Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Pullo cavaa ja aurinkoa

Virpi Yli-Villamo – Elämä on ihanaa – 18.10.2018

Pullo cavaa ja aurinkoa

 

Kun teatterikappaleen nimi on Pullo cavaa ja aurinkoa, tuo se jo nimellään hymyn huulille. Sehän on juuri sitä, mitä tarvitsen juuri nyt ja tässä hetkessä. Sitä on myös itse teatteriesitys. Hymyä, iloa ja tunteiden kuohuntaa. Kyllä Helsingin Kaupunginteatteri on taas kerran osannut vetää oikeista naruista.

Neljällä ystävättärellä on tapana tehdä vuosittain taidematka. Ei miehiä, eikä lapsia, vain naiset. Tosin, suhteita tai liittoja miehiin naisilla ei ole tai on hyvin harvakseltaan. Sen sijaan puhetta miehistä kyllä riittää. Naiset ovat ikääntyneitä, ja tämän vuotisen taidematkan organisoija Inka (Heidi Herala) onkin saanut loistavan idean. Matkakohde on idyllisessä portugalilaisessa keramiikkakylässä. Asunto on kuin tehty taiteen tekemiselle. Inka on päättänyt, että talosta tehdään vanhainkoti, jota ystävättäret alkavat pitää. Puuttuu vain rahat ja toisten naisten hyväksyntä.

Aivan mahtavat näyttelijät näyttämöllä. Näytelmän alussa hieman hätkähdin, kun en nähnytkään Heidi Heralaa, Jaana Saarista, Aino Seppoa ja Eija Vilpasta näyttämöllä. Näyttämöllä olivat Sanna-June Hyde ja Sauli Suonpää. Nuoripari, joka yrittää saada yhteiselämänsä rullaamaan. Sanna-June Hyde sopi rooliinsa Laurana erinomaisesti. Kaunis ja nuori vaaleaverikkö rakastuneena portugalilaiseen komistukseen Carlokseen. Sauli Suonpään kaksoisroolitus Carloksen ja Oulan rooleissa oli hulvatonta. Portugalilainen mies, jonka huoli pienen perheensä taloudellisesta tilasta on käsinkosketeltavaa. Oulana Suonpää puolestaan oli juuri sellainen perus Suomi-juntti. Rahaa on millä mällätä. Lisäksi naisia on kiva naurattaa ja hieman kutitellakin. Huh huh.

Näytelmän ystävättäret olivat mahtavissa rooleissa. Heidi Herala Inkana yrittää luoda hyvää yhteishenkeä ja vakuuttaa ystävättärensä vanhainkodin järkevyydestä. Yvonnen tai tuttavallisemmin Vonnen roolissa keikaroinut Jaana Saarinen on kunnon vamppi. Kyllä sai nauraa tälle naiselle. Aino Seppo puolestaan Tuulian roolissa on herkkä ja helposti haavoittuva. Nainen, jolle perhearvot ovat tärkeitä, mutta joka hetkessä hurmaa miehen kuin miehen. Entä sitten Eija Vilpas Anitana? Voi että, sitä pientä, eikä ehkä aivan pientäkään kieroilua, jota entinen vakuutusvirkailija oli tullut tehneeksi.

Pullo cavaa ja aurinkoa pursuaa ystävyyttä ja rakkautta. Vaikka välillä hieman saatetaan suutahtaa, on aina paikallaan ottaa lasi kuohuvaa ja puhua asiat läpikotaisin selviksi. Ei jätetä hampaankoloon märehtimisen aiheita. Välillä voidaan myös tirauttaa itkut ja päälle nauraa hersyvät naurut. Ystävät kyllä tietävät, millainen olet. On ihana nähdä vanhoja ystäviä ja muistella menneitä. Sille voi taas ottaa lasillisen cavaa. Näytelmässä tulee hyvin myös ilmi se, että yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Ystävyys kantaa.

Pakko on mainita ihana lavastus ja valaistus, jotka tuovat oikeasti mieleen etelän lämmön. Pidin etenkin siitä, kuinka toiselle sivustalle avautui näkymä terassille. Kaunista. Lavastuksesta on vastannut Katariina Kirjavainen ja valosuunnittelusta Kari Leppälä. Sanna Levon pukusuunnittelulle on myös pakko antaa erityiskiitokset. Ihania kukkaismekkoja ja pellava-asuja. Juuri sellaisia naisten asuja, joilla kelpaa näyttäytyä Portugalin kujilla ja kaduilla.

Milko Lehto on ohjannut kutkuttavan näytelmän. Näytelmän, joka sopii naisille, naisille ja naisille. Myönnetään, oli samassa näytöksessä, jossa kävin, miehiäkin. Ehkä yksi mies per penkkirivi. Siitä voi hieman laskeskella, millainen kälätys lämpiössä ja teatterisalissa kävi ennen esitystä, esityksen väliajalla ja esityksen jälkeen. Kyllä ei olisi mies, joka täällä asuu, kestänyt sellaista kälätystä. Onneksi ei ollut mies seuranani, vaan oma äitini. Meitä ei kälätys haitannut, koska varmasti itsekin kälätimme. Pullo cavaa ja aurinkoa on näytelmä, joka sopii nimenomaan naisporukoille, ystävättärille, siskoksille. Ihanaa, kun on tällainen naisnäytelmä syksyn pimeisiin iltoihin.