Saavutettavuustyökalut

Tervetuloa teatteriin – turvallisesti! Käytössämme on koronapassi. Tutustuthan huolella ohjeistuksiimme Turvallisesti teatteriin -sivustollamme!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Paahtimo

Selina Keränen – Apu – 20.9.2021

Paahtimo – Studio Pasilan hulvaton komedia tuo iloa syksyyn

Kahvin maailmaan sijoittuva Paahtimo on kolmen espresson piristysruiske. Komedia tarjoaa naurujen lisäksi myös työelämäkritiikkiä.

Tätä tämä toinen koronasyksy on kaivannut: hulvatonta komediaa! Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilan Paahtimo (ohjaus Sini Pesonen) naurattaa vielä loppuaplodien aikana, kiitos Jessen (Jarkko Niemi) nasevan loppukaneetin.

Mikko Reitalan kirjoittama Paahtimo sijoittuu Kofi-pienpaahtimoon, jossa kahvia intohimolla paahtava Samuli (Jaris Osman) yrittää keksiä menestysreseptiä. Samaan aikaan muut firman työntekijät vetävät eri suuntiin: haahuileva toimitusjohtaja Pepe (Pertti Koivula), asemansa puolesta pelkäävä talouspäällikkö Christina (Leena Rapola) ja omaa etuansa ajava ”nice guy” ja myyntipäällikkö Jesse (Jarkko Niemi).

Kofissa avautuu työpaikka, joka tuntuu Annin (Vappu Nalbantoglu) toiveiden täyttymykseltä. Hän on kahviasiantuntija, jolla riittäisi pätevyys, mutta ei rohkeus. Hänen siskonsa Olivia (Sanna-June Hyde) on pätkätöistä toiseen vaihtava supliikkinainen, jolla ei ole varsinaista substanssia, mutta joka pärjää missä tahansa sosiaalisessa tilanteessa. Kun Annin työhaastattelu Kofissa päättyy väärinkäsitykseen, siskokset päättävät yhdistää voimansa. Olivia menee töihin Annina, Annin briiffaamana.

Kuten arvata saattaa, itse kunkin korttitalo alkaa tarinan edetessä horjua.

Paahtimo on kaikkinensa viihdyttävä komedia, mutta sen parasta antia ovat itseään feministiksi huonolla menestyksellä brändäävän Jessen hillittömät sammakot ja lakoniset one-linerit. Jarkko Niemi osoittaa roolissa jälleen komediavahvuutensa.

Olivian työkaverit lumoutuvat hänen keksityistä seikkailuistaan eivätkä huomaa, että hän ei tiedä kahvista mitään.

Naurattamisen lisäksi näytelmää voi pitää kritiikkinä nykyajan työelämälle, missä hyvä tarina voi päihittää substanssiosaamisen. Olivian työkaverit lumoutuvat hänen keksityistä seikkailuistaan eivätkä huomaa, että hän ei tiedä kahvista mitään tai edes pidä siitä.

Esitys toimii myös visuaalisesti aina puvustusta (pukusuunnittelu Tinja Salmi) myöten. Viestiseinä (lavastus Katariina Kirjavainen, projisoinnit Jaakko Sirainen) on hyvä ja muuten toimiva idea, mutta osa teksteistä näkyi katsomon toiseen reunaan huonosti seinään osuvan valaistuksen vuoksi.