Arvio: Pullo cavaa ja aurinkoa
Neljä taiteilijaystävätärtä ovat vuosittain matkustaneet yhteiselle ulkomaan lomamatkalle. Nyt vuorossa on Portugali, josta yksi naisista on löytänyt mielestään täydellisen talon heille kaikille. Siellä he voisivat yhdessä viettää vanhuuden päivänsä auringon lämmössä cavaa siemaillen. Hän on jopa sopinut kaupat talosta. Ongelma vain on se, että hän ei ole kertonut asiasta muille. Tilannetta ei helpota sekään, että kellään heistä ei varsinaisesti ole rahaa näin suureen sijoitukseen. Paitsi, että nyt on ilmaantunut varakas ostaja yhdelle taululle, jos he vain pääsevät yhteisymmärrykseen taulun myynnistä.
Pullo cavaa ja aurinkoa on neljän ihastuttavan näyttelijän show. Käsikirjoittaja Helena Anttonen ja ohjaaja Milko Lehto yhdessä näyttelilöiden Heidi Heralan, Eija Vilppan, Jaana Saarisen ja Aino Sepon kanssa ovat onnistuneet luomaan jokaisesta hurmaavasta hahmosta sopivan erilaisen ja inhimillisen tehdäkseen kokonaisuudesta täyteläisen. Saarinen on miehiin menevä korkokengissä viihtyvä bilettäjä kun taas Sepon hahmo on hänen täydellinen vastakohta. Hiljainen, rauhallinen ja huolehtiva. Herala on hillityn ”taitelijamainen”, Vilpas puolestaan räväkkä ja suulas. Sepon esittämä Tuulia nousi omaksi suosikikseni. Seppo onnistui kaivamaan hahmosta irti oikeanlaista huumoria vaikka hahmo oli hyvin herkkä, varovainen ja vetäytyvä.
Aluksi näytelmä tuntui lämpimältä komedialta neljän naisen ystävyydestä, mutta taulukauppoihin päästyä siirryttiin jo puhtaan farssin puolelle. Onneksi se ei kuitenkaan ollut esityksen pääpaino vaan keskityttiin enemmän hahmojen välisiin siteisiin ja eroavaisuuksiin. Sieltä tämän esityksen sydän, sielu ja huumori löytyi.
Mitään suurta sanomaa Pullo cavaa ja aurinkoa ei edes yritä katsojalle kertoa. Se on hyvin kevyt komedia, jonka avulla katsoja pääsee pariksi tunniksi irtautumaan Suomen pimenevästä syksystä. Ja sellaisena se toimii vallan mainiosti.