Arvio: Tahto
Hengästyttävä kuvaus urheilun hulluudesta
Mitä huippu-urheilijaksi asti treenaaminen vaatii? Mikä kaikki on jätettävä taaksensa,
jos yrittää harpata korkeimmalle palkintokorokkeelle?
Helsingin Kaupunginteatterin Tahto-näytelmä kertoo hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen tarinan. Jo taaperona suksien päälle lykätty Saarinen lopetti hiihtouransa viime keväänä parinkymmenen vuoden uurastuksen jälkeen. Aina Bergroth on kirjoittanut näytelmän Aino-Kaisan (Sanna-June Hyde) tunnolliseksi puurtajaksi, jonka itseluottamus ei kasva edes palkintokaapin täyttyessä.
Suomalaisten hiihtosankarien menestystä tarkemmin seuranneille Tahto tarjoaa muistojen matkan suurimpiin pettymyksiin ja riemukkaimpiin voittoihin. Lajiin vihkiytymätönkään ei
tunne oloaan ulkopuoliseksi, sillä näytelmä ei kerro vain yhden hiihtäjän tarinan vaan
jotain suurempaa.
Tahto pohtii ihmisen ja elämän rajoja. Missä omistautuminen vaihtuu itsekkyydeksi ja järjettömyydeksi? Kenellä on oikeus pyhittää elämänsä yhdelle asialle?
Nykyään harrastajatkin rääkkäävät kroppaansa huippuurheilijoiden tasoisilla treeneillä.
Eikä rakkaus–hulluusjako rajoitu vain urheiluun. Varmasti aika moni kynä-niekka, taidemaalari ja muusikko on joutunut selittelemään, miksi ei ole valmis hylkäämään intohimoaan ja siirtymään niin sanottuihin oikeisiin töihin.
Tahto on kauniin visuaalinen ja hengästyttävän urheilullinen näytelmä. Muutamia hieman irrallisia musiikkikohtauksia lukuun ottamatta se on ehjä kokonaisuus, joka jättää aivot raksuttamaan suurten kysymysten äärelle.