Arvio: Näytelmä joka menee pieleen
Näytelmä joka menee pieleen: Arena-näyttämön farssi onnistuu
Murphyn lakia on harvoin toteutettu yhtä riemukkaasti kuin Helsingin kaupunginteatterin Näytelmä joka menee pieleen -farssissa.
Tähän kevääseen on todella tarvetta kevyelle huumoripläjäykselle ja parille tunnille, joiden aikana ei tarvitse miettiä muuta. Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämö vastaa kutsuun hilpeällä farssilla, jonka nimi kertoo oleellisen: Näytelmä joka menee pieleen.
Esityksessä nähdään näytelmä näytelmässä, sillä amatöörinäyttelijöiden draamaseura esittää näytelmän Murha Havershamin kartanossa. Seura kompensoi epäammattimaisuuttaan lähinnä huonolla tuurilla, joten näyttelijät kohtaavat esityksen kuluessa monenlaisia ongelmia varsinkin lavastuksen puolelta. Tässä fyysisessä komediassa todella menee kaikki pieleen, ja mahdollisimman hupaisalla tavalla.
Peter Ahlqvistin huima ja paikoin millintarkka lavastus ansaitsee erityismaininnan. Kaikki toimii tasan niin kuin pitää, ja osa tempuista on niin huimia, että liikkuvia lavasteita väistelevien näyttelijöiden puolesta jopa hieman hirvittää. Ohjaaja Pentti Kotkaniemi on kerännyt komediakannuksensa jo maailman tappiin pyörivän Kiviä taskussa -näytelmän myötä. Nytkin hän on saanut esityksen toimimaan jäntevästi kaikesta sinkoilusta huolimatta.
Näyttelijäkaarti on nimekäs, ja konkarinäyttelijät pääsevät irrottelemaan näytellessään ylinäytteleviä amatöörejä. Erityispisteet ansaitsee Santeri Kinnunen Ristona (Murha Havershamin kartanossa -näytelmän ohjaaja, joka seuran esityksessä esittää poliisitarkastaja Carteria), joka yrittää säilyttää jonkinlaisen kunniallisuuden, vaikka maailma palaa ympärillä. Riston silmienpyörittelyt ja silmistä paistava pieni kuolema vastoinkäymisten iskiessä naurattavat joka kerta.
Eija Vilppaan Anne on näyttämömestari, joka sattuman seurauksena päätyy myös lavalle – eikä sitten enää halua sieltä pois. Anne jäänee ulosannillaan teatteritaiteen historiaan, mikä tekee kunniaa Vilppaan taidoille. Energinen Alex Anton huhkii Thomas Colleymoorea esittävänä Roopena miltei joka kohtauksessa, ja Roopen epätoivoiset yritykset jatkaa esitystä milloin mistäkin ongelmasta välittämättä ansaitseva aplodit. Samaa show must go on -metodia noudattaa Matti Rasilan Henkka eli hovimestari Perkins, joka juottaa näyttelijöille vaikka Lasolia, jos tarve vaatii.
Joel Hirvonen Masana (Cecil Haversham ja puutarhuri Arthur) ja Linda Wiklund Sannana (Florence Colleymoore) kantavat ison vastuun näytelmän fyysisen komedian puolesta Alex Antonin ohella. Nuori kolmikko pärjää hienosti konkarien kanssa.
Vasemmalla kädellä valoja ja ääniä hoitava Teuvo (Eppu Salminen) ja ajoituksen mestari Jonde eli Charles Haversham (Risto Kaskilahti) täydentävät joukon.
Jo vuonna 2012 Lontoossa päivänvalon nähnyt ja vuodesta 2014 West Endissä nimellä The Play That Goes Wrong pyörinyt palkittu näytelmä on nähty Suomessakin jo eri kaupungeissa vuosien varrella. Suosiolle ei näy loppua, eikä ihme, sillä tämä tarkan ajoituksen mestariteos on ajaton.
Tämä on myös niitä näytelmiä, joihin kannattaa saapua ajoissa – lavalla ja jopa lämpiössä voi alkaa tapahtua jo ennen virallista alkua.