Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Priscilla, aavikon kuningatar

Kirsi Ranin – Kirsin book club – 26.8.2022

Priscilla tarjosi täydellisen musikaali-illan täynnä energiaa, iloa ja hyväksyntää

Vuonna 2008 vierailimme Melbournessa ja yritimme saada liput paikallisen teatterin Priscilla-esitykseen, mutta emme onnistuneet, sillä kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä. Onneksi vuosien odottaminen palkittiin, sillä Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla – aavikon kuningatar on aivan täydellinen! En tiedä, mitä muuta olisin Samuel Harjanteen ohjaamalta Priscillalta voinut odottaa, sillä teatterin suurella näyttämöllä ihan kaikki toimi. Suosittelenkin varaamaan liput välittömästi, mikäli haluat kokea teatteriesityksen riemua ja taikaa tämän syksyn näytöksissä!

”Mä en ole taputtanut kymmeneen vuoteen niin paljon kuin tänä iltana!” Lämpiössä kuultua

Priscilla on kokonaisvaltainen elämys!

Kun astuimme teatterisaliin, bileet olivat jo käynnissä. Diskomusiikki soi ja värivalot kiersivät katsomoa, teki mieli jäädä käytävälle tanssimaan. Ensi-iltayleisö oli poikkeuksellisen kimaltelevaa, monilla oli paljetteja tai vieläkin näyttävämpää juhlavaatetusta. Tunnelma oli kihelmöivä, kun esirippu nousi ja esitys alkoi. Se oli menoa ensi hetkistä alkaen!

En ole ennen kokenut teatteriesityksessä sellaista energiaa ja iloa, joka välittyi joka sekunti katsomon takariveille asti. Tuntui siltä, että näyttelijät olivat sielullaan mukana esityksessä, he olivat tuomassa tärkeää sanomaa: jokainen on arvokas juuri omana itsenään.

”Luulin, että Kinky Boots oli aivan huippu ja toki se oli hieno, mutta tämä on jotain vielä upeampaa, antaisin Priscillalle kymmenen plusplus.” Lämpiössä kuultua

Suuren näyttämön tekniikka pääsi Priscillassa oikeuksiinsa. Äänitekniikka toimi, musiikki oli loistavasti balanssissa ja sanoista sai selvää. Valot toivat bilemeininkiä ja Priscilla-bussi liukui sulavasti kohti Australian keskipistettä, Alice Springsiä ja Ayers Rockia.

Juoni on hauska ja koskettava

Priscilla – aavikon kuningatar on matkakertomus. Fyysisesti siinä ajetaan bussilla Sydneystä muutaman outback-kylän kautta kohti Alice Springsiä. Henkisesti edetään kohti itsensä ja toisten hyväksyntää, ymmärrystä ja rakkautta.

Priscilla-bussin kyydissä on kolme henkilöä: Bernadette, Tick ja Adam. He ovat sopineet esiintyvänsä autiomaan keskellä olevassa kasinossa. Jokaisella on omat syynsä lähteä tälle matkalle.

Bernadette on Australian ensimmäisiä drag queenejä, nyt jo uransa ehtoopuolella. Tick on naimisissa kasinon ohjelmapäällikön kanssa, mutta on jo vuosia esiintynyt drag-taiteilijana Sydneyssä. Pariskunnalla on pieni poika, jota Tick ei ole tavannut. Kolmantena mukana on Adam eli Felicia Jollygoodfellow, nuoren polven drag-taiteilija, jonka äiti vielä toivoo, että pojan homous olisi ohimenevä vaihe.

Tämä trio lähtee kolmestaan matkalle. Tick on sovitteleva, kun kahden eri sukupolven queenit naljailevat toisilleen. Ja voi miten riemullista kieltä he käyttävätkään! Usein sukkeluudet eivät taivu luontevasti englannista suomeksi, mutta nyt tekstin suomentaneet Kari Arffman ja Sanna Niemeläinen ovat onnistuneet briljantisti. Kautta linjan tekstissä on mukana myös ajankohtaisia elementtejä, joille minä ja moni muu nauroimme ääneen.

Matkalla Priscilla-trio kohtaa vihamielisiä Fuck Off Faggots -asenteita ja teknisiä bussihaasteita, mutta myös hyväksyntää ja sydämellisen ystävällisiä ihmisiä. Kun päästään loppukohtauksiin Alice Springsissä, minä olin ehtinyt kaivaa nenäliinan jo muutamaan kertaan esille. Kaiken glamourin, höyhenien, shown ja ilon lisäksi Priscillassa on syvästi koskettava alavire, joka myös välittyy vahvasti katsomoon.

Priscilla-trion täydellinen casting

Minulta alkavat jo superlatiivit loppua, joten totean yksinkertaisesti, että Priscilla-trion roolitus oli aivan täydellinen!

Clarissa Jäärni oli ensimmäisessä suuressa näyttelijän roolissaan Bernadettena, mutta estradiura hänellä on palkittuna Drag Queeninä, sekä monipuolisena juontajana ja toimittajana. Hän vaan oli Bernadette, suvereenin vakuuttava elämää nähneenä taiteilijana, joka on ollut oman alansa edelläkävijä. Kovan pinnan alta pilkahtaa ajoittain herkkyys ja haavoittuvuus.

Lauri Mikkola Tickin roolissa oli jälleen laatutyötä. Hän osaa laulaa isolla, hienoviritteisellä äänellä, mutta upeinta on hänen näyttelijätyönsä ja tulkintansa. Aivan loistava kombo! Tick on näytelmän liikkeellepaneva voima, sillä matka toteutuu hänen aloitteestaan ja hänen uuteen elämäntilanteeseen se myös päättyy.

Niki Rauténista en ollut kuullutkaan, mutta voi tytöt ja pojat, niin minä kuin tekin tulette kyllä kuulemaan! Wow, mikä lavakarisma! Hänen soolonsa eivät tule aivan heti pyyhkiytymään mielestä. Ei pelkästään se, miten fyysisesti hän vetää Hot Stuff -biisin, vaan tilanteen jälkipyykki, jossa yhteisön homofobiset arvot ovat jälleen kerran pudottaneet nuoren miehen unelmistaan realiteetteihin.

Muutama sana kaikesta muusta

Koko ensemble oli vahvasti mukana, kaikesta loisti yhdessätekemisen riemu. Nostaisin esiin vielä kolme laulajaa, joita ohjelmalehtisessä kutsutaan diivoiksi. Minä olisin nimittänyt heitä taustaenkeleiksi, sillä he ilmaantuivat välillä taivaista, välillä bussin katolta tai jopa tynnyrien näköisistä hökötyksistä. Joka tapauksessa nämä kolme seireenien äänillä laulavaa diivaa – Johanna Försti, Maria Lund, Jennie Storbacka – olivat upeaääninen ja hulvaton lisä musikaaliin.

Priscillassa on yksi lapsirooli, jota vuorollaan esittää kolme hyvin nuorta poikaa. Ensi-illassa Tickin poika Benjiä esitti Iivari Luomala, joka oli kuin syntynyt rooliinsa.

Sitten ne käsittämättömän pömpöösit puvut, joissa piisasi höyheniä, paljetteja ja mitä uskomattomampia virityksiä. Pukusuunnittelija Tinja Salmella tiimeineen on täytynyt olla hauskaa loihtiessaan kaikkea kuppikakkuasusta ruotsalaisten Lars-kolmosten kultapöksyihin. Oi ja ne kengät! Minä haluaisin juuri sellaiset diivojen kultasaappaat!

Priscillan musiikki on oman nuoruuteni hittitykitystä ja siksi jouduin pidättelemään, etten laulanut mukana tai hypähtänyt rytmitaputusten lisäksi tanssahtelemaan. Go West, Boogie Wonderland, It’s Raining Men, True Colors ja I Will Survive olivat muutamia helmiä hittiketjussa. Kapellimestari Eeva Kontu pursui energiaa orkesterimontustaan. Hän myös otti live-selfien ja mietinkin, että olisimme voineet saada myös livekuvaa orkesterista, sillä ehkä kaikki eivät tienneet, että montussa oli live-orkesteri.

Ohjaajalla on ollut taikasauva

Kuuntelin ohjaaja Samuel Harjannetta Kaupunginteatterin syyskauden avauksessa. Ylpeys ja innostuneisuus produktiota kohtaan kuulsi hänen äänestään ja sen hän on selvästi pystynyt välittämään myös koko ensemblelle. Hänen taikasauvansa on loihtinut magiikkaa aiemminkin ja hänen ohjauksillaan alkaa olla jo ennakkoon melkoinen laatutae, mutta Priscillassa kaikki on loksahtanut hienosti kohdalleen ja katsomossa voi vain nauttia rosoineenkin täydellisestä elämyksestä. Kiitos!