Arvio: Mörköooppera
Mikä upea sovitus! Ihanan raikas Mörköooppera Helsingin Kaupunginteatterissa!
Hienoa, loistavaa, ihanaa.
Eilinen Mörköoopperan ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterissa oli yksi elämäni upeimpia kulttuurikokemuksia. Siinä me istuimme viisihenkisen perheemme voimin katsomossa ja uppouduimme lapsuuteni klassikkolauluihin. Minä sain fiilistellä ja lapseni pääsivät laajentamaan käsitystään suomalaisesta lastenkulttuurihistoriasta.
Lavalla soivat ne samat biisit, jotka pyörivät yli 30 vuotta sitten erään raumalaisenkin rivitaloasunnon LP-soittimessa. Siis ne samat, joita pieni lettipäinen tyttö lauleskeli 80-luvulla ja jotka piirtyvät hänenkin muistiinsa vuosikymmeniksi.
Mutta älkää vaan luulko, että Helsingin Kaupunginteatterissa olisi tyydytty nostalgisoimaan ja jumittumaan jonnekin kymmenien vuosien takaiseen menestykseen. Ei todellakaan. Kimmo Virtanen on ohjannut Marjatta Pokelan ikonisesta Mörköoopperasta raikkaan version juuri tämän päivän lapsille. Vaikka tällaiset nelikymppiset nostalgikot saavatkin hykerrellä omissa muistoissaan, tarjoaa HKT:n Mörköooppera upean elämyksen nimenomaan 2010-luvun kokijoille.
Täydellinen sovitus
Eilen ensi-iltansa saanut esitys on uskomattoman raikas, kaunis ja onnistunut sovitus. Se kunnioittaa Marjatta Pokelan luomaa teosta loistavasti, mutta samalla se on oma, uusi teoksensa.
On ihan mahtavaa, millaisen näyttämösovituksen Kimmo Virtanen, Jyrki Karttunen ja Merja Turunen ovat luoneet. He ovat yhdistelleet Pokelan klassikkolauluista upean kokonaisuuden, joka soljuu saumattomasti kohtauksesta toiseen – ja joka tuntuu aivan täydelliseltä.
Upeaa, upeaa, upeaa!
Mörkö elää Mökkyrän satumaassa, mutta päättää lähteä tutustumaan ihmisten maailmaan. Hän pääsee kouluun ja kauppatorille, eduskuntatalolle ja Espan puistoon. Hän saa kokea epäluuloja ja kaupungin kiirettä – ja päättää lopulta palata kotiin Tirriäisten luokse.
Esitys on täynnä hienoja yksityiskohtia ja kekseliäitä elementtejä, hauskoja toteutuksia ja huvittavia juttuja. Sen rytmi toimii ja kaikki svengaa. Todella hienoa.
Sanna Majuri esittämä Mörkö on ihan loistava. Upea ääni ja olemus. Ja ihan loistavia ovat myös kaikki muut (kuten mm. Leena Rapola, Tiina Peltonen ja Sofia Hilli). Ja miten hienosti tarinaan onkaan otettu mukaan äärimmäisen perinteinen kertojaääni (Marjut Toivanen)! Ja aivan huippua on tietysti myös Lauri Schrekin musiikin sovitus ja lavatoteutus! Ihan superia!
Ja lavastus ja puvut! Kiitos Alisha Davidow! Ne vasta hienoja ovatkin! Rakastan sitä, ettei mörkötarinaa viety ruskeaan synkkyyteen, vaan lavalle päästettiin raikasta väri-ilottelua ja ihanaa huvittelua. Rakastan lavasteiden tyyliteltyä mustavalkoisuutta ja kekseliään yksinkertaisia elementtejä. Ja rakastan sitä kaikkea valoa ja visuaalisuutta, jota näyttämöllä nähtiin. Vaikka kyse oli 80-luvun klassikosta, se oli onnistuttu pukemaan täydellisesti tämän hetken trendikkyyteen. Silmä sai nauttia. Kiitos.
Lapsetkin tykkäsivät!
Seurasin esityksen aikana, miten neljävuotiaani tuijotti näyttämöä herkeämättä. Hän oli uppoutuneena sadunmaailmaan. Hän eli mukana. Hän nautti. Ja niin nauttivat myös 5- ja 7-vuotiaani. He olivat erityisen vaikuttuneita kohtauksista, jotka koskettivat. He tykkäsivät. Ja niin tykkäsi myös mieheni.
Silti kaikkein eniten huumassa taisi olla perheemme äiti. Siis se tyttö, jonka letit olivat vaan vaihtuneet nutturaan…
Suuri suositus!