Saavutettavuustyökalut

Arvio: Siegfried

Tarja Kilpeläinen – Teatterikärpäsen puraisuja -blogi – 27.3.2019

Olen onnistunut näkemään Nätyltä tänä keväänä valmistuvaa Mikko Kauppilaa useammassakin jutussa ja pitänyt kovasti näkemästäni. Parisen vuotta sitten haastattelin häntä blogiini ja jotenkin jo silloin oli vastauksista aistittavissa se, että hän tulisi vielä tekemään jotain täysin uniikkia, ainutkertaista. Haastattelusta jäi mieleeni sanapari ”kinesteettinen empatia” ja eräs määritelmä sille : ”Kaikki ei ole rationaalisella tavalla ymmärrettävissä. Teatteri vaikuttaa ja vaikuttuu. Mulle omassa näyttelijäntaiteessani on myös tärkeätä se, miten mä esitän ja representoin omaa sukupuoltani.” (Lue koko haastattelu tästä linkistä.)

Siegfried on Mikko Kauppilan taiteellinen opinnäytetyö, ja esityksen nähtyäni tunsin jotain määrittelemättömän suurta ylpeyttä siitä, millaista porukkaa on valmistumassa kentälle. Kehollisuus, oma ääni vahvasti näkyvissä ja kuuluvissa. Tämä oli kokemus/elämys, jota on taas hankala sanallistaa. Se sai hämmentymään, huvittumaan, ihmettelemään, liikuttumaan. Vahva tunne tuli aallon tai tuulen kaltaisena pyyhkäisynä, väreilynä.

Katsomo on näyttämöllä, jossa myös läpinäkyvä allas puolillaan vettä. Taustalla lepattaa ohut kangas, joka levittäytyy myös Studio Pasilan viralliseen katsomoon. Altaassa alastomana tarinamme päähenkilö. Jotenkin tuli heti mieleeni aiemmin keväällä näkemäni todella suuren vaikutuksen tehnyt Amor fati, jossa Samuli Niittymäki painiskeli saven kanssa. Yleisö ympärillä. Tuttu elementti. Henkilökohtaisuus. Kun kaikki on riisuttu. Aistit auki. Paikoin hengästyttävä, ahdistavakin – ja silti äärimmäisen pysäyttävä kokemus.

Kurkkulaulannan tyylistä mölinää. Kelteisilläänkin hyppelyä. Vettä. Muistoja. Outoa liikehdintää. Pienten joutsenten tanssi. 32 pyörähdystä (yleisö laskee ääneen mukana). Katseita. Paljasta ihoa. Paljas ruumis. Lapsuuden viattomia leikkejä ja seksuaalinen herääminen. Kesäillan valssi. Piano. Sormet kevyesti koskettimilla. Steppikengät. Jatkuva liike ja omituinenkin äänimaailma. Vedenpinnan väreily. Ilmakuplat. Hiljaisuus.

En osaa tämän paremmin sanoin kuvailla tätä. Vielä yksi esitys jäljellä lauantaina 6.4. klo 19. Menkää. Muistakaa hengittää.

Minä näin yöllä unta, jossa olin paikoitellen veden alla ja välillä puhuin kinesteettisestä empatiasta.