Arvio: Peppi Pitkätossu
Kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu piristää koleaa syysiltaa
Peppi Pitkätossun näytelmäsovitus vuodelta 1980 on Staffan Götestamin käsialaa. Astrid Lingrenin kirjoista onkin toteutukseen poimittu monta tunnistettavaa ja aikuiskatsojalle nostalgiaa herättävää kohtausta. Etenkin sirkuskohtaus ja Pepin kohtaaminen voimamiehen kanssa ovat visuaalisuudessaan ja intensiteetissään aivan ihastuttavia!
Peppi Pitkätossu sai alunperin ensi-iltansa Kaupunginteatterissa vuonna 2015. Hienoa, että se on otettu uudelleen ohjelmistoon! Esityksiä on 26.12. asti, joten aikaa nähdä näytelmä on vielä hyvin. Rohkaisisin aikuiskatsojia katsomoon, niin lasten seurana kuin ilmankin!
Kerronkin 10 syytä siihen, miksi aikuisen olisi hyvä viedä sisäinen lapsensa katsomaan Peppiä:
1. Pepin (ja samalla Herra Tossavaisen) roolissa vuorottelevat Anna-Riikka Rajanen ja Maija Lang. Itse näin lavalla Maija Langin, joka teki todella sympaattisen, vilpittömän ja pirskahtelevan särmikkään roolityön. Maija tavoittaa hienosti myös Pepin hahmon surulliset ja traagiset sävyt.
2. Tarinaa on mielenkiintoista seurata näin aikuisena sillä Pepin hahmoa tarkastelee uusista näkökulmista. Lapsena ihastuin Pepin vapauteen ja hullunkurisuuteen mutta nyt pohdin paljon myös sitä, miten tärkeä rooli rakastavilla ja turvallisilla aikuisilla on jokaisen lapsen elämässä.
3. Pepin hyväsydämisyys, eläinrakkaus ja seikkailunhalu hellivät mieltä ja inspiroivat! Peppi iloitsee pienestä, herkuttelee uteliaisuudellaan sekä kohtaa jokaisen ihmisen ennakkoluulottomasti ja omana itsenään.
4. Peppi laulaa ihanasti! Musiikkia on näytelmässä juuri sopivasti ja jokainen laulu tuntuu suorastaan nousevan lentoon.
5. Näytelmä on todella hauska! Lastenelokuville tyypillistä kohellusta ja hupsuttelua riittää mutta ei kuitenkaan siinä määrin, että aikuiskatsoja väsähtäisi. Seuralaiseni tosin totesi ensimmäisen väliajan jälkeen ”olipa se vauhdikas”, joten todella väsyneenä ei Peppiä aikuisen kannata mennä katsomaan.
6. Ohjaus on energisoivan dynaaminen ja nopeatempoinen, mutta myös tunnelmallisia suvantovaiheita on näytelmän rytmityksessä osattu hyödyntää hyvin. Katsojalle on hyvin aikaa viipyä Pepin, Tommin ja Annikan tunnetiloissa ja pohtia myös näytelmän vertauskuvaannollisia tasoja.
7. Riitta Röpelisen puvustus ja Markus Tsokkisen lavastus ovat sympaattisia ja värikkäitä! Huvikummusta merirosvolaivaksi muuttuva lava on visuaalisesti toimiva ja yllätyksellinen. Itse pidin etenkin erilaisten neuletekstuurien käytöstä niin Pepin vaatteissa kuin Huvikummun sisustuksessakin. Myös tähtitaivas ja aaltoileva meri ovat toteutettu yksinkertaisesti mutta tyylikkäästi.
8. Dramatisointi tarttuu rohkeasti ja raikkaasti Pepin anarkistisuuteen ja feministisyyteen! Näytelmää olisi tosin voinut viedä enemmänkin nykyaikaan sillä värimaailma on aika sukupuolittunutta ja takapuolitoppaukset eivät vaikuta oikeuttavan itseään. Myös rodullistetun näköiseksi maskeerattu merirosvo tummenetun ihonsa ja afronsa kanssa on ratkaisuna varsin tunkkainen.
9. Lähes kaikki näytelmän aikuiset ovat herkullisen karrikoituja ja näin paljastavat meistä isommista ihmisistä piirteitä ja ominaisuuksia, jotka saavat niin nauramaan kuin vakavoitumaankin. Erityisen mieleenjäävä on sosiaalihuollossa työskentelevä Rouva Ryöppyvaara (Ursula Salo), jolla ei juuri riitä ymmärrystä Pepin erilaiselle elämäntavalle.
10. Näytelmästä jää todella hyvä mieli! Etenkin tällaisena pimeänä ja sateisena syksyniltana se on toivottua ja virkistävää.
Ja eikun nuuskimaan!