Arvio: Päiväni murmelina
Teatteriarvio: Päiväni murmelina pyörryttää kuin karuselli ja sopii mitä parhaiten koronasyksyn kummalliseen elämänmenoon
Helsingin Kaupunginteatterin musikaalin kappaleet eivät jää soimaan päähän, mutta tanssikohtauksia katsellessa ei voi olla innostumatta.
Herätyskello herää henkiin tasan kello kuusi ja radion aamuohjelman ylipirteät äänet kailottavat murmelinpäivän ilosanomaa. Säämies Phil Connors (Lari Halme) sen sijaan ei ole iloinen. Hän vihaa pientä tuppukylää, jonne on joutunut raportoimaan murmelin kevätennustuksesta.
Herätyskello herää henkiin tasan kello kuusi ja radion aamuohjelman ylipirteät äänet kailottavat murmelinpäivän ilosanomaa.
Herätyskello herää henkiin tasan kello kuusi.
Kauhukseen Phil Connors huomaa elävänsä murmelinpäivää uudelleen, uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Ikuisesta uusinnasta ei pääse pois sitten millään, vaikka Phil totisesti yrittää. Mitä voi tehdä, kun päivä valkenee aina samalla eikä omilla teoilla ole mitään seurauksia?
Helsingin Kaupunginteatterin syksyn musikaali on Päiväni murmelina. Elokuvana tuttu tarina on teatteriversiona pyörryttävä kuin karuselli ja joka suuntaan sinkoileva kuin uudenvuoden ilotulitusnäytös. Musikaalin kappaleet eivät ole kovin tarttuvia, mutta lavalla nähdään niin leveitä hymyjä ja lennokkaita tanssiesityksiä, että riemu leviää myös katsomoon.
Tunnelmaltaan Päiväni murmelina sopii erinomaisesti tähän erikoiseen syksyyn. Samanlaisina toisiaan seuraaviin päiviin ja vanhojen sääntöjen hylkäämiseen uuden eriskummallisen arjen keskellä voi hyvin samaistua istuessaan katsomossa maski kasvoillaan.
Näyttelijöistäkin tuntuu huokuvan aivan erityistä iloa ja energiaa. Se ei ole mikään ihme, olivathan teatterisalit poikkeuksellisen monta kuukautta tyhjinä. Päiväni murmelina osoittaa, että teatteri on ehdottomasti parasta paikan päällä nautittuna. Tätä värikylläisyyttä ja toistojen synnyttämää huumoria ei etänä voisi kokea yhtä vahvasti.