Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Pieni merenneito

Satu Sorsa – Kovaa ja kaunista -blogi – 11.9.2019

Helsingin Kaupunginteatteri: Pieni merenneito

Kävimme ystävän kanssa viikko sitten katsomassa Helsingin kaupunginteatterin (myöhemmin HKT) uuden, upean esityksen: Pienen merenneidon. Liput esitykseen saimme yhteistyölippuina, iso kiitos siitä. Oli pakko antaa itselle aikaa sulatella näkemäänsä, niin upeaa se oli, että nyt vasta voi kirjoittaa. Tarina on pohjimmiltaan varmaan monille tuttu, joten en juonta en kummemmin tähän avaa, vaan keskityn enemmän siihen, mitä lavalla näin.

HKT:n version Pienestä merenneidosta ohjasi siis Samuel Harjanne, joka on jo aiemmin näyttänyt kyntensä muun muassa Kinky bootsin parissa. Käännöksen tekivät Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila (laulut), ja sanoisin että loistavasti onnistuttu. En tiedä mitä hehkuttaisin eniten, onnistunutta ohjausta ja esityksen rakentajatiimiä, vai näyttelijöiden työskentelyä. Jokaisella tekijällä on tässä ollut oma panoksensa, ja kaikista niistä on tämä teos syntynyt.

Rooleissa nähdään seuraavat näyttelijät:
Ariel: Sonja Pajunoja
Prinssi Erik: Martti Manninen
Kuningas Triton: Mikko Vihma
Erikin holhooja Yrjö: Matti Olavi Ranin
Skuutti-lokki: Tuukka Leppänen
Pärsky-kala: Lenni Kallela (meidän näkemässä esityksessä), Samuel Vihma, Valo Eklund, Alek Pèrez Lahtinen
Sebastian-rapu: Tero Koponen
Ursula: Sanna Saarijärvi (meidän näkemässä esityksessä Ursulaa näytteli Annamaria Karhulahti)
Kiero: Paavo Kääriäinen
Liero: Antti Timonen

Luulin jo nähneeni parasta teatteria, mitä voi nähdä, mutta koettuani HKT:n Pienen merenneidon tiesin olleeni väärässä. Puvustus, lavastus, suomennos..ohjaus, näyttelijöiden työ, taustatyö..kaikki! Kokonaisuus oli aivan päätä huimaava, alusta lähtien isoa WOW-efektiä.
Miten saadaankaan luotua teatterin lavalle sellainen vedenalainen maailma, mikä esityksen aikana oli (tai siis, tiedän kyllä miten, mutta pysyköön teatterin taika, eikä kerrota kaikkea). Tämä pesi jopa Lontoossa nähdyt musikaalit monipuolisuudellaan sekä nykyaikaisuudellaan. Osansa fiiliksestä tekee toki myös se, että tämä on niitä oman sukupolveni Disney-tarinoita.

Voisin mainita jokaisen lavalla olleen näyttelijän ja asian erikseen, mutta ei tätä jaksaisi kukaan silloin lukea, joten mainitsen tähän muutaman oman suosikin:
Eniten hehkutan Ursulaa. Toteutus oli aivan loistava, jossain kohdin suorastaan säikäyttävä. Parasta oli Ursulan sanallinen anti, sekä se miten tämäkin hahmo oli tuotu nykyaikaan “bodilängvitsineen” kaikkineen. Upeaa, upeaa, upeaa. Lonkerotyöskentelykin täys kymppi.
Toinen esityksessä paljon hymyilyttänyt sana, mihin jouduin jo hieman kysymään apuakin, oli Skuutin käyttämä tuiskurustikka. Tuo täytyy jatkossa muistaa. Lisäksi Pärsky on mainittava. Niin hauskasti toteutettu, ja Pärskyn ihastus Arieliin on jotain todella suloista.
Jää syvyyksiin-kohtaus oli ehkäpä kaikista paras. Kaikki ne lavalla olleet merenelävät, niin pienet kuin isot. Rausku, oih! Ja se meno ja meininki oli juuri sitä, mistä itse eniten tykkään: värejä, hauskanpitoa, paljon tanssia ja laulua.

Mietin ja etsin esityksistä mielelläni aina teemoja, ja tässäkin niitä tuntui riittävän. Oman identiteetin etsiminen ja saavuttaminen, toisen valintojen hyväksyminen, rakkaus, rohkeus tehdä asiat niinkuin kokee oikeaksi. Ja nämä eivät näkyneet vain “teema per hahmo”, vaan useampaan hahmoon sopi useampi teema. Nykypäivään osuvia teemoja, vaikka tarina taustalla on jo 182-vuotias.

En voi muuta kuin täydestä sydämestäni tätäkin esitystä suositella, ja toivon että pääsen itsekin vielä näkemään tämän toistamiseen. Kiitos HKT.