Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Tatu ja Patu Helsingissä

Rolf Bamberg – Demokraatti – 21.9.2021

Teatteriarvio: ”Kävelevät uteliaisuudet” Tatu ja Patu kaupungin valoissa

Varsin ohuella Tatu ja Patu -tuntumalla varustettunakin (muutama kirja läpi selattu, yksi aiempi teatteriesitys katsottu, yksi elokuva nähty) uskallan sanoa, että ohjaaja Sami Rannila ja dramaturgi Henna Piirto ovat tuoneet nämä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen luomat, jo liki 20 kirjassa seikkailleet epelit Helsingin kaupunginteatteriin näköisinä, kuuloisina ja kaikin puolin hahmojen alkuperäishenkeä kunnioittaen.

Kun esityksen puvustaja Elina Kolehmainen ja naamioinnin suunnitellut Jaana Nykänen vielä omalla panoksellaan takaavat, että tyypit ovat sellaisia kuin olla pitää, ei lastenteatterin aina reaktioherkällä yleisöllä ole syytä puuskahtaa , että ”noihan on aikusia” tai ”ei se ton värinen kuulu olla”. Kun perusasiat ovat kunnossa, Tatulla ja Patulla on vapaa kenttä temmeltää näyttämölla pidäkkettömästi.

Helsinki, mun Snadini

Musiikkivetoinen Tatu ja Patu Helsingissä -esitys on kaupunginteatterissa häpeämättömästi ja oikeutetusti Helsinki-keskeinen. Aikuiskatsojan silmissä se näyttäytyy jopa enemmän hulvattomasti nyrjähtäneenä matkailu”mainoksena” kuin juonivetoisena seikkailutarinana.

Lähtötilanteessa Outolan viikariduo pelmahtaa pääkaupunkiin etsimään serkkuaan Joria, eksyvät, löytävät Jorin, hukkaavat tämän, eksyvät ja hukkaavat toistuvasti uudelleen, säntäilevät Jorin perässä ympäri Stadia (tai Snadia, niin kuin Jori-serkku varsin vapaamitaisella slangillaan kotikaupunkiaan kutsuu)… kuitenkin sillä tavalla sopivasti, että kaupungin maamerkit ovat koko ajan näköetäisyydellä.

Sen enempää juonta ei tarvitakaan. Kaupungissa on pohjaa tarpeeksi. Etenkin Tatulle ja Patulle, jotka ovat luojiensa luonnehdinnan mukaan ”käveleviä uteliaisuuksia”, sellaisillehan suuri, vieras city on ihan parasta.

Lavastaja Markus Tsokkisen ja erityisesti aikuisia kutkuttavat projisoinnit tehneen Nuutti Koskisen luomissa näyttämökuvissa vilahtelevat tutut patsaat, rakennukset rautatieaseman kivimiehineen, lähiöiden betonibrutalismi ja aivan keskeisinä ratikat eli sporat eli skurut eli Jorin slangilla jotain muuta.

Jori, jonka Outolan veljekset kuvittelevat ensin supersankariksi, ”Hyperkyberliikennemieheksi”, on nääs sporakuski, ja sen myötä esityksen biisilistalla on myös sellaisia musiikkinumeroita kuin ”Rakkauden raitiovaunu” ja ”Ratikkakuskien ylistyslaulu”.

Veljesten ja Jorin lisäksi esityksessä on vain yksi enemmän tilaa saava henkilö, touhukas Siivooja-Mari (Sanna Saarijärvi), joka saa tuon tuosta opastaa Tatun ja Patun takaisin kartalle – eli niin sanotusti oikeille raiteille, kun Jori-serkusta on kyse.

Paavo Kerosuon esittämä puna- ja takatukkainen Jori on muuten sekä vanhassa HKL-työasussaan että siitä kuoriutavassa supersankari-lookissaan  niin mehukas hahmo, että on varastaa hetkin koko shown.

Antti Timosen (Tatu) ja Paavo Kääriäisen (Patu) energia kuitenkin riittää pitämään heidät lavan kingeinä. Vauhdikkaiden veljesten nahoissa vaaditaan poikamaista asennetta ja fysiikkaa, ja niitä ominaisuuksia pääosaesittäjillä on riittämiin.

Muun laajan ja värikkään roolikirjon (Stadin puluista jalankulkuvalojen punaviherhahmohin, päiväkodin liivijengiläisryhmästä kansanedustajiin) hoitelee vauhdikkaasti 14-henkinen ensemble.

Näytelmän musiikkipuoli ei aikuiskatsojaan jätä sinänsä syvempiä jälkiä. Kari Mäkirinnan kirjoittamien laulujen pääasia on olla tarttuvia, ei niinkään olla mukana tarinan kuljettajina. Ja tarttuvathan ne. Teatterista poistuessani kuulin muutamankin ipanan tapailevan biisiä ”Hyberkyberliikennemies

Pitkän sarjan paikka?

Supersuositut Outolan superkundit ovat seikkalleet näyttämöillä ainakin ammattiteatteripuolella toistaiseksi aika säästeliäästi. Lähinnä vain turkulainen Linnateatteri on tähän mennessä ollut isommin innostunut esittämään heidän seikkailujaan (kolme tuotantoa vuosina 2015-2019).

Helsingin kaupunginteatteri aloittaa ihan kirjasarjan ensimmäisestä opuksesta, joten luvassahan voisi olla vaikka kuinka pitkä näytelmäsarja. Ensiyrityksen vastaanoton perusteella moiseen olisi edellytyksiä