Arvio: Pieni merenneito
Tätä suurmusikaalia ei kannata jättää näkemättä! – 4 syytä, miksi Helsingin Kaupunginteatterin Pieni merenneito on lumoava esitys
Disney-musikaali Pieni merenneito on syksyn 2019 musikaalitapaus. Listasimme 4 syytä, miksi sinunkin kannattaa nähdä teos Helsingin Kaupunginteatterissa, olit sitten lapsi, nuori tai vähän iäkkäämpi musikaalien ystävä.
Disneyn musikaali Pieni merenneito on vihdoin saapunut Suomeen! Vuonna 2008 kantaesityksensä Broadwaylla New Yorkissa saanut musikaali ja Disneyn elokuvaan ja satusetä H.C Andersenin satuun perustuva tarina on kerrassaan lumoavaa katsottavaa kaikenikäisille.
Listasimme neljä syytä, miksi Helsingin Kaupunginteatterin toteutus kannattaa nähdä.
1. Upeat nuoret tähdet
Onneksi ne ajat ovat kaukana, kun Suomesta oli vaikea löytää näyttelijöitä, jotka olisivat osanneet myös tanssia ja laulaa. Viime vuosina musikaaliyleisö on tottunut näkemään meilläkin valovoimaisia nuoria teatterintekijöitä, joiden taidot riittävät kotimaan estradien lisäksi vaikka sinne kuuluisalle Broadwaylle tai Lontooseen.
Helsingin Kaupunginteatterin Pieni merenneito esittelee yleisölle taas uusia lahjakkuuksia. Merenneito Arielina sädehtii kerrassaan hurmaava Sonja Pajunoja, jolla on paitsi upea ääni myös Arielin rooliin tarvittavaa karsimaa ja sulokkuutta.
Prinssi Erikiä esittävä Martti Manninen onnistuu omassa roolissaan aivan yhtä hyvin ja on komistus, joka saa sukat pyörimään katsomossa vähintään yhtä vinhasti kuin lavalla merenneidoilla – toki heillä taitavat pyörivät pyrstöt.
Yhdeksänvuotiaan avecini mielestä kaikista kirkkaimmin lavalla loisti kuitenkin Pärsky-kalaa esittänyt 13-vuotias Alek Pèrez Lahtinen, joka oli avecini arvion mukaan hauska, söpö ja hyvä laulamaan ja tanssimaan. Pärskyn roolissa vuorottelee neljä poikaa, joista ensi-illassa oli Lahtisen vuoro.
Kokeneemmista näyttelijöistä erityiskiitoksen ansaitsee Sanna Saarijärvi, joka oli karmaisevan pelottava, hurja ja vakuuttava inhan Ursula-noidan roolissa.
Muutamia roolisuorituksia, esimerkiksi Erikin huoltajaa Yrjöä, vaivasi puheosuuksissa epäselvä artikulaatio, mutta asia korjaantunee ensi-illan jännityksen laannuttua.
2. Ne todellakin uivat kuin kalat!
Miten merenneidot ja kalat uivat näyttämöllä? Tätä seuralaiseni pohti etukäteen.
Helsingin Kaupunginteatterissa ohjaaja Samuel Harjanne ja koreografi Gunilla Olsson-Karlsson olivat onnistuneet ratkaisemaan asian hätkähdyttävän hienosti.
Näyttelijät näyttivät uivan sekä kohtauksissa, joissa heidän jalkansa olivat tukevasti lavalla että kohtauksissa, joissa heidät nostettiin lähes näkymättömien vaijereiden varassa ilmaan ”uimaan”. Näyttelijöiden liikkuminen oli luonnollista ja taidokasta, esimerkiksi Arielin kuperkeikat vedessä näyttivät todellakin siltä, että hän olisi uinut valtamerten syvyyksissä.
Katsoja jäi pohtimaan, miten hyvä keskivartalolihaksisto tarvitaan, että pystyy keinuttamaan yläkroppaansa aaltojen tahtiin koko 2,5-tuntisen esityksen ajan.
3. Mitä kimallusta!
”Elämässä ei voi koskaan olla liikaa glitteriä”, sanoi eräs kutsuvieras kavutessaan paikoilleen ennen ensi-illan alkua. Lausehan on tietenkin totta ja sopi etenkin tähän toteutukseen.
Pienen merenneidon lavastus, puvustus sekä valo- ja videosuunnitelu olivat huikaisevia taidonnäytteitä Helsingin Kaupunginteatterin tiimiltä. Kimallustykitys oli disneymäisen yliampuvaa, mutta sopi toki tähän musikaaliin.
”Vähän imelää”, totesi seuralaiseni joissain kohdin, mutta glitterin ystävänä (hän ei poikkea tässäkään asiassa ikätovereistaan) hän ei niinkään tarkoittanut visuaalista säihkettä vaan käsikirjoituksen siirappisimpia puheosuuksia.
4. Tarina, jolla on tähänkin päivään sopiva sanoma
Olemme kaikki kasvaneet ymmärtämään vanhojen satujen opetuksia, ja myös Disney on pitänyt niitä toteutuksissaan esillä, usein hyvin alleviivattunakin. Pieni merenneito ei ole tästä poikkeus. Mutta kuten ohjaaja Samuel Harjanne totesi tv-uutisissa ensi-illan alla, Pienessä merenneidossa on myös sellaista pohdintaa, joka sopii erityisen hyvin tähän aikaan.
Ariel ei tunne olevansa kotonaan omassa kehossaan tai siinä maailmassa, mihin hän on syntynyt. Isän on vaikea hyväksyä tyttärensä kaihoa johonkin muuhun kuin siihen totuttuun. Lopulta tosirakkaus kuitenkin kaataa kaikki esteet ja Ariel saa muuttua sellaiseksi kuin haluaa.
Raikas viesti, jota voi jäädä pohtimaan, kun on ensin saanut pyyhittyä kaiken esityksen tarjoaman kimalluksen päältään.