Arvio: Äktenskapsgrejen
★★★★
Ei voi väittää olevansa yllättynyt törmätessään uuteen suomenruotsalaiseen draamaan, jossa joukko ihmisiä kokoontuu kauniina kesäpäivänä huvilalle selvittelemään ihmissuhteitaan.
Gunilla Hemmingin Äktenskapsgrejen (Avioliittojuttu) asettuu tavanomaisiin puitteisiinsa niin luontevasti, että kaavamaisuus kääntyy näytelmän eduksi ja alkaa korostaa valittujen teemojen erityispiirteitä.
Sukupolvien ja sukupuolten välisiä suhteita käsitellään draamakomediaksi luokitellussa teoksessa siinä määrin kuulaan raikkaasti, että Lilla Teaternin lavalle olisi lopulta voinut aivan hyvin pystyttää sen perinteisen lasiverannan pitsiverhoineen ja korituoleineen nyt valitun viitteellisen lavastuksen tilalle.
Äktenskapsgrejen on ennen muuta kolmen suuren naisroolin näytelmä.
Cris af Enehielmin ohjaaman esityksen tehokkain ja vaikuttavin jännite muodostuu kahdeksankymppisen Irman (Laila Björkstam) ja tämän tyttären Siljan (Jonna Järnefelt) välille.
Silja saapuu kriisin keskellä etsimään lohtua äidiltään, joka puolestaan ei ole koskaan tuntenut minkäänlaista kutsumusta äitiyttä kohtaan.
Perheelleen omistautuneen Siljan aikuistuneet lapset ovat lähteneet maailmalle ja aviomies on muuttanut nuoren naisystävänsä luokse.
Itsenäisyydestään ja vapaudestaan kiinni pitänyt Irma on vuorostaan päättänyt avioitua, muuttaa reilusti nuoremman miesystävänsä kanssa Espanjaan ja myydä Siljan lapsuudenkodin.
Kärjistyksiltään uskottavaa ja käsittelyltään tasapuolista asetelmaa täydentää Irman miesystävän nuori tytär Ca (Oksana Lommi), joka omalla suhtautumisellaan haastaa naiset arvioimaan asioita uudelleen, ja jolla avioerolapsena on samalla omat ongelmansa selvitettävänä etäisen isänsä (Joachim Wigelius) kanssa.
Huvilalle ilmestyy vaihtelevista syystä toistuvasti myös Siljan uskoton aviomies (Carl-Kristian Rundman), joka henkilöhahmona ei ole mitenkään yllättävä, mutta jonka kohtaamiset Siljan kanssa tarjoavat herkullisia tilanteita pakahduttavassa tragikoomisuudessaan.
Björkstam, Järnefelt ja Lommi tekevät persoonallisen jäntevää työtä kolmen eri sukupolven äiteinä ja tyttärinä.
Pelkojen, toiveiden, odotusten ja pettymysten määrä lienee kaikilla ihmisillä sama, mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa kyetäkseen elämään niiden kanssa.
Lisähaastetta elämään tarjoaa kanssaihmisten tekemien ratkaisujen kohtaaminen ja hyväksyminen, etenkin kun kysymyksessä ovat omiin ratkaisuihin osaltaan vaikuttaneet läheiset ihmiset.