Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Pieni merenneito

Laura Kuivalahti – Maaseudun tulevaisuus – 16.9.2019

Uskomattoman upea merenalainen seikkailu

Pieni merenneito on yksi Disneyn rakastetuimpia ja legendaarisimpia musikaaleja. Olemme tottuneet näkemään piirroselokuvassa värikkään merenalaisen maailman, jossa
Ariel uiskentelee punaiset hiukset hulmuten kalaystäviensä kanssa.

Nyt Helsingin Kaupunginteatteri on siirtänyt tuon väriilottelun ruudulta lavalle.

Ariel (Sonja Pajunoja) ei tunne kuuluvansa merenalaiseen kotiinsa, vaan hän haluaisi
päästä tutustumaan kuivalla maalla käveleviin ihmisiin, joiden mereen kadottamia tavaroita pieni merenneito on kerännyt kokoelmaksi salaiseen luolaan.

Eräänä myrskyisenä päivänä hän päätyy pelastamaan veden varaan joutuneen prinssi
Erikin (Martti Manninen) ja menettää samalla sydämensä.
Pahan merinoita Ursulan (Annamaria Karhulahti) avulla Ariel saa mahdollisuuden
prinssin valloittamiseen itselleen.

Miten on mahdollista saada luotua merenalainen, kevyen unenomainen maailma lavalle,
jolla kulkevat näyttelijät painovoima on sitonut kiinni lattiaan?

Urakka on vaatinut lukemattomia työtunteja, mutta niin vaan haasteessa on onnistuttu.
Näyttelijät ovat jatkuvassa liikkeessä kuin merivirtojen huojuttamina ja merenneitojen
pyrstöt on toteutettu nerokkaasti.

Ariel ja prinssi Erik kieppuvat välillä valjaissa uskomattoman aidon näköisesti.

Lavalla nähdään niin valtavasti yksityiskohtia, että yksi katselukerta ei millään riitä
niiden kaikkien huomaamiseen. Suurissa musikaalikohtauksissa yleisön silmien eteen
uiskentelee niin elävältä vaikuttavia kalaparvia, että katsoja huomaa naamalleen leviävän
lapsenomaisen, riemastuneen hymyn.

Muutama kohta musikaalissa hämmästyttänee Pieni merenneito -elokuvan läpikotaisin
tuntevia katsojia. Arielin ystävä merilokki Joonas on saanut musikaalissa nimen Skuutti.

Eniten kummastuttaa kuitenkin Arielin ystävä Pärsky, jolle on kirjoitettu kiusallisen
ylitulkittu ihastuminen merenneitoon. Pikkuisen kalan hahmo on toteutettu muuten
loistavasti – ulkonäkö on pikkupoikamainen reppuineen, kypärineen ja skeittilautoineen
– ja 12-vuotias Lenni Kallela taipuu uskomattomaan laulusuoritukseen.

Miksi ihmeessä tähän täydelliseen roolisuoritukseen pitää sekoittaa kiusaannuttavaa
ihastusta?

Musikaalin Ariel on loppukohtauksissa elokuvaversiota voimakkaampi ja aktiivisempi.
Se on loistava uudistus! Myös merenneidon isä Triton (Mikko Vihma) paljastuu ihastuttavasti feministiksi.

Musikaalissa on valtavasti yksityiskohtia, joita haluaisin erityisesti kehua. Ankeriaat
Kiero ja Liero (Antti Timonen ja Paavo Kääriäinen) liikkuvat käsittämättömän upeasti.

Vielä ällistyttävämpi on merinoita Ursula kaikkine lonkeroineen. Steppaava lokkilauma
vie sydämen mukanaan ja dialogiin upotetut meriaiheiset puujalkavitsit aiheuttavat spontaaneja naurunremahduksia.

Pieni merenneito hipoo täydellisyyttä. Sen haluaisi mennä katsomaan aina vaan uudelleen
ja uudelleen.