Arvio: Pieni merenneito
Teatterissa: Pieni merenneito
Usein vaikuttavan teatteriesityksen jälkeen sitä huokaisee, että tämä pitäisi nähdä uudelleen. Käytännössä tuo haave jää kuitenkin yleensä vain loppuaplodien jälkeiseksi haihatteluksi, sillä elämässä on niin vähän vapaailtoja ja niin paljon kiinnostavia teatteriesityksiä, ettei uusintakierroksille ole aikaa. Paitsi silloin tällöin.
Kävin katsomassa Pienen merenneidon Helsingin Kaupunginteatterissa vuosi sitten sen tultua ensi-iltaan. Vuodentakaiset ajatukseni pääset lukemaan täältä. Koska tämä Disneyn klassikko on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani ja sen musiikit ovat minulle erityisen rakkaita, päädyin keväällä hankkimaan vielä uudet liput musikaaliin, kun sen esityskautta venytettiin koronasulun takia syksylle asti.
Oli oikeastaan todella kiinnostavaa päästä vertailemaan tuntemuksiani ensimmäiseltä ja toiselta katselukerralta. Viimeksi olen luultavasti käynyt katsomassa saman esityksen useampaan kertaan vuonna 2008, jolloin Aleksanterin teatterissa esitettiin Altar Boyz -musikaalia.
No mutta takaisin aaltoihin. Ensimmäisellä kerralla esitys kaikkine väreineen, pyrstöineen ja taianomaisine lisukkeineen tuntui vyöryvän voimalla lavalta päälleni. Silmäni kauhoivat edessä aukeavaa näkymää aivojeni käsiteltäväksi, mutta silti minulla oli koko ajan tunne, että vaikka mitä jää näkemättä. Toisella katselukerralla äärimmäinen runsaus oli hieman vähentynyt, vaikka edelleen toki estradille luotu merenalainen maailma oli mieletön.
Viime vuonna näin Arielin roolissa Sonja Pajunojan, tällä kertaa esiintymisvuorossa oli Ingrid Gräsbeck. Pienen merenneidon rooli oli päässäni leimaantunut hyvin vahvasti Pajunojalle, olenhan katsellut hänen tähdittämiään mainoksia nyt jo ainakin vuoden verran. Aluksi meni siis hetken aikaa Arielin uusiin kasvoihin totuttelemiseen. Kun se oli saatu hoidettua pois alta, pystyin keskittymään nautiskelemiseen. Vaikka molemmat näyttelijät hoitavat roolin erinomaisesti, lopulta ehkä Gräsbeckin tulkinta sopi minulle paremmin. Pajunojan eläytyminen oli paikoin niin innokasta, että laulusta tuli jopa hieman hengästyttävää. Mutta oli kyllä todella ihanaa päästä seuraamaan molempien Arielien työskentelyä!
Rakastin tälläkin katselukerralla steppaavia lokkeja, vitsailevia merenneitosiskoksia, runsaita kalaparvia ja Pärskyä, joskin jättäisin edelleen kiusallisen ihastumiskuvion pois. En ole myöskään päässyt vieläkään yli siitä, että Arielin lokkiystävän nimeksi on vaihdettu Skuutti!
Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin tällä kertaa prinssi Erikin roolissa loistanut Martti Manninen. Hänen lauluäänensä on oppikirjaesimerkki satuprinssin soinnista ja voi niitä hetkiä, kun kaunis vibraatto kruunaa pitkän ja tunteikkaan sävelen. Täyden kympin suoritus!
Ja koska joku sitä kuitenkin miettii, niin kyllä, itkin esityksen aikana. Muun muassa joka kerta, kun Part of Your World alkoi soida.