Arvio: Pieni merenneito
Pieni merenneito, teatterin taikaa
Näyttäviä, mielikuvituksellisia pukuja, nykyaikaisen tekniikan hyödyntämistä ja vauhdikasta menoa. Helsingin Kaupunginteatterin tämän kauden satsaus Pieni merenneito -musikaali on todellista teatterin taikaa. Täydellinen satu.
H. C. Andersenin Pieni merenneito -satu on monelle meistä tuttu tai viimeistään vuonna 1989 se tuli tutuksi, kun Disney teki sadusta oman versionsa. Olen joskus lapsena lukenut alkuperäisen sadun ja tyttäremme ollessa pieni 1990-luvun alussa Disneyn piirretty tuli tutuksi lukuisten katselukertojen myötä. Piirretyissä on niin helppo loihtia vaikka minkälaisia elementtejä. Sen vuoksi odotin innolla Helsingin Kaupunginteatterin Pieni merenneito -musikaalia. Halusin nähdä, miten merenalainen maailma on toteutettu näyttämöllä.
Yleensä arvosteluissa nostetaan vain ehkä ohjaaja ja muutama näyttelijä. Haluan nostaa ennen kaikkea ne henkilöt, jotka ovat taikoneet aidon sadun kaikkine upeine elementteineen.
Isot kumarrukset ja taputukset antaisevat myös lavastaja Peter Ahlqvist, pukusuunnittelija Pirjo Liiri-Majava, valokuunnittelija William Iles, videosuunnittelija Toni Haaranen, naamioinnista ja kampauksista vastaava Milja Mensonen ja äänisuunnittelija Kai Poutanen – koko taustatiimi. He ovat saaneet laittaa mielikuvituksensa liikkeelle – ja onnistuneet erinomaisesti. Hämmästelen edelleenkin, miten ne Arielin ja muiden lennätykset, meressä ”uimiset”, oli toteutettu. Huikeaa! Pukujen ja lavasteiden värikylläisyys tukee hyvin satua. Pirjo Liiri-Majavan puvut ovat suorastaan hykerryttävän hienot.
Musikaali alkaa ja etenee vauhdikkaasti. Notkahduksia ei tule missään vaiheessa. Ohjaaja Samuel Harjanne on onnistunut erinomaisesti. Näyttämöllä on niin paljon katsottavaa ja koettavaa, että katsojan ote ei pääse herpaantumaan missään vaiheessa.
Roolitus toimii hienosti. Musikaalissa on monta hienoa roolisuoritusta (mm. Sebastian / Tero Koponen, Skuutti / Tuukka Leppänen ja Chef Louis / Tuomas Uusitalo). Silti yksi on ylitse muiden: Sanna Saarijärvi meren pahiksena Ursulana. Ihan huikeaa eläytymistä. Sanna Saarijärvi tekee tässä elämänsä roolin. Tulee vieläkin kylmät väreet, kun muistelen hänen Ursulaansa.
Helsingin Kaupunginteatteri on loihtinut aidon, klassisen sadun näyttämölle.
Monta kertaa Disneyn tuotantoja arvostellaan kepeydestä ja kaupallisuudesta. Merenneidossa on kuitenkin sanoma: miten ennakkoluulot voivat estää tutustumasta vieraisiin ihmisiin ja erilaisuuden hyväksyminen. Nämä teemat sopivat hyvin tähänkin päivään.
Kun olin katsomassa esitystä noin viikko ensi-illan jälkeen, katsomossa oli yllättävän paljon ihan pieniä lapsia. Vaikka kyse on satumusikaalista, vanhempien tai isovanhempien kannattaa todella tarkkaan miettiä, soveltuuko aidon tuntuinen musikaali, jossa on pelottavia elementtejä, kovia ääniä, valojen välkettä yms., ihan pienille lapsukaisille. Teatteri suosittelee esitystä kouluikäisille. Itse veisin sinne ehkä 8-vuotiaasta ylöspäin olevan lapsen – en ainakaan vielä sellaista, joka ei ole koulussa. Tuosta esityksestäkin muutama arviolta 4-5 -vuotias lapsi vanhempineen joutui lähtemään väliajalla pois, koska lapsi pelkäsi.
Minulla ei ollut mukana lasta, olin ystävättären kanssa. Musikaalista nauttii myös aikuiset. Vaikka liput ovat keskiarvoa kalliimmat, esitys on joka euron arvoinen.