Arvio: Rakas Evan Hansen
Rakas Evan Hansen – tämän syksyn must see musikaali
Olin viime lauantaina kaverin kanssa Helsingin kaupunginteatterin Rakas Evan Hansen – musikaalissa. Halusin mennä näytökseen aika lailla ennakkoluulottomasti. Perusidea oli selvillä, mutta pyrin välttämään arvosteluja, videoklippejä ja muita tarkempia sukelluksia ennen omaa kokemusta. Ajattelin, että esitys on varmasti kiva, harmi vain, että oli väsynyt olo ja mietin miten se liki kolmituntinen esitys jaksaa kantaa loppuun asti. Mutta voi että, turhaan huolehdin! Nyt oli nimittäin musikaali, joka jokaisen kannattaisi käydä katsomassa, ja nyt kerron miksi.
Rakas Evan Hansen Helsingin Kaupunginteatterissa
Ensinnäkin, tämä musikaali on tehty yhdessä nuorten vielä koulussa olevien tai vastavalmistuneiden näyttelijöiden kanssa. Itse asiassa, nuoret jo valmistuneet näyttelijät ovat kaikki tämän vuosikymmenen valmistuneita. Suurimmalla osalla on vahva musiikkiteatteri tausta ja sellainen intohimo siinä lavalla esiintymiseen, että tarinaan ei voi olla sukeltamatta mukaan. Käsikirjoituksesta vastaava Steven Levenson on nikkaroinut tarinan, joka on samanaikaisesti äärimmäisen riipaiseva, hulvattoman hauska ja monitasoisesti tunnistettava meille kaikille.
Tarina kertoo nuoresta lukiolaisesta Evan Hansenista, ihmisten kohtaamisesta ja sosiaalisista tilanteista ahdistuvasta nuoresta, jolle terapeutti on antanut tehtäväksi kirjoittaa tsemppikirjeitä itselleen. Yksi tällainen ei niin tsemppaava, vaan päinvastoin alakuloinen ja lannistunut kirje alkusanoilla ”Rakas Evan Hansen”, päätyy sitten koulun raggarin, toisen ulkopuolisen ja elämästä ahdistuneen Connor Murphyn taskuun. Kun Connor sitten tekee itsemurhan viesti edelleen taskussaan, Evan ajautuu monimutkaiseen valheen, fiktion ja kuvitellun todellisuuden kierteeseen.
Broaswaylta Helsinkiin
Rakas Evan Hansenin kantaesitys oli Broadwaylla 2016, ja se voitti heti kasan Tony-palkintoja ja hurmasi yleisönsä kerta toisensa jälkeen yli kuuden vuoden pyörimisen aikana. Vaikea uskoa, että Helsingin kaupunginteatterin versio häviäisi alkuperäiselle yhtään. Nuoret näyttelijät äänellisesti äärimmäisen haastavissa rooleissa tuovat esitykseen realismia ja maanläheisyyttä, joka musikaaleista monesti uupuu. Jokaisen näyttelijän tapa olla ja elehtiä, puhua ja laulaa (kuten musikaaleissa aina yhtäkkiä käy) on niin luonteva ja varma, että tapahtumat olisi helppo uskoa todeksi. Ja se juuri tekee tästä niin koskettavan tarinan.
Meidän esityksessä Evanin roolin veti Petja Pulkkinen, jonka kanssa roolissa vuorottelee Julius Suominen. Puheessaan takelteleva, fyysisesti epävarmuutta ja ahdistusta peilaava ja mahdollisuutta toivova Evan on haastava hahmo, jonka roolin Pulkkinen vetää upeasti. Omissa silmissä esityksen yksi kirkas tähti on Connorin roolia vetävä Niki Rautén, jonka liike, elekieli ja ääni valaisevat lavan sellaisella presenssillä että oksat pois. En malta odottaa mitä tämä näyttelijä vielä saa aikaan. Erityismaininta myös Samuli Pajuselle Jaredin roolissa, joka kirvoitti yleisöltä jatkuvat naurut ja heittäytyi rooliinsa täysin sydämin. Ei tässä näytelmässä yhtään heikkoa linkkiä ollutkaan, vaan yleisöön asti välittyi vahva työryhmä ja yhteisöllisyys, jolla musikaali on rakennettu.
Osui ja upposi
Ennen puoliaikaa huomasin pidätteleväni kaikin voimin kyyneliä ja mietin että tulipa tästä yllättävä ilta teatterissa. Tässä on musikaali, joka kaikkien kannattaa käydä katsomassa. Se ei alleviivaa, keskity kliseisiin tai dramatisoi muutenkin dramaattisia aiheita, vaan ottaa ne vastaan osana tätä elämän virtaa mitä kuljemme, kertoo niistä koskettavalla ja taidolla esitetyllä musiikilla ja uppoaa syvälle sieluun.
Rakas Evan Hansen muistuttaa miten tärkeää ihmisen on tulla kohdatuksi, kuulua johonkin, ja mikä sen parempi paikka kuin yhdessä naurava, itkevä ja seisaaltaan aplodeja jakava teatteriyleisö. Esityksiä on tarjolla ensi keväälle saakka – joten tee itsellesi palvelus ja hoida liput tänne asap. Lupaan, ettet kadu.