Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Tahto

Kaarina Naski – Länsi-Uusimaa – 29.1.2019

Urheilukansa kiittää

Ihanan urheiluhullu kansamme on nyt saanut täsmänäytelmän. Oivalliselta tekstipohjalta ja intoutuneena toteutuksena. Ainekset tarjosi toimittaja, kirjailija Pekka Holopainen kuvaamalla ´Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot´ niin kiintoisasti, että toinen kirjailija niitä tarkkaan katsottuaan alkoi nähdä ne näyttämöllä. Tahto-nimeä tottelevat niin kirja kuin Aina Bergrothin omaehtoinen näyttämöteos. Ja mikä muu nimi voisi ollakaan parempi silloin kun matkataan huipulle.

Tämän nykynäytelmän arvoa nostaa ja selkeyttää se, että se hakee paitsi yhtymäkohtia myös vastavaloa eilisestä. Urheiluhan on suomalaisille yli sukupolvien lähes pyhä asia, mutta suhde siihen ei ole pönöttävä. Huumorilla tuskin pääsee ladulla lujaa, mutta suoritusten analysoinnissa siitä on iso apu. Dramaatikkona Bergroth on tarttunut huolella niihin episodeihin, jotka ovat keskushenkilön tai hänen yhteisönsä elämässä tilannekomiikalla voideltuja, ja ohjaaja Sini Pesonen korostaa henkilöohjauksessaan osuvasti ääriviivoja, ihmisluonnon ärsyttäviä joskohta upeitakin piirteitä. Sankaritarinat, kuten Anna-Kaisa Saarisen vaiheet ovat kiinnostavia paljolti juuri siksi, että niissä tulee mitatuksi myös ihmisen/ihmisten pienuus.

Esitys vetoaa myös esteettisesti. Keveiden verhojen liikuttelulla jaetaan kohtauksia ja luodaan puitteet videoille, pukugalleria ulottuu arkisemmasta hiihtomaailmasta virtaviivaiseen säihkyvyyteen, musiikilla ja veikeällä koreografialla muistutetaan teatterista nautittavana estraditaiteena. Ja näyttämöllä mennään – lajimyötäisesti – paljon ja lujaa.

Sanna-June Hyde on paneutunut täysillä päärooliin ja tekee sen aidosti isolla tunneskaalalla. Liikekieli ja treeninäytöt saavat katsojan uskomaan niin totiseen teatterityöhön kuin huippu-urheilun vaatimuksiin. Katsoja pohtii yhdessä Aikun kanssa, onko nyt kyseessä kenties ylikunto vai alipalautuminen ja elää mukana pettymyksen ja voiton hetket. Linda Zilliacus on Virpi Kuitusena oiva vastapeluri Hydelle – kilpakumppaneiden välit hiertävät pahasti. Aino-Kaisa latelee suorat sanat Virpille ja moittii tätä kilpailukeskittymisensä häiritsemisestä saaden itse vainoharhaisuusmoitteet. Näyttämöllä on voimakas lataus näiden kahden välillä.

Elämästä lapsuuskodissa on tuotu esiin tosi herkullisia hetkiä, intohimo urheilua kohtaan kun on sukuvika. Kaikesta tehdään kilpailua, marjastamisestakin, ja ihan lämpimikseen kipaistaan taloa ympäri ennätyksiä tehden. Kilpailuhenkisyys leimaa luontevasti kaksosten välejä, ja myöhemmin niitä värittää myös hienoinen katkeruus. Vappu Nalbantoglu tulkitsee sivuun jättäytyvän Maijan roolin yhtä raikkaasti kuin vahvasti.Valmentaja Jamppana Rauno Ahonen tekee vivahteikasta työtä, ja Santeri Kinnunen heittäytyy rooliin jos toiseen koomikon ottein. Tiimin työskentelyä kokonaisuudessaan leimaa keskittynyt viritys, usko siihen, että nyt tehdään jotain sellaista, joka on taatusti jaettavissa salissa istuvien kanssa. Joudutaan pohtimaan, kuka oikeastaan on valitsija ja kuka vaatija, kun puhutaan poikkeusyksilöistä. Palkitseeko voiton ja suorituksessa itsensä loppuun ajamisen euforia myös mahdolliset menetykset elämän pitkällä ladulla.

Liikuttavaa oli nähdä oikean Aino-Kaisa Saarisen kasvot ja tervehdys videolta sekä aistia kansallistunteen läsnäolo. Luulen, että selostaja Paavo Noponen nyökkii iloisesti pilvenreunalta.