Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Pieni merenneito

Matti Saarela – Kielipuolen päiväkirja – 30.8.2019

Juuri tällaista lastenteatterin pitääkin olla – Helsingin kaupunginteatterin Pieni merenneito on investointi teatteritaiteen tulevaisuuteen

Tällaista lastenteatterin pitääkin olla. Tehdään mahdollisimman suuresti ja käytetään produktioon kaikki osaaminen ja resurssit, mitä isosta talosta löytyy.

Helsingin kaupunginteatterin johto ei kerro, mikä on Pienen merenneidon tuotantobudjetti. Ehkä salaperäisyyteen on syynsä. Ainakin yksi lyömätön peruste satsaukselle löytyy itse esityksestä. Pieni merenneito on investointi koko taidelajin tulevaisuuteen.

Olen varma, että torstain ensi-illan nähneet lapset muistavat tämän kokemuksen läpi elämänsä. Ensimmäiset siemenet ymmärrykseen ja oivallukseen on kylvetty otolliseen maaperään.

Produktion ympärille syntyvä loiste saa myös näiden tulevaisuuden teatterin tekijöiden ja teatterissa kävijöiden vanhemmat avaamaan kukkaroidensa nyörejä. Liput ovat hintavia, mutta elämässä on asioita, jotka pitää kokea edes kerran.

Helsingin kaupunginteatterissa on ollut viime vuosina henki päällä. Tekemisen ilo tuntuu katsomossa asti. Torstaina Pienen merenneidon ensi-illassa oltiin jo lähellä hurmosta. Me katsomossa istuneet reagoimme jokaiseen kohtaukseen spontaaneilla suosion osoituksilla eikä esityksen lopussa edes aidot liikutuksen kyyneleet olleet kaukana.

Näin vahva vuorovaikutus näyttelijöiden ja heidän yleisönsä välillä on jotenkin ainutkertaista. Oli kuin 60 vuotta elettyä elämää olisi karistettu hartioilta, ja hetken sai iloita näytelmän sadun todellisuudesta kuin lapsi. Se tuntui älyttömän hyvältä.

Tässä esityksessä oli mukana paisi huikeita taikatemppuja myös rutkasti sitä teatterin aitoa taikaa.

Käsiohjelman mukaan ensi-illassa näyttämöllä ja kulisseissa esitystä oli toteuttamassa yhteensä 80 ihmistä. Oman panoksensa esityksen valmisteluvaiheessa on varmaan olut kaikilla teatteri 240 työntekijällä. Teatteri on yhteisön tekemää taidetta.

Visuaalisesti ja toiminnallisesti upea kokonaisuus on epäilemättä ohjaaja Samuel Harjanteen, kapellimestari Risto Kupiaisen, lavastaja Peter Ahlqvistin, koreografi Gunilla Karlsson-Olssonin, äänisuunnittelija Kai Poutasen, valosuunnittelija William Ilesin ja pukusuunnittelija Pirjo Liiri-Majavan muodostaman tiimin yhteistyön tulosta.

Itse nautin esityksen hienoista suomennoksista. Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila ovat tehneet loistavaa työtä kääntäessään Dough Wrightin käsikirjoituksen ja Howard Ashmanin ja sekä Glenn Slaterin sanoitukset svengaavalle suomen kielelle. Nyt Disneyn piirrettyjen söpöily sai maistuvan kirpeitä sävyjä ja tilannekomiikka rinnalla kukki koko ajan mojova sanallinen huumori.

Pahiksen roolit ovat myös teatterissa näyttelijän kannalta sekä kiinnostavia että palkitsevia. Sanna Saarijärvi teki hienon roolin sadun merinoita Ursulana. Uskon, että huikeaksi bravuuriksi Saarijärven hieno roolityö nousi juuri loisteliaan käännöstyön ansiosta, hahmo ja kieli olivat yhtä.

Sonja Pajunoja lauloi ja näytteli upeasti musikaalin Arielina. Hän selvisi tyylikkäästi myös vaijerinosturilla toteutetuista ilmiakrobatiasta.

Hienoja roolitöitä oli niin paljon, että on vähän vaikea nostaa nimiä esiin tästä suuresta joukosta.

Tietenkin tekisi mieli kirjoittaa siitä, miten upeasti kohtaukset oli toteutettu. Esityksessä ei ollut yhtään kuollutta kohtaa.

Disneyn mediaimperiumista voidaan olla monta mieltä. Helsingin kaupunginteatterin Pieni merenneito korostaa kuitenkin esityksenä ennen muuta sitä, miten tärkeää kansainvälistyminen on suomalaiselle teatterille.

Lontoon Guildfort School of Actingista teatteriohjauksen maisteriksi valmistunut Harjanne on elävä esimerkki tästä. Opiskelu Englannissa on tarjonnut hyvin lahjakkaalle tekijälle uuden väylän toteuttaa omaa taiteellista näkemystään.

Sen tuloksista olemme saaneet kaikki nauttia. Käsiohjelmaan painettu lista Harjanteen ohjauksista on vaikuttava. Esimerkiksi Helsingin kaupunginteatterin musikaali Kinky Boots oli viime vuonna huikea arvostelu ja katsojamenestys.

Pienen merenneidon lumo syntyi sirkuksessa ja nukketeatterissa käytettävillä keinoilla. Nukkien suunnittelusta ovat vastanneet Paul Vincett ja Beckly Johnson ja huikeiden lennätysten suunnittelusta James Veitch ja Nick Porter. Kahden ensin mainitun yhtiö Stitches and Glue Ltd edustaa oman alansa huippuosaamista koko maailman mitassa ja samaa voi sanoa Veitchin ja Porterin yhtiöstä Flying by Foy Ltd.

Andersen kirjoitti Pieni merenneito -sadun vuonna 1837 rakkaudentunnustuksena läheiselle ystävälleen Edvard Collinille silloin, kun ystävä kihlautui tyttöystävänsä kanssa. Käsiohjelmaan ohjaajan kommentin kirjoittaneen Harjanteen mukaan Andersen koki olevansa merenneito, joka ei koskaan voi olla osa ystävänsä maailmaa, koska he olivat erilaisia, ja Collinin kaltainen ihminen ei voisi koskaan rakastaa Andersenin kaltaista merenneitoa.

Saduissa kuvataan elämän peruskysymyksiä, niitä jotka muovaavat meidän identiteettiämme. Andersenin sadut kuvasivat myös oman aikansa todellisuutta, pieni tulitikkutyttö paleltui kuoliaaksi kadulla ja pieni merenneito haihtui meren vaahdoksi.

Disneyn piirretyt versiot näistä klassikkosaduista päättyvät amerikkalaistyyliseen happy endiin. Rakastavaiset saavat toisensa.

Kuolema on meidän maailmassa ainakin suurimmalle osalle lapsista vielä abstraktio ja niin pitääkin olla. Aivan muut asiat pyörivät alakouluikäisten nassikoiden mielessä. Käsiohjelman ehkä hellyttävin kohta on se, missä Harjanne kertoo, miten hän näki Disneyn Pienen merenneidon ensimmäisen kerran videolta jo kolmivuotiaana.

Helsingin kaupunginteatterin Pientä merenneitoa ei suositella alle kouluikäisille. Nuoremmatkin voivat sen toki katsoa ja kokea, jos teatteri on jo paikkana tuttu.

Esityksen käsiohjelma kannattaa ehdottomasti ostaa. Se on erittäin informatiivinen, lajissaan lähes täydellinen kuten itse esityskin.