Saavutettavuustyökalut

Arvio: Rakastunut Shakespeare

– Me viisi -blogi – 4.2.2018

Rakastunut Shakespeare kertoo, miten klassikkonäytelmä saattoi saada alkunsa

Suomi 100 -juhlavuosi on nyt saatu juhlittua. Helsingin Kaupunginteatterissa nähtiin viime vuoden aikana kaksi komeaa musikaalia Kirill ”Kirka” Babitzinista ja Myrskyluodon Maijasta.

Nyt suurella näyttämöllä virittäydytään aivan toisenlaiseen tunnelmaan. Siirrytään Suomesta Lontooseen 1500-luvun loppupuolelle.

Will Shakespeare tuskailee silloin näytelmänsä kanssa. Jouhevaa tekstiä ei tahdo millään syntyä. Samaan aikaan toisaalla ylhäisön talossa nuori tyttö Viola de Lesseps haluaisi päästä näyttämölle, sillä hän rakastaa teatteria.

Shakespearen ajan maailma on varsin erilainen kuin nykyään. Naisilla ei ole lupaa esiintyä teatterissa ja naisroolit annetaankin aina miehille.

Viola ja Will tapaavat ja rakastuvat. Rakkaudessa on kuitenkin mutkia matkassa. Viola on jo luvattu toiselle mihelle, eikä naimakauppa ole edes mahdollinen ylhäisönaisen ja alhaisen näytelmäkirjailijan välillä. Edessä on siis tuskallinen ero.

Tuntematon näytelmäkirjailija

Rakastunut Shakespeare -näytelmä perustuu samannimiseen 1990-luvun lopulla ilmestyneeseen elokuvaan. Se on fiktiivinen tarina maailmankuulusta miehestä, josta kuitenkin tiedetään hyvin vähän.

Kaikki tuntevat Shakespearen näytelmät, mutta harva tietää kirjailijasta juuri nimeä enempää. On ihanaa pohdiskella, että Romeo ja Julia -näytelmä on saattanut saada alkunsa kirjailijan kokeman onnettoman rakastumisen seurauksena.

Helsingin Kaupunginteatterin näytelmä kuvaa loistavasti 1500-luvun elämää. Puvustukseen, lavastukseen, rekvisiittaan ja soittimiin on panostettu.

Naisten puvuissa ei ole kangasta säästelty. Kuningattaren mekossa riittää samettia ja hänen kasvonsa on puuteroitu suorastaan vitivalkoisiksi. Näytelmässä oli myös mahtavia peruukkeja ja koruja ylenpalttisesti.

Näytelmän kruunasi Kida

Näytelmän suloisin näyttelijä on Kida-koira.

Rooliosissa on monta herkullista henkilöhahmoa. Heidi Heralan imettäjä on hupaisa taaperrellessaan eestaas.

Varma kolmikko Jari Pehkonen, Rauno Ahonen ja Jouko Klemettilä esittivät useitakin hupaisia kohtauksia. Mikähän siinä on, että miesten pukeutuminen naisiksi aina naurattaa?

Ehdottomasti loistavin naisen roolissa oli Jyrki Kasper, joka oli vallan hulppea möristellessään matalalla äänellä. Tässä kohtaa yleisö repesi nauruun.

Pääosien esittäjistä Miila Virtanen edusti uutta ja nuorta näyttelijäverta Helsingin Kaupunginteatterissa. Hän oli todella vakuuttava Violan roolissa. Samoin Heikki Ranta loisti roolissaan William Shakespearena.

Ja lopuksi: Kida, ihastuttava espanjanvesikoira kruunasi suloisilla tempuillaan koko näytöksen!