Arvio: Suomen hauskin mies
Yli hautojen, mutta empatialla ja taidolla
Erityisesti Suomen satavuotisjuhlavuonna on paikallaan muistuttaa siitä, miten paljon uhreja vuoden 1918 sota vaati ja lausua ääneen sekin, että miltei puolet sisällissodan uhreista kuoli vankileirillä. Suuri osa heistä oli alle 30-vuotiaita miehiä, kuutisensataa vieläpä alle 18-vuotiaita. Toistatuhatta ammuttiin ja 13 446 suomalaista kuoli aliravitsemukseen ja sairauksiin. Lisäksi sadat menehtyivät leireiltä vapauduttuaan.
Vankileiri on raju aihe ”komedialle”. Mutta Helsingin Kaupunginteatteri onnistuu tehtävässä. Vieläpä loistokkaasti. Rooleja tehdään sydänverellä, ja katsomo vastaa – se on niin mukana, että varoo antamasta väliaplodeja silloinkaan, kun olisi ehdottomasti niiden paikka. Martti Suosalolle jälleen kerran komea sulka hattuun, tai kaksi, toinen niistä punainen. Yhtä selvästi kuin se toinen on sinivalkoinen!
Kahden lahjakkaan näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja-kirjailijan Mikko Reitalan ja Heikki Kujanpään näyttämöteos on niin kovasti uskottava siksi, että se on aihepiiriltään totta ja siksi että ketkä paremmin kuin taiteilijat taiteilijoiden perässähiihtäjinä voisivat tulkita historiaan jääneitä teatteritekoja ja tekijäin tuntoja myös poikkeusolosuhteissa. Tapahtumapaikkana on Iso-Mjölön eli Isosaaren linnake, yksi Helsingin seudun ulommaisista saarista, jonne on joutunut myös tarinan keskiössä oleva pienen työväenteatterin näyttelijäkunta syytettynä henkirikoksesta. Teatterin johtaja punapäällikkö Toivo Parikka pidätetään vasta jälkeenpäin ilmiannettuna, eivätkä omat ota miestä riemulla vastaan. Parikkaa pidetään porukan petturina. Mutta tämä yllättää koko leirin uhkarohkealla asennoitumisellaan ja luovuudellaan. Hän näkee traagisuudessa naurettavuutta, vastakkaisessa asetelmassa tilannekomiikkaa. Naapurinpojat valmiudessa teloituksiin, miten tässä näin kävi? Parikka heittelee huomioitaan ilmaan ja saa nauramaan niin saaren hyvikset kuin pahikset – määrittelyn ollessa katsojan silmässä.
Näillä avuilla teatterimies joka tapauksessa vakuuttaa vankileirin komendantin, kapteeni Kalmin , jonka olisi järjestettävä arvovieraille ohjelmaa, huvinäytelmä. Niin Parikka kuin hänen nälkiintyneet ja sairaat vankitoverinsa saavat tilaisuutensa – jos onnistutaan, henki saattaa säästyä. Parhaansa tekevät rakastettavat komeljanttarit, näyttelevät naisroolitkin…. Karkeaa alatyyliä vaikka paikoin mennäänkin, teatterisalissa istuva yleisö tietää, ettei vulgaareinkaan leikki ole mitään, jos sitä peilataan vuoden 1918 tositapahtumiin.
Kapteeni Kalmin roolin vie viileäntyylikkäästi pokerinaama Rauno Ahonen, ”hauskimman miehen” vastavoima. Etualalle nousee kuitenkin – tekstin suomalla etuoikeudella – Heikki Rannan sisäistämä jääkäriluutnantti Alfred Nyborg. Tämä herkkä nuorukainen taistelee omantuntonsa ristipaineissa. Hän tuntee vangit ennestään ja arvostaa eritoten Parikkaa ja hänen lahjojaan. Nyborg uskaltautuu järjestämään salaa ryhmälle evästä ja on valmis nousemaan vankinäyttelijöiden kanssa estradillekin, jos tarvitaan. Heikki Rannalta kaunis, satuttava roolityö. Myös Vappu Nalbantoglu rouva Kalmina piirtää jäntevän kuvan naisesta, joka on kokenut henkilökohtaisen menetyksen tässä sodassa, mutta ei lopulta kieltäydy auttamasta vankeja, kun häneen vedotaan.
Miehitys kokonaisuudessaan on onnistunut Pekka Huotarista Pihla Pohjolaiseen ja roolisuoritukset viiltäviä hurjalla tunneskaalalla. Erityiskiitoksen ansaitsee Pekka Korpiniitty muuntautuvalla näyttämökuvalla, jossa on veistoksellisuutta, sananmukaisesti. Puu materiaalina on suomalaisista tuttu ja turvallinen ja kantaa tässäkin kehyksinä tarinaa ihmeteltävästi. Ja elävä musiikki, se on se kuuluisa piste iin päälle.
Näyttämöllä viivähtää historiallisia henkilöitä, siinä valtionhoitaja P.E.Svinhufvud missä Saksan Itämeren divisioonan komentaja Rüdiger von der Goltz. Episodit ovat näiltä osin näytöskappaleen luontoisia, satiirilla kyllästettyjä. Uusi näyttämöteos suunnistaa määrätietoisesti kohti maaliviivaa, vaikka viipyykin ehkä muutamalla rastilla extra pitkästi. Historian oppitunniksi se olisi ”liian hyvä”, historiallisena näytelmänä se lunastaa uljaasti paikkansa. Ja mitä tekee Martti Suosalo? Hän on siinä sankari missä antisankari. Täysillä.