Arvio: Suomen hauskin mies
Teatteria teloittajille
Se alkaa painajaisella, jossa punaiset teloitetut astuvat ulos pystyyn nostetuista puuarkuistaan ja valtava korppi vaanii vierellä. Se päättyy painajaismaiseen kuvaan, jossa jättikokoisen Suomen lipun alla makaa joukko teloitettuja ja P.E. Svinhufvud (Risto Kaskilahti) laskee kukkakimpun lipun päälle.
Loppukuva on monitulkintainen. Paljolti käsittelemättömiksi jääneet vuoden 1918 tapahtumat hautautuvat peiton alle ja sen päälle aletaan rakentaa lintukoto-Suomea.
Mikko Reitala ja Heikki Kujanpää ovat kirjoittaneet tekstin Suomen hauskin mies, joka nähdään nyt näytelmänä ja ensi vuonna elokuvana. Teksti on hillitön mustan huumorin ilotulitus, joka ravistelee historiankirjoja, joiden lehdille on jäänyt paljon kirjaamatta.
Kujanpää on ohjannut molemmat versiot. Teatteriversio ainakin vie mennessään, niin traagisten hetkien kuin karnevalismiin kurottavien kohtausten äärellä. Se, että Iso-Mjölön (Isosaari) vankileirin lohduttomuudessa synnytetään nauruhanat aukaisevaa komiikkaa, tuntuu ehkä riettaalta, mutta ei ole sitä.
Tekstin pohjana ovat tositapahtumat, joissa teatteriväkeä ja muita taiteentekijöitä vietiin vankileireille. Ronski huumori oli selviytymiskeino. On kerrottu, että Iso-Mjölön leirillä esitettiin eduskunnan kuningasäänestyksestä satiirinen näytelmä.
Helsingin Kaupunginteatterin kahdella näyttämöllä kuvitetaan nyt samaa aikakautta kuningashaaveineen. Kun suuren näyttämön näkökulma asettuu päättäjien pöytiin, ollaan nyt toisella laidalla, nälkäkuoleman partaalla viruvien punavankien vierellä. Heitä vahtivat omia henkilökohtaisia aateloimishaaveitaan tuumailevan kapteeni Hjalmar Kalmin (Rauno Ahonen) käskyttämät vartijat.
Näytelmän päähenkilö on Toivo Parikka (Martti Suosalo), Työväenteatterin johtaja ja erityisesti koomisissa rooleissa loistanut näyttelijä. Hän ja koko näyttelijäkaartinsa ovat syytettynä ja kuolemaan tuomittuna kirkkoherran murhasta.
Suosalon Parikka on esityksen dynamo. Alun haparoivan ilmaisun liuettua hän ottaa tilan ja hallitsee sitä ehdoitta. Parikka puhaltaa ilmaa väsyneeseen teatteriseurueeseen ja saa sen heittäytymään näyttämöllä henkensä uhalla.
Heikki Rannan jääkäriluutnantti on koskettava roolityö. Ystävä ystävää vasten panee nuoren miehen vaikean valinnan eteen.
Pekka Korpiniityn lavastus taipuu moneksi. Käkkäräpuiden ja kallioiden merkitsemällä saarella on rikkinäistä runsautta, jossa jokaisesta kolosta etsitään eloonjäämismahdollisuutta. Komentajan koti ja elämä on sivussa, puhtaana ja järjestyksessä.
Kari Leppälän oivaltava valaistus etsii, paljastaa ja piilottaa. Se liikkuu niin kuoleman kentällä kuin painajaisunien syvissä maisemissa. Se heittää absurdin parrasvalon vankien esittämään näytelmään, jonka komentaja on tilannut vieraalleen, Svinhufvudille.
Timo Hietalan musiikki viimeistelee esityksen niin taustoittajana kuin osallistuvana elementtinä.
Esitys riepottelee kursailematta kaikkia roolihahmoja. Jokainen joutuu viivalle tutkailemaan omia asenteitaan ja toimintaansa. Ja näyttelijät, he venyvät ja taipuvat rooleissaan.