeitä. Erityisen hassua on se, kun tirriäiset heiluttavat peppujaan samassa tahdissa.

Tirriäisten puvut ovat vaatineet puvustajalta mielikuvitusta. Ne eivät suinkaan jää ainoiksi näytelmän oivalluksiksi. Katsoja voi bongata lavalta lukuisia Marimekon klassikkokankaita, kuten jokapoikaa ja iloista takkia.

Kaikkein mielikuvituksellisimpia ovat kuitenkin näyttelijöiden maskeeraukset, jotka ovat liioitellun voimakkaita. Näyttelijöiden yläluomet ja kulmakarvat on maalattu vaaleansinisiksi tai -punaisiksi.

Aivan oman kappaleensa ansaitsevat myös näytelmän peruukit. Tirriäisten pörrötukat ovat kuin värjättyä villaa. Koululaisten siniset, vihreät ja punaiset poninhännät ovat kuin toisesta todellisuudesta.

Lastenlaulusta areenakeikan hitiksi

Näytelmän päätähti on kuitenkin Sanna Majurin näyttelemä Mörkö. Se höpöttelee täysin käsittämätöntä kieltä, mutta siitä huolimatta hänen viestinsä aukeaa vallan hyvin niin lapsille kuin aikuisille.

Lauluissa hän kuitenkin vaihtaa kielen suomeen. Näytelmän kappaleet ovat monelle meistä tuttuja Marjatta Pokelan sävelmiä. Itsekin olen kuunnellut niitä lapsuudessani c-kasetilta.

Tavallaan kappaleet ovat tuulahdus menneisyydestä, mutta näytelmän työryhmä on totisesti pannut tuulemaan, eivätkä kappaleet vaikuta lainkaan vanhoilta.

Esimerkiksi klassikkobiisi Mörkö se lähti piiriin tuntuu kuin suuren areenakeikan hitiltä. Kaiulla ja hyppynarulla saa ihmeitä aikaan.

Musiikista vastaa taustalla häärivä Musiikkimato eli Lauri Schreck. Hän taikoo ääniä mitä mielikuvituksellisimpia instrumenteista, kuten ukulelesta, johon on yhdistetty pienet rummut.

Välillä katsoja ei tiedä, katsoisiko Mörköä vai Musiikkimadon soittoa. Kumpikin kiinnostaa yhtä paljon.

Erityisen kiitoksen ansaitsee se, että Musiikkimadolle on tehty oma rooliasu ja peruukki. Harvinaista kyllä myös näyttämömiehet ovat saaneet ylleen heinäsirkka-asut.

Ei älylaitteita, vaan läsnäoloa

Sanna Majuri luotsaa katsojaa matkalla Mökkyrän kylästä Ouluun ja sieltä Helsinkiin. Näytelmä sijoittuu menneeseen maailmaan, jossa opettajan ympärillä vielä leijuu liitupölyä, eivätkä älytaulut ole vielä valloittaneet luokkahuoneita.

Näytelmä onkin ajattoman kaunis. Lasten huomion herättämiseen ei tarvita älylaitteita, vaan pelkkä näyttelijöiden läsnäolo riittää.

Mörköoopperan lavasteetkin ovat modernilla tavalla vanhanaikaisia. Valoilla ja varjoilla saadaan aikaan kokonainen Helsinki tuomiokirkkoineen, presidentinlinnoineen ja rautatieasemineen.

Ei voi kuin ihailla, miten Mörköooppera onnistuu viemään mukanaan. Pienimmätkin katsojat seuraavat herpaantumattoman hiljaa näytelmää. Vanhempien ei edes tarvitse selostaa tapahtumia, sillä Mörön universaali kieli avautuu kaikille.