Saavutettavuustyökalut

KAIKKI ESITYKSEMME ON PERUTTU 14.2.2021 ASTI. Syynä peruutuksiin on epävarmuus epidemiatilanteen kehitykseen liittyen. Olemme yhteydessä lipun varanneisiin ja ostaneisiin asiakkaisiimme. Asiakaspalvelumme palvelee puhelimitse numerossa (09) 394 022. Lippumyymälä on suljettu toistaiseksi.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Once

Katri Leikola – Paljon Melua Teatterista - blogi – 29.10.2020

Ensimmäiseksi pitää todeta, että lyhyessä ajassa Jakob Höglund on noussut raketinomaisesti yhdeksi Suomen parhaista ohjaajista, ainakin minun mittapuullani. Ensin oli minimalistisen ihana Sommarboken Lillanissa, sitten tuli tajunnan räjäyttävä Kalevala Åbo Svenskanissa (joka olisi pitänyt nähdä useammin kuin kahdesti) ja sitten tänä syksynä huikea Cabaret Turun kaupunginteatterissa. Ja nyt sitten tämä musikaali Once Lilla Teaternissa. Myös napakymppi. Ihanaa seurata mihin suuntaan Lillanissa vuosi sitten aloittanut taiteellinen johtaja Höglund teatteria vie. Ja millaisia ohjaustöitä häneltä jatkossa nähdään. Minä ainakin aion katsoa ne kaikki.

Once oli suuri musikaalihitti Broadwayllä ja Lontoossa. Nyt sitten saatiin pohjoismainen ensi-ilta Suomessa. Itse olen nähnyt vain 2007 ilmestyneen elokuvaversion, eikä se kovin tuoreessa muistissa siis ole. Seuralainen näki tämän hieman erilaisjuonisen musikaaliversion Lontoossa joskus 2011-12 paikkeilla ja tykkäsi kovin siitä (ja toki tästäkin). Dubliniin sijoittuva Once on irlantilaisen Glen Hansardin ja tsekkiläisen Markéta Irglován säveltämä ja sanoittama, jonkun verran omaelämäkerrallinen musikaali. Näytelmäksi sen kirjoitti Enda Walsh, John Carneyn kirjoittaman elokuvan pohjalta. Tekstin on ruotsintanut Annina Enckell ja laululyriikat Tobias Zilliacus.

Näytelmässä seurataan sattumalta tapaavien katusoittaja-imuroinkorjaajapojan (Tuukka Leppänen) ja maahanmuuttajataustaisen tytön (Emma Klingenberg) monimuotoisen suhteen etenemistä. Poika on hieman hukassa elämänsä kanssa, tyttöystävä on muuttanut Amerikkaan ja heidän suhteensa on käsittelemättä. Tyttökään ei ole kokonaan vapaa, puoliso on muuttanut takaisin Tsekkeihin ja kotona asuu pieni tytär, äidin ja tsekkiläisyhteisön kanssa. Silti veto toiseen on voimakasta ja vaikka musikaalin loppu jääkin avoimeksi, niin lämmin optimismi kaikesta jää. Ehkä se vielä saavatkin toisensa, ehkä eivät. Tosielämässä pari päätyi suhteeseen elokuvan tekemisen jälkeen, jos kohta erotakseen myöhemmin. Musiikki on se liima mikä tyttöä ja poikaa vetää puoleensa ja kietoo kaiken ympärille. Musikaaliekspertit Eeva Kontu ja Joonas Mikkilä ovat olleet mukana musiikillisina neuvonantajina.

Tuukka Leppänen opetteli sekä kitaransoittoa että ruotsia roolia varten, ja hyvin kummatkin sujuvat. Hän on jo vuosia kunnostautunut erinomaisen karismaattisena (musikaali)näyttelijänä ja semmoinen lavalla nähdään tälläkin kertaa. Emma Klingenberg on minulle vieraampi esiintyjä (Svenskanin The Play That Goes Wrongissa olen hänet kyllä nähnyt), mutta ihanan raikas ja kaunisääninen esiintyjä. Hänen topakka ja aikaansaava tyttö on hyvä vastakohta Leppäsen hieman nysvääjämäiselle pojalle.

Höglund koreografiataitajana osaa yhdistää kehon liikkeen ja liikunnallisuuden hienosti kokonaisuuteen. Tämä näkyi upeasti myös ÅST:n Kalevalassa. Kaiken keskiössä ovat instrumenttiensä kanssa sulavasti ja soljuvasti liikkuvat esiintyjät. Kaksitoistahenkinen porukka muodostaa osan lavastuksesta (miten kekseliäs pölynimurikorjaamo tai musiikkikauppa!) ja melkein kaikki ovat mukana lavalla koko esityksen ajan. Näyttelijät ovat rennon pakottomia ja vilpittömän hyväntuulisia soittaessaan ja laulaessaan irkkumusiikkia tsekkimaustein. Kevyesti rullaavat melodiat ja välillä haikean kaihoisat, välillä rytmikkään liki rokkaavat rallit – kahteen ja puoleen tuntiin mahtuu monenlaista musiikkia. Pätkä speed metalliakin!

Vaikka tarinassa ei tapahdu kauheasti mitään, sellaista epämääräistä haahuamista ja ollakko vai eikö olla -vatulointia vaan, niin esitys jaksaa silti sykähdyttää. Nimenomaan sen musiikin taitavassa punonnassa osaksi esitystä. Koreografin kädenjälki on niin tiiviisti mukana kaikessa mitä lavalla tehdään.

Lisäksi tykkäsin kovasti siitä miten pienet sivuhahmot saavat oman tilansa ja kertomuksensa kuuluville. Näistä parhaimpina olivat hykerryttävä pankinjohtaja (Alexander Wendelin), suuremmista urakuvioista haaveileva Andrej (Santeri Helinheimo Mäntylä) ja maaninen rumpali Svec (Kalle Ruusukallio). Myös Robert Kockin esittämä musiikkikaupan pitäjä Billy on kaikessa mörkkiydessäänkin sympaattinen ja rakastettava hahmo. Pakko mainita vielä lempeän surumielinen imurinkorjaajaisä (Joachim Wigelius).

Instrumenttivalikoima on hulppea ja niitä myös vaihdetaan lennossa. Ja miten hienosti esiintyjät liikkuvat soittimiensa kanssa! Todellisia multi-instrumentalisteja, ja myös hyviä laulajia on tämä joukkio. Antero Mansikan äänisuunnittelu on hyvin orgaanista; meren ääniä voidaan tuottaa lavalla joko vaneriseiniä käsillä lääppimällä, tai haitarin palkeita liikutellen. Ja sadetta saadaan tietysti aikaan aika näppärästi myös. Kaikki toimii. Myös Ville Aaltosen väriä vaihtaviin loisteputkiin pohjautuva valaistus on hieno.

Sven Haraldsson on selkeästi mieltynyt vaneriin lavastusmateriaalina. Sommarbokenissa oli vanerilaatikoita, alkusyksyn Män kan inte våldtas -näytelmässä pelkät vaneriseinämät, kuten nytkin. Eihän sitä kummoisia tarvitakaan, jos pääosassa ovat muut asiat. Kuten tässä musiikki, soittimet ja soittajat. Vaaleilla vaneriseinillä on koukkuja soittimille. Myös Haraldssonin puvut ovat maanläheisiä; farkkua ja flanellia, t-paitaa, verkkarihousua ja sellaista perusvaatetta. Ei mitään silmiinpistävää, ei mitään räikeää, vaan juuri sopivan kulunutta ja arkista. Rentoa.

Esitys alkaa kuin varkain, jo varttia vaille, kun yksi toisensa jälkeen vaeltaa lavalle, poimii soittimen ja liittyy mukaan soittoon ja lauluun! Siitä saumattomasti sitten tapahtumat käynnistyvätkin.

Näin korona-aikaan kiinnitin huomiota siihen miten paljon musikaalissa halaillaan! Onneksi osa tästä kosketuksesta ja lämmöstä välittyy kyllä katsomoonkin. Kaiken kaikkiaan Once oli valloittava, lämminhenkinen ja sympaattinen esitys. Jättestort tack Jakob och hela arbetsgruppen!